Paula Takion kolumni: Kesäduunari ja nariseva aikuinen

Kesä ja kesätyöntekijät hellivät taas lomailijoita. Ainakin suurinta osaa. Joillekin aikuisille alaa vasta oppivan nuoren pienetkin virheet ovat maailman suurin vääryys, kirjoittaa Paula Takio.

kesätyö
Paula Takio
Paula TakioKalle Mäkelä / Yle

Nuoret kesätyöntekijät ovat jaksaneet ilahduttaa minua pitkin kesää: olen törmännyt iloisiin, hymyileviin ja reippaan palveluhenkisiin nuoriin, joiden kanssa asioitua on monesti ollut hyvä mieli pitkään.

Silti olen ehtinyt todistaa sivusta myös tilanteita, joissa aikuinen asiakas on ollut tarpeettoman tyly jostain pienestä asiasta, joka ei hänen mielestään ole mennyt oikein. Aloittelevan nuoren työntekijän hitaus on ärsyttänyt, tai kiukkua on herättänyt sellainen, että innokas myyjä on vastannut toisen asiakkaan esittämään kysymykseen vaikka edellisen asiakkaan palvelutapahtuma on vielä kesken.

On tullut mieleen, että onko kaikesta pakko sanoa niin tylysti ja ärhäkkäästi, vaikka näkee että nuori työntekijä yrittää parhaansa. On miltei kiehtovaakin, miten paljon helpompaa meille ihmisille on huomautella toisillemme kielteisistä asioista, puutteista ja vioista, kuin huomata ja sanoa ääneen, mikä on hyvää.

Inhottavasti sanottuhan se on: ei sinusta mitään tule

Kun opettajana useinkin puhun positiivisen palautteen antamisen tärkeydestä, nostavat puhekumppanit aina esille pari huolestunutta vastaväitettä. Ensimmäinen on se, että ei kai nyt vaadita kehumaan ketään normaalista, hyvästä käytöksestä, koska sellaisenhan pitäisi olla itsestään selvää. Toisekseen moni pelkää, että myönteisen huomioinnin toiveesta seuraa se, ettei koskaan saisi antaa kielteistä palautetta, vaikka sille olisi paikkansakin.

Usein kerrotaan menestystarinoita, joissa hyvin pärjännyt ihminen muistelee saaneensa jossain vaiheessa kuulla karut sanat: ei sinustakaan mitään tule. Joskus tuo lausahdus on nostattanut kuulijassaan halun näyttää, että kyllä minustakin johonkin on.

Kuinkahan paljon kuitenkin on heitä, joissa kommentti ei nosta kannattelevaa uhmaa vaan vain lannistaa? Ehkä tarinoiden menestyjilläkään näyttämisen halu ei ole pelkästään lähtöisin lannistavista sanoista, vaan sama ihminen olisi luultavasti menestynyt ja pärjännyt silti ja ainakin paremmin mielin, jos hänelle ei olisi sanottu niin inhottavasti.

Sillä inhottavasti sanottuhan se on: ei sinusta mitään tule.

Vanhemmalle oma lapsi on rakas, vaikka ei olisikaan kaikkein helpoin ja vaivattomin tapaus. Miltä tuntuu vanhemmista jos koko ajan saa kuulla vain ikävää palautetta lapsestaan? Kun alkaa pelätä jokaista puhelua tai Wilma-viestin kilahdusta. Kun tietää että taas saa kuulla tai lukea, mikä kaikki on mennyt huonosti. Miten pahalta mahtaa tuntua, kun kukaan muu ei näe sitä itselle rakasta ihmistä, joka saattaa yrittää, mutta ei vain osaa.

Toisaalta minusta tuntui omituiselta jo nuorena, kun kuulin jonkun äidin tai isän puhuvan aina ikävästi lapsestaan. Jos oma äiti tai isä ei näe lapsessaan hyvää, kuka sen onnistuu tuomaan näkyville? Kenelle kelpaa omana itsenään, jos ei niille, joiden syliin on syntynyt?

Aikuisuuden kynnykselläkin haaveena on, että "isä tai äiti olisi kerrankin minusta ylpeä”

Nuori saattaa antaa ymmärtää, että häntä eivät vanhempien mielipiteet kiinnosta. Kuoren alla on kuitenkin vielä herkkä, vanhempiensa tai edes jonkun tärkeän aikuisen ihmisen hyväksyntää janoava sielu. Aikuisuuden kynnykselläkin haaveena on, että "isä tai äiti olisi kerrankin minusta ylpeä”. Monesta olisi ihanaa saada kesätyöpaikasta kotiin tultua kertoa, että asiakas huomasi, kun tein parhaani.

Olisi tärkeää, että kaikki tulisivat edes joskus nähdyksi hyvässä valossa. On ihmisiä, jotka eivät vain osaa olla ihan sillä tavalla kuin muut toivovat ja odottavat, joiden tilannetaju ei nuorena kehity yhtä vankaksi ja salonkikelpoiseksi kuin toisilla, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä tai eivät ole pienestä asti oppineet käytöstapojen hienouksia, syystä tai toisesta.

Mitä jos kohtaamasi ihminen on sinä päivänä onnistunut ensimmäisen kerran elämässään toimimaan oikein ja hyvin?

Hekin kärsivät mahdollisesta alituisesta ikävästä palautteesta ja siitä ettei kellään ole hyvää sanottavaa, tuntevat itsensä huonoksi ja saattavat joutua kierteeseen, jossa ajattelevat, että mitäpä minä mitään yritän kun en kuitenkaan koskaan kelpaa.

Jos on jotain hyvää sanottavaa toiselle, miksei sitä sanoisi. Mitä jos kohtaamasi ihminen on sinä päivänä onnistunut ensimmäisen kerran elämässään toimimaan oikein ja hyvin? Vaikka vain ohimennen annettu mukava kommentti voi kantaa pitkälle. Hymy ja kiitos hyvästä palvelusta saattaa myös olla nuorelle työntekijälle ensimmäinen kannustava palaute, jonka hän saa.

Jokainen tarvitsisi edes jonkun, joka kannustaa ja valaa uskoa siihen, että kannattaa yrittää ja tehdä parhaansa. Tuiki tuntemattomankin hyvä sana voi auttaa, jos läheisimmiltään ei kannustusta saa. Vastataan hymyyn hymyllä ja annetaan myös nuorelle työntekijälle hyvä mieli.

Paula Takio

Paula Takio on kieltenopettaja Turun Ammatti-instituutissa. Opettajan töitä hän on tehnyt niin vankilassa kuin eduskunnassakin. Hän on myös freelance-kääntäjä ja on tutkinut keskiajan kirjoituksia ja viihtyy työssään nuorten parissa.