yle.fi-etusivu

Posti lopetti kirjepostin jakelun tiistaisin – Viestintävirasto pyytää selvitystä

Tiistaisin postimäärä on ollut muita päiviä pienempi. Postin kirjepalveluista vastaava johtaja arvioi, että muutos ei juurikaan näy postinsaajan arjessa.

Postin kirjepalvelut
postinkantaja pitelee postinippua
Emmi Korhonen / Lehtikuva

Tänään oli ensimmäinen tiistai, kun kirjepostia oli turha odottaa perille. Postin jakelupäiväuudistus tuli voimaan viime tiistaina 18. heinäkuuta, ja uudistuksessa Posti päätti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin. Jatkossa siis maanantaina postitettu kirje jaetaan pääsääntöisesti tiistain sijaan keskiviikkona.

Yhä osa sanomalehdistä, pikakirjeet, paketit ja laboratoriolähetykset jaetaan tiistaisin. Tiistaisin ei enää jaeta aikakauslehtiä, mainoksia, kirjeitä tai ilmaislehtiä siinä tapauksessa, että kaikki alkuviikon lähetykset saadaan jaettua jo maanantaina.

Uusi postilaki, joka ei ole tullut vielä voimaan, sallii kolmipäiväisen jakelun niillä alueilla, joissa on olemassa sanomalehtien varhaisjakeluverkko.

Postin kirjepalveluista vastaavan johtajan Kaj Kulpin mukaan jakelutoimintaan ei ole kuitenkaan tulossa muita leikkauksia lähiaikoina.

– Muuta ei ole suunnitteilla tällä hetkellä. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt muita muutoksia ei ole tiedossa, Kulp sanoo.

Hänen mukaansa jakelupäiväuudistus oli paikallaan, sillä kirjeiden sekä muun postin volyymit laskevat koko ajan.

– Sen vuoksi Postinkin tulee uudistua, hän sanoo.

Uuden postilain mukaan niillä alueilla, joissa sanomalehtien varhaisjakeluverkkoa ei ole, säilyisi viisipäiväinen jakeluvelvollisuus. Kulp kertoo, että nykyinen muutos lopettaa tiistain kirjejakelu on tehty vanhan lain puitteissa.

infografiikka
Tiistaisin Posti jakaa yhä osan sanomalehdistä, pikakirjeet, paketit ja laboratoriolähetykset.Posti

"Postinsaaja ei välttämättä havainnoi muutosta"

Tiistain postimäärä on ollut Kulpin mukaan muita päiviä pienempi. Tänään tiistain aikana Kulpin tietoon ei ole tullut uudistuksesta asiakaspalautetta.

Kulp arvioi, että normaali postinsaaja ei välttämättä havainnoi uutta muutosta millään tapaa.

– Kirjeposti on sen tyyppistä, että ihminen ei yleensä odota sitä tiettynä päivänä.

Kulp jatkaa, että aikakauslehdet ovat asia erikseen: niitä nimenomaan odotetaan ilmestymispäivänä. Jatkossa aiemmin tiistaina jaetut aikakauslehdet pyritään jakamaan jo maanantaina.

– Siksi uskonkin, että postinsaajan arjessa kirjepostin jakelumuutos ei juurikaan näy.

Viestintävirasto pyytää Postilta selvitystä

Postin päätös lopettaa kirjejakelu tiistaisin on herättänyt Viestintävirastossa kyseenalaistusta, kertoo Maaseudun Tulevaisuus (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan Viestintäviraston apulaisjohtajan Petri Makkosen mielestä Postin jakelumalli on selvitettävä tarkemmin. Lain mukaan yleispalvelukirjeet on jaettava viitenä päivänä viikossa.

STT:n mukaan Viestintävirasto on lähettänyt Postille selvityspyynnön jakelu-uudistuksesta.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hiihtolajit

Krista Pärmäkoski vai Marit Björgen? Pärmäkoskella takana kotiedulla yllätysmomentti

Seksuaalirikokset

Mummon miesystävä käytti Helenaa hyväkseen kuusivuotiaaksi saakka

180 astetta: “Tanakat miehet oikeudessa vaativat, että 10-vuotiaan olisi pitänyt osata vastustella hyväksikäyttäjäänsä”

Tehtävänä tulevaisuus

Goodbye, kuukkelimetsä!

Hakkuukiistat palasivat Suomeen, kun biotalous jauhaa puuta rahaksi

Matti Vanhanen

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen kehuu Ahtisaarta ja Halosta, moittii Sauli Niinistön politiikkaa kapea-alaiseksi