Lapsena kahdesti sotaa paennut Helli Seppälä: "Pelkään, että toinen sukupolvi joutuu kokemaan vastaavaa"

Lahteen avatulla Evakkolasten muistopuistolla halutaan kiinnittää huomiota lasten sotakokemuksiin Suomessa.

Karjalan evakot
Hollolalainen Helli Seppälä on evakkolapsi.
Helli Seppälän muistoissa Vuosalmi on vireä kylä Vuoksen rannalla. Jo talvisodan jälkeen alue näytti aavekaupungilta. Suvi Turunen / Yle

Helli Seppälä sulkee usein television suojellakseen itseään. Hän ei halua katsoa sodasta ja sotaa pakenevista ihmisistä kertovia juttuja. Kahden evakkomatkan kokemukset yli 70 vuoden takaa ovat yhä elävinä mielessä.

– Kotimme oli tien varressa Vuosalmen kylässä Äyräpäässä. Väkeä kulki ohi pitkinä jonoina ja kuulin vanhempien pohtivan, pitääkö meidänkin jo lähteä. Sitten tuli tieto, että Vuosalmen kylän pitää olla tyhjä joulukuun viidentenä. Lähtö oli kiireinen, 83-vuotias Seppälä muistelee.

Sota leimusi Viipurin suunnalla. Tupa oli täynnä yöpyviä evakoita ja Seppälän äiti pakkasi eväitä evakkomatkaan varten. Aamulla kyläläiset lähtivät pakkaseen. Lapset laitettiin rekeen vällyjen suojaan. Taipaleelle lähteneet itkivät, kun katsoivat viimeisen kerran kotikyläänsä. Kuusivuotias Hellikin itki, vaikka ei ymmärtänyt miksi.

– Majoituimme kouluilla, jossa oli olkia lattialla. Pehkukasan päälle laitettiin omat vällyt ja niissä nukuttiin. Lotat tarjoilivat ruuaksi velliä tai hernesoppaa. Jonossa seisovilla oli aina pelko, että ruoka loppuu kesken, Seppälä kertoo evakkomatkastaan.

Seppälä muistelee reen vaihtuneen junakyytiin Vuoksenniskalla.

– Härkävaunussa oli paljon ihmisiä, ehkä sata. Keskellä oli kamina. Yhdessä nurkassa laulettiin virsiä, toisaalla oli iloisempi meininki. Oli sairaita, joku kuolikin matkalla.

Jonossa seisovilla oli aina pelko, että ruoka loppuu kesken.

Helli Seppälä

Pommitusten uhka hidasti evakkojunan matkaa. Useiden vuorokausien jälkeen Seppälä saapui äitinsä ja kahden pienemmän siskonsa kanssa Saloon.

– Meitä asui yhdessä huoneessa kaksi perhettä. Suomusjärvellä muutimme kolme kertaa, ennen kuin löytyi sopiva talo. Kun oli niin pieniä lapsia, emme sopineet kaikkiin perheisiin, Seppälä selittää.

Evakkolasten määrästä vain arvioita

Hollolalainen Seppälä on yksi Suomen lukemattomista evakkolapsista, joiden tarkkaa määrää ei tiedetä.

– On muiden väestötietojen pohjalta arvioitu, että Karjalan kannakselta pelkästään lähti evakkoon 120 – 130 000 alle 15-vuotiasta lasta. Se lisäksi on Petsamon, Sallan, Kuusamon, Porkkalan ja Hangon evakot, joissa on lapsia mukana. Lisäksi koko Lappi evakuoitiin sodan lopussa, kertoo Evakkolapset ry:n puheenjohtaja Lauri Kosonen.

Lauantaina Lahteen avautuu Evakkolasten muistopuisto. Mukkulan kirkon vieressä on vehreä puisto, jonne on istutettu perinteisiä puita ja sinivalkoisia kukkia. Suomi100 -juhlavuoden hanke on yhdistykselle eräänlaisena täyttymys.

– Tämä on muistutus jälkipolville siitä, että lapsetkin joutuivat lähtemään kotoaan sodan aikana. Se on jäänyt Suomessa isompien asioiden varjoon. Siksi yhdistyskin perustettiin 15 vuotta sitten ja muistopuisto on huipennus meidän työlle, Kosonen toteaa.

