Tornion siirtolapuutarha on kuin kaupunki kaupungin sisällä

Tornion siirtolapuutarhassa touhuillaan yhdessä, mutta halutessaan yhteisön jäsenet voivat vetäytyä myös omiin oloihinsa.

siirtolapuutarhat
Tornion siirtolapuutarhayhdistyksen väkeä kahvipöydässä
Marja Matikainen kiittelee yhteisöä siitä, että apu on aina lähellä. Pauli Ollakka (keskellä) on Markku Riutanheimon mukaan erityisen aulis auttamaan muita. - Hyvät kahvit on paras palkka täällä tehtyistä töistä, Ollakka naurahtaa.Kati Siponmaa / Yle

Vehmaalla Kuiva-Liakan rannalla sijaitsevat miniatyyrimökit muistuttavat kutistettuja mummoloita. Siirtolapuutarhayhdistyksen jäsenet hoitavat palstojaan ilmeisen tyytyväisenä ja moni toistaa sitä, kuinka hyvä tuuri on käynyt, kun on saanut oman mökin paikasta.

Pian 15-vuotias Tornion siirtolapuutarha on kahdenkymmenenkahdeksan mökin toimiva yhteisö.

– Tämä on alue, jossa meillä on paljon yhteistyötä. Olemme esimerkiksi saaneet valmiiksi kerhotalon, joka oli varsin suuri ponnistus, kertoo Markku Riutanheimo.

Kerhotalon valmistuminen on tehnyt alueella pitempiaikaisen oleilun helpommaksi. Ilman juoksevaa vettä olevista mökeistä voi pistäytyä suihkuun kerhotalolle.

Tornion siirtolapuutarhan kerhotalo
Kerhotalo toimiii mökkiläisten huoltorakennuksena.Kati Siponmaa / Yle

Riutanheimo on nähnyt kun siirtolapuutarha alkoi aikoinaan syntyä risukkoiseen maisemaan. Maisema on nykyisellään kuin toisesta maailmasta huoliteltuine pihoineen. Riutanheimo kiitteleekin jäsenistöä talkoohengestä, jonka ansiosta yhteisetkin tilat ja ympäristö on siistissä kunnossa.

Työleirin tuntua ei silti siirtolapuutarhassa pääse syntymään, vakuuttelevat mökkiläiset.

– Meillä on myöskin yksityisyyttä, voi olla omissa oloissaankin, Riutanheimo sanoo

Tornion siirtolapuutarha on mukana kansainvälisen teemapäivän vietossa lauantaina. Ovet ovat mökeissäkin avoinna kaikille kiinnostuneille muutamien tuntien ajan, kun tavallisesti niihin ei ole asiaa kuin kutsuttuna. Alueella voi toki tehdä halutessaan kävelylenkkejä milloin vain, sijaitseehan siirtolapuutarha kaupungin mailla.

Marja Matikainen laiturilla
Mökin vieressä on laituri, jolta Marja Matikainen pulahtaa joka aamu uinnille. Talvisin nainen saattaa hiihtää kotoa mökilleen jäätä pitkin.Kati Siponmaa / Yle

Elämän paras ostos

Marja Matikainen hankki oman pienen mökkinsä muutama vuosi sitten.

– Kävin täällä kylässä aikoinani ja sitten pikkuhiljaa ihastuin ja ajattelin, että olisi tämmöinen mukava itselläkin, mutta se jäi muutamaksi vuodeksi haaveeksi.

Eräänä päivänä Matikainen oli istunut kotonaan torniolaisen osakkkeen parvekkeella ja ajatellut, että kaipaakin omaa pihaa. Hän oli saanut kuulla yhdestä myynnissä olleesta mökistä, jota lähti samoilta sijoilta katsomaan.

Marja Matikainen kastelee kukkia
Marja Matikainen on yllättynyt omista kyvyistään saada puutarha kukoistamaan. - En tiennytkään, että minussa on hortonomin vikaa, nainen nauraa.Kati Siponmaa / Yle

Ostopäätös syntyi oikeastaan heti, kun Matikainen mökkinsä näki. Vaikka läheiset olivat toppuutelleet Matikaista muun muassa ikään vedoten, oli nainen aivan vakuuttunut hankinnan järkevyydestä.

– Ajattelin, että minähän ostan tämän mökin, kun mulla on just sen verran rahaa ja tämä oli kyllä elämäni paras ostos, Matikainen sanoo ilmeisen onnellisena.