Vuosien odotus takana: Jousilla pääsee syyskuussa suurriistan makuun

Metsästyslain muutos tekee jousesta muihin aseisiin verrattuna lähes tasaveroisen metsästysaseen. Valkohäntäpeuraa ja villisikaa metsästetään nuolilla jo tänä syksynä, jos ampumakokeet saadaan suoritettua.

jousimetsästys
Jousimetsästäjiä
Pirkanmaan Jousimetsästäjien radalla on harjoiteltu jo vuosia peuranmetsästystä. Tuomo Sivonen, Sami Heinikoski, Ari Kontiainen, Marko Piiroinen ja Aki Paavola osuisivat varmaan myös elävään maaliin.Jani Aarnio/ Yle

Paukkupyssymiesten näkökulmasta jousimetsästäjät ovat olleet vähän niin kuin näpertelijöitä. Nuolipyssyllä on saanut jahdata ainoastaan pienriistaa: jäniksiä sun muita ketunkokoisia, enintään metsäkaurista ja lintuja. Kun uusi metsästyslaki toimii, jousella saa kaataa myös suurriistaa hirviä ja karhuja lukuun ottamatta.

Käytännössä yleisin uusi jousimetsästyksen saaliseläin on valkohäntäpeura, myös villisika ja mufloni ovat sitä isompaa saalista, mitä voi metsästää.

Pirkanmaan Jousimetsästäjät ry on hyvin valmistautunut uuteen mahdollisuuteen.

– Tätä on odotettu hartaasti kauan ja tätä on valmisteltu hartaasti. Meillä on jo vuosia ollut harjoituksia ja kilpailuja, joissa on ammuttu villisika- ja peurakuviin, sanoo yhdistyksen sihteeri Tuomo Sivonen.

Jousipyssy kiinnostaa yhä enemmän

Pirkanmaan Jousimetsästäjät on Suomen suurin pelkästään jousimetsästykseen keskittynyt yhdistys 112 jäsenellään. Suomessa on kaikkiaan arviolta noin 16 000 tämän sortin harrastajaa, osa kuuluu erikoisliittoihin ja osa metsästää jousella muiden aseiden ohella.

Lajin suosion odotetaan nyt lisääntyvän. Suomen Jousimetsästäjien liiton hallituksen jäsen Mika Rintala uskoo jäsenmäärän voimakkaaseen kasvuun.

– Meillä on uunituore koulutuspaketti ja sen kysyntä on ollut loppukesästä tosi vilkasta ja kiihtyy vaan. Väittäisin, että moni metsästäjä haluaa nyt siirtyä jouseen, Mika Rintala sanoo.

Näkymätöntä ja hajutonta hiippailua

Tamperelainen Ari Kontiainen on hankkinut ulkomailta kokemusta suurriistan ampumisesta jousella, kuten villisikoja Australiassa ja karhuja Kanadassa.

– Kyllä ne hetket jäävät mieleen. Kiehtovaa on se, että on päästävä lähelle saalista.

– Pitää osata olla hiljaa ja usein olla näkymätön ja mieluusti hajuton. Tuulensuunnilla on ihan eri tavalla merkitystä kun kiväärillä metsästettäessä, Ari Kontiainen vertailee.

Kuinka lähelle esimerkiksi valkohäntäpeuraa jousen kanssa tulee päästä, että kaato onnistuu?

– Tyypillisimmät ampumaetäisyydet ovat 15-25 metrin välillä.

Saalis ei ole pääasia

Uutena asiana jousimetsästäjiltä vaaditaan jousiampumakokeen suorittamista. Siinä kolme nuolta on osuttava maaliin reilun 20 senttimetrin alueelle 18 metrin matkalta.

Nuolia.
Aki Paavolan ampumat nuolet liippasivat toisiaan läheltä.Jani Aarnio / Yle

– Jos asetukset menevät aikataulussaan läpi, niin ne tulevat voimaan 7. elokuuta. Sitten riistanhoitoyhdistykset järjestävät vaadittuja ampumakokeita. Periaatteessa syyskuun ensimmäinen päivä, kun metsästys vahtimalla alkaa, voi valkohäntäpeuroja metsästää ampumalla, Ari Kontiainen arvioi.

Tietysti pelkkä jousiampumakokeen suorittaminen ei riitä. Pirkanmaan jousimetsästäjien jahtivouti Marko Piiroinen muistuttaa, että metsästysluvat pitää olla kunnossa ja pitää kuulua seuraan, jolla on metsästysalueita.

– Ei jousella kannata pakastinta lähteä täyttämään. Jousellakin saalista saa, mutta jos saalis on pääasia, niin kannattaa valita muu väline.

Kuulostaa samalta erolta kuin moottoriveneilijöillä ja purjehtijoilla. Moottoriveneellä mennään perille, mutta purjehtijat ovat perillä heti, kun ollaan vesillä.

Katso video Jousimetsästäjät lähtevät innolla jahtaamaan suurristaa:

Jousiampuja tähtää kohti maalitaulua
Jousimetsästäjät saavat tästyä syksystä alkaen metsästää myös suurriistaa. Elokuun alussa voimaan tuleva uusi metsästyslaki laajentaa saalisvalikoimaa, kun pienriistan lisäksi myös mm. valkohäntäpeuran ja villisian metsästys on mahdollista.