Lahti valikoitui muistopuiston sijoituspaikaksi, koska alueelle sijoittui paljon evakkoja.

Tämä on muistutus jälkipolville siitä, että lapsetkin joutuivat lähtemään kotoaan sodan aikana.

Lauri Kosonen

– Toivon, että tästä tulee hiljentymis- ja muistelupaikka. Pakolaistilanteen ja turvapaikanhakijoiden vuoksi asia on ajankohtainen koko ajan, Kosonen tähdentää.

Ryssittelystä tuli itku

Äyräpäältä evakkoon lähteneen Seppälän vanhemmat halusivat pois vierailta tuntuneista maisemista. Salosta muutettiin Lammille, jossa Helli ehti käydä pidemmän aikaa kouluakin. Sitten tuli tieto mahdollisuudesta palata Vuosalmelle.

Muistokivi, jossa lukee "Miltä tuntui paeta kotoa sodan takia".
Evakkolasten muistopuistossa on muistokivi, joka on Ylämaan spektroliittia.Suvi Turunen / Yle

– Isä ja naapurin isäntä menivät edeltä katsomaan ja korjaamaan paikkoja. Kotipaikalla oli jäljellä aitta ja saunan puolikas. Äyräpää oli kuin aavekaupunki. Puut olivat katkenneet, mitään ehjää ei ollut näkyvissä, Seppälä kertoo.

Elämä sodan runtelemassa Karjalassa palasi kuitenkin pian uomiinsa. Kesällä lapset uivat Vuoksessa ja leikkivät tutuilla paikoilla. Kun Seppälä oli kymmenvuotias, tuli taas kiireinen lähtö. Tällä kertaa mukaanotettavaa oli vielä vähemmän.

– Taas matkustimme härkävaunussa yötä päivää. Päädyimme tällä kertaa Mellilään, taloon, jossa oli kuusi lasta. Matkalla lapset huusivat, että nyt ne ryssät tulee. Se oli outoa ja itkukin pääsi. Onneksi emäntä puuttui asiaan ja huutelu loppui. Muistan talon kuitenkin sydämellisenä paikkana, Seppälä muistelee evakkojen vastaanottoa Varsinais-Suomessa.

Myöhemminkin evakko-sanasta tuli Seppälälle paha olo. Ikään kuin pitäisi väistyä ja olla vähän syrjemmässä.

Selviytyminen rakentui uskosta parempaan 

Äyräpääläisten sijoituspaikaksi osoitettiin lopulta Hollola. Seppälän vanhemmat saivat siirtolaistilan Pyhäniemen kartanosta. Aluksi perhe asui samassa parakissa karjan kanssa. Talo rakennettiin omin käsin ja työtä oli paljon.

Myöhemmon Seppälä on pohtinut vanhempiensa selviytymistä vaikeissa oloissa. "Huomenna on paremmin" -asenne loi lapsillekin lohtua.

Matkalla lapset huusivat, että nyt ne ryssät tulee.

Helli Seppälä

– Äidillä oli tapana kiirehtiä laittamaan pitsiverhot ja räsymatto uuteen huoneeseen aina ensimmäisenä, ennen kuin muita tavaroita oli purettu, saati kannettu sisään. Isää tapa joskus ärsytti, mutta se oli äidin keino tehdä paikasta koti, kertoo Seppälä muuttovuosista.

Seppälä muistelee, kuinka siirtokarjalaiset muistelivat paljon kotiseutuaan yhdessä, kävivät kylässä ja sukuloivat. He puivat asiat näin selväksi.

Karjalan neito löysi hämäläismiehen ja Seppälä avioitui vuonna 1957 Hollolassa. Siitä alkoi uusi elämä.

– Myöhemmässä elämässäni en ole asuinpaikkaa muutellut. Olen asunut 60 vuotta paikallani hämäläisessä ympäristössä, joka on ollut tosin aika erilaista. Olen osallistunut kaikkeen ja ollut ihmisten kanssa tekemisissä.

