Ruokavaliota ei tarvitse remontoida kerralla

Riski menehtyä pieneni jo vähäisillä muutoksilla kuten lihansyönnin vähentämisellä ja pähkinöiden syönnin lisäämisellä, ilmenee tutkimuksesta.

terveys
Salaattia.
Runsas kasvisten syönti pienetää kuoleman riskiä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Terveellisen ruokavalion hyödyt saa, vaikka ruokavaliotaan ei pistäisi kuntoon kertarysäyksellä. Myös vähitellen vuosien varrella tehdyt muutokset kannattavat, tuore tutkimus osoittaa.

New England Journal of Medicinessä (siirryt toiseen palveluun) julkaistut tulokset perustuvat 74 000 aikuisen terveystietoihin. Vuosina 1986–1998 osallistujat olivat arvioineet ruokavaliotaan neljän vuoden välein ja muita elintapojaan kahden vuoden välein.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot osallistujien ruokavalioista ja vuosina 1998–2010 sattuneista kuolemantapauksista, terveellinen ruokavalio liittyi pienempään riskiin menehtyä riippumatta siitä, millä menetelmällä terveellisyyttä arvioitiin. Kaikkein suurin vaikutus oli täysjyväviljojen, hedelmien ja kasvisten sekä kalan ja omega-3-rasvahappojen syönnillä.

Riski menehtyä pieneni jo vähäisillä muutoksilla kuten lihansyönnin vähentämisellä ja pähkinöiden syönnin lisäämisellä. Samoin vaikutuksia nähtiin osallistujilla, jotka söivät epäterveellisesti tutkimuksen alkaessa, mutta pikkuhiljaa omaksuivat terveellisiä piirteitä ruokavalioonsa seurannan aikana.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim