Dome Karukoski vahvistaa Ylelle: Ohjaa J.R.R. Tolkienin elämäntarinan menestyneelle Hollywood-studiolle

Fantasiakirjailija J.R.R. Tolkien tunnetaan kuvitteelliseen Keski-Maahan sijoittuvista romaaneistaan. Elokuvastudio Fox Searchlight on niittänyt mainetta Oscar-voittajilla, kuten 12 Years a Slave ja Birdman.

elokuvat
Dome Karukoski
Antti Haanpää / Yle

Suomalaisohjaaja Dome Karukoski on valittu ohjaamaan elämäkertaelokuva fantasiakirjailija J.R.R. Tolkienista.

Karukoski vahvistaa tiedon Ylelle, muttei anna aiheesta lisäkommentteja.

Yhdysvaltalaisen Deadline-sivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat David Gleeson ja Stephen Beresford. Beresford on aiemmin voittanut Bafta-palkinnon Pride-komedian (2014) käsikirjoituksesta. Näyttelijöitä elokuvan rooleihin ei ole vielä valittu.

Elokuvasta vastaa Fox Searchlight -studio, jonka listoilta löytyvät esimerkiksi viimevuotiset Oscar-menestyjät 12 Years a Slave ja Birdman. Tuotantoyhtiöksi on valittu Chernin Entertainment, joka on tuottanut viimeisimmät Apinoiden planeetta -elokuvat.

Elokuvan kerrotaan perustuvan Tolkienin nuoruusvuosiin ja aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin yksinäinen kirjailija löysi paikkansa ja kirjallisen innoituksensa samanhenkisten opiskelijoiden seurasta.

Tolkienin nuoruusvuodet ja sotakokemukset ovat olleet inspiraationa kirjailijan tunnetuimmille teoksille Taru sormusten herrasta ja Hobitti eli sinne ja takaisin, joita on myyty yhteensä yli 250 miljoonaa kappaletta.

Kirjoista tehdyt elokuvatrilogiat ovat aikamme suosituimpia ja menestyneimpiä elokuvasarjoja.

Karukoski halutaan Hollywoodiin

Keväällä uutisoitiin Karukosken ensimmäisestä Hollywood-elokuvasta. The Starling -elokuvan kuvausten oli määrä alkaa tänä kesänä, mutta kevään jälkeen elokuvasta ei ole kerrottu uusia tietoja. Pääosiin kaavailtiin alunperin Keanu Reevesiä ja Isla Fisheriä. Näyttelijöitä ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu.

Dome Karukoski on viime vuosina herättänyt kansainvälistä huomiota. Vuonna 2013 julkaistun Leijonasydämen myötä ohjaajaa houkuteltiin Hollywoodiin. Ennen The Starling -elokuvaa Karuskoski kieltäytyi tarjouksista.

Dome Karukosken viimeisin ohjaustyö on Touko Laaksosen elämää käsittelevä Tom of Finland. Elokuva sai ensi-iltansa helmikuussa.

Monessa Euroopan maassa elokuva saapuu ensi-iltaan tämän kesän aikana.

Suomi-fanaattisen Tolkienin elämäkerralle suomalainen ohjaaja

Tolkienin tiedetään ihailleen suomalaista kulttuuria ja kieltä. Suomea hän opetteli parikymppisenä opiskellessaan klassisia kieliä Oxfordin yliopistossa. Tolkien otti vaikutteita suomen kielestä kehittäessään haltiakielen quenyan, joka esiintyy useissa eri tarinoissa.

Erityisesti Kalevalan tarina Kullervosta teki kirjailijaan vaikutuksen. Tolkienin versio Kullervon kohtalosta löytyy sekä Keskeneräisten tarujen kirjasta ja Silmarillionista Túrin Turambarin tarinasta.

Esikoisteoksenaan Tolkien kirjoitti 22-vuotiaana oman versionsa Kalevalan Kullervo-tarinasta. Vuonna 1914 julkaisematta jäänyt tarina julkaistiin sata vuotta kirjoittamisensa jälkeen.

Tolkienin elämästä on ollut kehitteillä myös toinen elokuva Middle Earth, joka perustuu Angus Fletcherin käsikirjoitukseen.