1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. villieläimet

Pohjanmaan Villieläinhoitola sai eläintarhaluvan – ryhmien vierailut sovitaan eläinten ehdoilla

Nordic Wildlife Care -villieläinhoitolan toimintaan Mustasaaressa pääsee jatkossa tutustumaan. Toiminnan päätavoite on kuitenkin yhä eläinten vapauttaminen luontoon.

villieläimet
Markku Harju kertoo, että näin keväällä odotellaan uusia silmuja syötäväksi Mervi-hirvelle.
Markku Harju arvelee, että Villieläinhoitolassa asustava Mervi-hirvi tulee olemaan yksi ryhmien suosikeista.Antti Haavisto/Yle

Mustasaaressa sijaitsevan Nordic Wildlife Care (siirryt toiseen palveluun) -villieläinhoitolan toimintaan pääsee jatkossa tutustumaan. Yritys on saanut Aluehallintovirastolta eläintarhaluvan ja eläintenpitoluvat (siirryt toiseen palveluun), kertoo yrittäjä Markku Harju.

Villieläinhoitolan toiminta jatkuu ennallaan, mutta nyt yritykseen voidaan ottaa vastaan ryhmiä tutustumaan sen toimintaan ja eläinten hoitamiseen.

– Periaate on, että vaikka eläintarhalupa on virallisesti saatu, toiminta jatkuu normaalisti. Eläimiä otetaan vastaan ja hoidetaan, ja sitä mukaa, kun ne kuntoutuvat, ne päästetään takaisin luontoon, sanoo yrittäjä Markku Harju.

Eläinten ehdoilla

Osa hoitoon tulevista eläimistä viipyy Villieläinhoitolassa pitkään tai jää sinne pysyvästi. Ryhmät pääsevät Harjun opastuksessa tutustumaan juuri näihin eläimiin.

– Hoidokkeja ei näytetä, ne ovat omissa tiloissaan, Harju muistuttaa.

Hoitolan portit eivät ole myöskään auki yleisölle tulla ja mennä. Vierailut on sovittava etukäteen.

– Täytyy ajatella eläimiä. Meidän alueemme ei ole eläintarha-alue, jossa eläimet pyörivät avoimella kentällä. Ryhmä liikkuu minun kanssani ja kierretään ne eläimet, jotka voin esitellä. Ryhmää, joka pölähtää paikalle ja kiertelee omaa tahtiaan ei hyväksytä.

Hirvi nuuhkii kameraa
Mervi-hirvi Pohjanmaan VillieläinhoitolassaJarkko Heikkinen / Yle

"Mervi tulee esille, jos häntä huvittaa"

Tutustumaan tulevilta ryhmiltä on uuden statuksen myötä myös mahdollista periä vierailusta maksu, minkä Markku Harju toivoo helpottavan Villieläinhoitolan taloudellista tilannetta.

– Jokainen euro tulee tarpeeseen. Tämä toiminta maksaa paljon vuosittain ja se joudutaan rahoittamaan käytännössä omasta taskusta, Harju sanoo.

Harjun mukaan vierailukyselyitä on tullut vuosien varrella. Nyt kysyntään voidaan vastata.

Yksi vetonaula on varmasti Villieläinhoitolassa asusteleva Mervi-hirvi, jonka alueella näkee – jos näkee.

– Mervikin liikkuu muutaman hehtaarin aitauksessa ja tulee esille, jos häntä huvittaa. Ei hänkään viitsi puolen tunnin välein juosta näyttäytymään pusikosta.

Lue seuraavaksi