Iran väittää testanneensa onnistuneesti satelliitin kantorakettia

Testi ei riko vuoden 2015 ydinsopimusta, mutta sen arvellaan kiristävän suhteita Yhdysvaltoihin.

Iran
Simorgh -satelliittien kantoraketti esiteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010.
Simorgh -kantoraketti esiteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010.EPA

Iran on testannut onnistuneesti satelliitin kantorakettia, maan valtiollinen televisiokanava uutisoi torstaina.

– Imaami Khomeinin avaruuskeskus on virallisesti avattu onnistuneella Simorgh-kantoraketin laukaisulla. Simorgh pystyy toimittamaan enimmillään 250 kilogramman satelliitin 500 kilometrin korkeuteen, valtiollinen televisiokanava kertoi.

Iran on monesti ilmoittanut teknologisista läpimurroista, joita on vaikea vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Nyt laukaistun Simorghin tiedetään olevan kaksivaiheinen kantoraketti, joka esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Miten Yhdysvallat reagoi?

Rakettikoe tapahtui vain päiviä sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen edustajainhuone hyväksyi uusia Iran-pakotteita. Aikaisemmin tässä kuussa Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö määräsi lisää talouspakotteita Iranin ballististen ohjusten kehitysohjelmaan kytkeytyville henkilöille ja yrityksille.

Nyt tehty rakettikoe on sallittu vuoden 2015 ydinsopimuksessa, jonka mukaan Iran pidättäytyy asekelpoisen uraanin valmistuksesta vastineeksi talouspakotteiden lieventämisestä.

Yhdysvaltalaisen Defense of Democracies -ajatushautumon Iran-tutkijan Behnam Ben Taleblun mielestä laukaisun ajoitus puhuu sen puolesta, että rakettikokeella halutaan testata Yhdysvaltojen reaktiota.

Rikkoo ydinsopimuksen henkeä

Yhdysvaltojen viranomaiset ovat aikaisemmin kritisoineet Iranin rakettikokeiden rikkovan ydinsopimuksen henkeä, sillä teknologiaa voidaan käyttää myös pitkän kantaman ohjusten kehittämiseen.

Reutersin haastatteleman Taleblun mukaan merkittävä varoitusmerkki olisi se, että Iran ryhtyisi kehittämään lämpösuojia ja muuta teknologiaa, jotka mahdollistaisivat raketin kuorman palaamisen takaisin maan ilmakehään.

Iran on viimeisen vuosikymmen aikana onnistunut lähettämään avaruuteen useita lyhytikäisiä satelliitteja. Vuonna 2013 maa ilmoitti toimittaneensa apinan avaruuteen ja saaneen sen hengissä takaisin maan kamaralle.

Tämä vuoden maaliskuussa Iranin viranomaiset kertoivat, että valtion avaruushallinto on peruuttanut miehitetyn avaruuslennon suunnittelun kustannussyistä.

Lähteet: Reuters, AP, AFP