Työttömyyden lasku jatkuu Pirkanmaalla – parannus koko maan kärkitasoa

Tilanteen selvää kohentumista selittää paljolti viennin kasvu.

työttömyys
Robotit kokoavat dieselmoottoria Agco Sisu Power Oy:n tehtaalla.
Robotit kokoavat dieselmoottoria Agco Sisu Power Oy:n tehtaalla.Yle / Petri Aaltonen

Keväällä alkanut työttömyyden lasku on jatkunut Pirkanmaalla.

ELY-keskuksen tilastojen mukaan oli työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa merkittävästi vähemmän kuin vuoden 2016 kesäkuussa. Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 12,5 prosenttia työvoimasta, kun vuosi sitten lukema oli vielä 16,1. Parannus on suurin koko maassa.

Työttömien kokonaismäärä oli silti edelleen 30 510 henkilöä, missä laskua vuositasolla 8 718 henkilöä eli yli 22 prosenttia.

Kaikissa Pirkanmaan kunnissa työttömien työnhakijoiden määrä laski. Kunnista eniten työttömyys on vähentynyt Virroilla ja Ruovedellä. Tampereen seutukunnan työttömyys on laskenut merkittävästi, lähes 7 400 henkilöllä ja 23 prosentilla.

Uusia työpaikkoja avautunut

Tilanteen parantumista selittää paljolti viennin kasvu. Kuitenkin myös ELY-keskuksen työllisyyspalvelujen piirissä olevien määrä on noussut. Haasteina ovat edelleen rakennetyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys.

Työttömien miesten työllisyyskehityksessä oli selvää muutosta parempaan suuntaan. Miesten työttömyys laski vuositasolla neljänneksen.

Samalla talouskasvu kiihtyy. Avoimia työpaikkoja oli kesäkuussa 4 650 eli noin 1 300 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrän jatkaa kasvuaan. Edelliseen vuoteen verrattuna lisäystä oli liki 38 prosenttia.

Tilastot kertovat myös, että rekrytointiongelmat ovat hieman vähentyneet. Uusia työpaikkoja on avautunut merkittävästi rakennus-, korjaus- ja valmistustyössä sekä prosessi- ja kuljetustyössä. Paikkoja on tarjolla myös palveluissa ja myyntityössä.