STUK: Olkiluodon kolmosreaktorin rakentaminen aloitettiin liian varhain – Käynnistynee ensi vuoden lopulla

Säteilyturvakeskuksen mukaan on lähes mahdotonta, että Olkiluoto 3 saisi kielteisen päätöksen. Stuk antaa siunauksensa ydinvoimalan käyttöluvasta loppuvuodesta. Sen jälkeen valtioneuvosto myöntää käyttöluvan.

Olkiluodon ydinvoimalaitos
Ylen aamu-tv: STUK ja ydinvoimalahankkeiden valvonta
Ylen aamu-tv: STUK ja ydinvoimalahankkeiden valvonta

TVO:n Eurajoen Olkiluotoon rakennettavan ydinvoimalan kolmosreaktoria on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa.

Säteilyturvakeskuksen ydinvoimalalaitosten valvonnasta vastaava johtaja Kirsi Alm-Lytz akuuttaa Ylen aamu tv:ssä, että turvallisuusnäkökohdat on otettu huomioon projektissa. Hän ennakoi, että Olkiluodon kolmosreaktorin pitäisi alkaa toimia vuoden 2018 lopulla.

Alm-Lytzin mukaan rakennusprojektin valvonta ja suunnittelun tarkastaminen on ollut pitkä ja monivaiheinen prosessi. Ennalta ei osattu ennakoida, kuinka vaativa tehtävä olikaan.

Merkittävin ongelma aikatauluviivästysten taustalla oli Alm-Lytzin mukaan se, että laitoksen suunnittelu ei ollut riittävän pitkällä siinä vaiheessa, kun voimalan rakentaminen aloitettiin.

– Olkiluoto oli ensimmäinen ydinvoimalaitosprojekti pitkästä aikaa Länsi-Euroopassa. Se on varmasti myös yksi syy, miksi projektissa kesti hieman pidempään kuin oli suunniteltu, Säteilyturvakeskuksen ydinvoimalaitosten valvonnasta vastaava johtaja Kirsi Alm-Lytz kertoo.

Monet ympäristöjärjestöt ovat olleet huolissaan rakentamisen laadun, valvonnan ja turvallisuuskulttuurin puutteista.

– Laadunvalvontaa on kyllä tehty ja laadun suhteen Olkiluoto 3 tulee täyttämään kaikki turvallisuusvaatimukset, Alm-Lytz vakuuttaa.

Ranskalaisen Arevan ja TVO:n Olkiluoto 3 on ensimmäinen kolmannen sukupolven EPR-tyyppinen reaktori maailmassa. Käytetty teknologia ei ole kuitenkaan täysin ennennäkemätöntä.

– Se perustuu Ranskassa ja Saksassa rakennettuun reaktorityyppiin, joten turvallisuusjärjestelmät ovat tuttuja ja teknologia on ihan luotettavaa.

Säteilyturvakeskus antaa siunauksensa loppuvuodesta – kielteinen päätös lähes mahdoton

STUK antaa ratkaisevan lausuntonsa Olkiluoto 3:n käyttöluvasta näillä näkymin marras-joulukuussa 2017. Valtioneuvosto päättää käyttöluvan myöntämisestä STUK:n lausunnon pohjalta.

Alm-Lytzin mukaan voimalan suunnittelu on jo arvioitu rakentamisen aikana. Nyt keskitytään enää turvallisuusanalyyseihin, eli sen tarkistamiseen, että suunnittelu on tehty niin kuin pitää.

Olkiluotoon on palanut suuria summia rahaa ja valtavasti aikaa. Onko edes otaksuttavissa, että STUK antaisi kielteisen arvion ja vaikeuttaisi prosessia entisestään?

Alm-Lytzin mukaan se on lähes mahdotonta, sillä mitään uusia turvallisuusasioita ei ole noussut esille.

– Suunnittelu on jo hyväksytty ja käyttölupa-arviointikin on tehty jo lähes valmiiksi ja voimalan käyttöönotto on jo hyvässä vaiheessa menossa. Ei ole näkyvissä mitään syitä, miksi kieltävä lausunto tulisi kysymykseen.

Alm-Lytz ennakoi, että laitoksen pitäisi hönkiä täydellä teholla vuoden 2018 lopulla.

– Voimalan käyttöönotto aloitettiin jo vuonna 2016. Nyt juhannuksen jälkeen reaktorin jäähdytyspiiri paineistettiin ja käynnistettiin. Käyttölupaa tarvitaan vielä siihen, että reaktoriin voidaan ladata polttoainetta. Se on aikataulutettu huhtikuulle.

Ylimääräinen tarkastus tehty huonon ilmapiirin takia: ei puutteita

STUK:n havaintojen mukaan Olkiluodolla toimivan ydinvoimayhtiö TVO:n ilmapiiri huonontui parin vuoden takaisen organisaatiomuutoksen sekä siihen liittyneiden yt-neuvottelujen ja irtisanomisten myötä.

Alm-Lytzin mukaan se voi vaikuttaa työsuoritukseen, jos henkilöstö on tyytymätöntä. Hutiloiden tehdyt työsuoritukset ja huono työilmapiiri voivat olla erittäin kohtalokkaita, kun toimitaan ydinvoimala-alalla.

– Teimme tänä keväänä ylimääräisen tarkastuksen voimalan johtamis- ja turvallisuuskulttuurin takia. Olemme myös keskustelleet yhtiön johdon kanssa, jotta turvallisuus ja ilmapiiri paranisivat.

Myös Fennovoiman ydinvoimala Pyhäjoella viivästynyt

Fennovoima jätti hakemuksen valtioneuvostolle suunnitelmistaan rakentaa ydinvoimala Pyhäjoelle kesällä 2015. Samassa yhteydessä toimitettiin papereita myös STUK:lle.

Säteilyturvakeskus totesi omassa selvityksessään vuosi sitten muun muassa, että Fennovoimassa aikataulut on asetettu turvallisuuden edelle. Fennovoiman työntekijät kertoivat painostuksesta ja huonosta henkilöstöjohtamisesta.

Ylen saamien tietojen mukaan eräs Fennovoiman johtaja irtisanottiin, kun hän oli ollut yhteydessä STUK:iin turvallisuushuolien takia. Turvallisuushuolia esiin tuovia asiantuntijoita oli myös painostettu tai jopa savustettu ulos talosta.

Alm-Lytzin mukaan Fennovoimalla on ollut viivästyksiä toimittaa hakemuksia. Hän myöntää, että alkuperäisessä turvallisuusselvityksessä turvallisuus ei saanut Pyhäjoella sellaista roolia, mitä pitäisi.

– Nyt tehtyjen tarkastusten perusteella asiat näyttävät menneen parempaan suuntaan. Uskon, että Fennovoimassa on nyt otettu asiat tosissaan. Yhtiön johdon kanssa on keskusteltu asioista.

Juttua korjattu 26.7. kello 15:15. Haastatellun Stukin johtajan nimi on Kirsi Alm-Lytz, ei Alm-Lutz.