Seppälä on huoletinut, että lapset ja lapsenlapset tuntevat juurensa, Vuosalmen ja evakkomatkat. Omaa taustaansa Helli ei häpeä.

– Kerran olen ryssittelyä itkenyt. Mutta olen luonteeltani rohkea ja iloinen. Tiukkaa ja puutetta oli aikanaan kaikilla, emmekä erottuneet sen kummemmin, maatalon emäntänä työuransa tehnyt Seppälä toteaa.

Tunnemme hyvin sotahistorian ja sodan johtajien historian. Tavallisten ihmisten sotakokemukset tunnetaan huonommin. Ennen ajateltiin, että lapset unohtavat, etteivät evakkolapset muista ja ettei sota vaikuttaisi heihin. Mutta se ei ole niin yksinkertaista. Sotaa pakeneminen on traumaattinen kokemus, ihan pakosta, painottaa Kuorsalo.

Evakkokokemuksia ei ole analysoitu riittävästi

Evakkolapsista monta kirjaa kirjoittanut toimittaja Anne Kuorsalo näkee, että evakkolasten kokemukset on osittain sivuutettu.

– Tunnemme hyvin sotahistorian ja sodan johtajien historian. Tavallisten ihmisten sotakokemukset tunnetaan huonommin. Ennen ajateltiin, että lapset unohtavat, etteivät evakkolapset muista ja ettei sota vaikuttaisi heihin. Mutta se ei ole niin yksinkertaista. Sotaa pakeneminen on traumaattinen kokemus, ihan pakosta, painottaa Kuorsalo.

Evakkotarinoita on kirjattu muistiin ja kansien väliin on kerätty evakkolastenkin kokemuksia. Muta Kuorsalon mukaan kokemuksia ei ole hyödynnetty sen analyyttisemmin.

Evakkoaika on jättänyt sellaiset jäljet, että pohdin liikaa.

Helli Seppälä

– Aineksia olisi paljon enempäänkin. Esimerkiksi se, miten evakkolasten kokemukset ovat heijastuneet heidän työelämäänsä tai elämään yleensä, on jäänyt vähälle huomiolle.

Kuorsalon mukaan evakkojen tarinoista voi ammentaa paljon tähän päivään. Kokemukset ovat yhtäläisiä turvapaikanhakijoiden kanssa. Silti tutkijat ovat heränneet esimerkiksi erilaisuuden kokemusten tutkimiseen vasta maahanmuuttajien kohdalla.

– Ehkä se liittyy siihen tapaan, miten sotaa on lähestytty historiantutkimuksessa. Tavallisten ihmiset kokemustietoa ei ole arvostettu samalla tavalla kuin arkistoaineistoja. Uskon, että esimerkiksi koululaiset voisivat saada sotahistoriaan toisenlaisen näkemyksen, jos lukisivat evakkolasten kokemuksista.

Masennuksen jälkeen on suojeltava itseään

Helli Seppälä ei mielellään katso uutisjuttuja pakolaisista, joita Suomeen tulee.

– Tulee miettineeksi, että tuleeko tästä jotain pahempaa. Sanon miehelle, että laita tv kiinni, jotta ei tarvitse valvoa öisin. Pelkään, että toinen sukupolvi joutuu kokemaan vastaavaa, että kaikki toistuu. Suojelen vähän itseäni, Helli sanoo.

On ollut aikoja, jolloin hän on unohtunut ajatuksiinsa: muistelemaan elävää ja rakasta Vuosalmen kylää sekä evakkomatkojen koettelemuksia. Takavuosiin mahtuu lyhyt masennusjaksokin. Kokemukset ovat tehneet hänestä omien sanojensa mukaan ylihuolehtivaisen, mitä tulee lapsiin ja lastenlapsiin.

Tavallisten ihmiset kokemustietoa ei ole arvostettu samalla tavalla kuin arkistoaineistoja.

Anne Kuorsalo

– Evakkoaika on jättänyt sellaiset jäljet, että pohdin liikaa. Tiedän myös, että olen samalla aaltopituudella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Ihminen joka ei ole omaisuuttaan menettänyt ja tyhjin käsin lähtenyt, ei se voi ymmärtää, mitä se on.