Koe uusi yle.fi

Tiessalo: Rakas, sinusta on tullut köntys

Me kaikki vanhenemme. Ollaan armeliaita toisillemme, kirjoittaa uutisten blogisti Paula Tiessalo.

vanheneminen
Jari Korkki
Yle Uutisgrafiikka

Se pääsee yllättämään. Aivan puun takaa, jonain kesälomapäivän aamuna. Heräilette hitaasti, unen viimeiset rippeet lämmittävät vielä kehoa ja mieltä.

"Keitetäänkö kahvit?" hän kysyy.

"Mjoo", mutiset vastaukseksi. Pahaa aavistamatta.

Hän heittää peiton syrjään ja nousee ylös. Hitaasti. Hieman kankeasti.

Ajatus iskee tajuntaasi kuin salama. Hän on vanhentunut! Huomautat ilkeästi jotain joogatuntien vetreyttävästä vaikutuksesta ja kadut samalla hetkellä, kun sanat ovat päässeet suustasi.

Panikoit, suutut, olet surullinen. Ei vielä! Et sinä! …en minä?

Nuoruutta korostavassa maailmassa kankeasti sängystä nouseva rakas ihminen on kiusallinen muistutus vanhenemisesta ja elämän rajallisuudesta. Se on kuin ikävä häiriö näkökentässä. Häiriö, joka pakottaa katsomaan peiliin.

Joka aamu peilistä katsoo takaisin hieman vanhempi ihminen. Joka päivä olet lähempänä kuolemaa kuin eilen. Ja kuolema, se pelottaa.

Ehkä ärsyynnyit, koska et halua nähdä ja hyväksyä ikääntymistä itsessäsi. Käytit klassista mielen puolustautumiskeinoa: toiseen heijastamista.

Psykologit Johanna ja Jan-Henry Stenberg kuvaavat kirjassaan En se minä ollut toiseen heijastamista keinona ulkoistaa omia ikäviä piirteitä pois itsestä, jos niiden sisällyttäminen omaan minäkuvaan ei ole mahdollista.

Stenbergien mukaan kielteinen piirre itsessä ehkä tiedostetaan, mutta se yritetään toiseen heijastamalla jättää huomioimatta. Asia ei kuitenkaan tällä tavalla poistu ajatuksista, vaan säilyy siellä tavalla tai toisella.

Juuri nyt olemme päivää nuorempia kuin huomenna

Ikäviä ajatuksia ei pidä kieltää. Niiden kanssa on hyvä oppia elämään. Tunteiden torjuminen tai salaaminen vie valtavasti energiaa. Niiden kohtaaminen ja hyväksyminen puolestaan vapauttaa energiaa ja lisää siten elämänlaatua.

Kesäloma on hyvä aika pysähtyä päivittämään omakuva. Myöntämään omat krempat ja rypyt. Miettimään, miltä itse näyttää rakkaan silmissä, kun könyää sitä vetreyttävää joogaa harrastettuaan ylös joogamatolta. Ja mitä sillä on loppujen lopuksi väliä?

Espressopannu lopettaa korinansa keittiössä. Maitovaahto on juuri sopivan kuohkeaa.

Nouset ylös sängystä. Et ihan vuorikauriin notkeudella sinäkään.

Valmiiksi tehdyt voileivät odottavat pöydällä, kuten joka aamu. Ja sillä, jos jollain, on väliä. Toisen huomioimisella, välittämisellä, rakkaudella.

Voisiko tämän päivänä teemana olla armollisuus? Itseä kohtaan, toista kohtaan, meidän jokaisen puutteita tai kuviteltuja puutteita kohtaan. Koska juuri nyt asiat ovat hyvin. Juuri nyt olemme päivää nuorempia kuin huomenna.

Paula Tiessalo

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, joka yrittää ymmärtää itseään ja toisia.