Helsingissä vain 11 taloyhtiötä haluaa kieltää tupakoinnin parvekkeella – "Odotimme enemmän"

Koko pääkaupunkiseudulla hakemuksia parveketupakoinnin kieltämiseksi on tullut toistaiseksi neljätoista.

tupakointikielto
Nainen polttaa tupakkaa parvekkeella.
Parveketupakointia on voinut rajoittaa vuodenvaihteesta lähtien.Yle

Pääkaupunkiseudulla toistaiseksi neljätoista taloyhtiötä haluaa kieltää parveketupakoinnin. Asiasta kertoo ruotsinkielinen Yle Huvudstadsregionen.

Suurin osa hakemuksista on kuitenkin ollut puutteellisia, ja sen takia yksikään tupakointikielto ei ole tullut vielä voimaan.

Helsingin kaupungin ympäristöterveysyksikön tiimipäällikkö Päivi Vepsäläinen kertoo, että kaupunki on ottanut vastaan yksitoista hakemusta taloyhtiöiltä, jotka haluavat kieltää tupakoinnin parvekkeella. Se on hänen mukaansa vähemmän kuin oli odotettu.

– Odotimme, että niitä tulisi enemmän ja varmasti niitä on tulossa, mutta tietysti tämä päätöksenteko vie aikaa myös yhtiöissä. Se ei ole ihan yksinkertaista toteuttaa, Vepsäläinen sanoo Yle Uutisille.

Hän toteaa, että jos hakemus olisi täydellinen, kaupunki saisi käsiteltyä sen muutamassa viikossa. Nyt tulleisiin puutteellisiin hakemuksiin voi venähtää kuitenkin "useampi kuukausi".

Hakemuksiin on hänen mukaansa pyydetty täydennyksiä.

– Yksi iso asia, joka on ollut puutteellisesti toteutettu, on se, että tupakkalain mukaan asuntoyhteisön pitää kuulla osakkaita ja asukkaita tästä päätöksenteosta ennen päätöksentekoa. Tämän osalta on ollut hyvin paljon epäselvyyksiä lähes kaikissa hakemuksissa, Vepsäläinen kertoo.

Espoossa ja Kirkkonummella kolme hakemusta, Vantaalla ei yhtään

Ruotsinkielisen Ylen mukaan Espoossa ja Kirkkonummella vastaavia hakemuksia on tullut yhteensä kolme, ne on tarkoitus käsitellä elokuun alussa. Sen sijaan Kauniainen ja Vantaa eivät ole saaneet toistaiseksi lainkaan hakemuksia parveketupakoinnin kieltämisestä, Yle Huvudstadsregionen kirjoittaa.

Parveketupakointia on voinut rajoittaa uuden tupakkalain nojalla vuodenvaihteesta lähtien.

Sen jälkeen taloyhtiöt ovat voineet hakea tupakointikieltoa aiempaa helpommin: Kiinteistöliiton mukaan tupakoinnin kieltämistä voi hakea, jos yhtiökokouksessa enemmistö niin päättää. Aiemmin kiellon hakemisessa tarvittiin yhtiön järjestysmääräystä, joka edellytti kaikkien suostumusta.

Kielto on pysyvä, Kiinteistöliitto on muistuttanut. Vaikka kiellon hakemisesta on tullut nyt helpompaa, sen valvonnan on arvioitu olevan hankalaa.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on laatinut yhdessä Isännöintiliiton, Kiinteistöliiton, Kuntaliiton ja Helsingin kaupungin kanssa ohjeita muun muassa tupakointikielloista. Niihin voi perehtyä tällä sivulla (siirryt toiseen palveluun).

Yle Huvudstadsregionenin jutun voi lukea kokonaisuudessaan Svenska Ylen nettisivuilla.