Samerin kielteinen turvapaikkapäätös kumottiin – "Kuin olisin väistänyt kuolemaa kahdesti"

Samer Eyad oli saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen, vaikka Isis oli räjäyttänyt Mosulissa hänen kotinsa ja toimistonsa. Hallinto-oikeus kuitenkin kumosi päätöksen. Arkkitehdin elämä Suomessa voi vihdoin alkaa.

turvapaikanhaku
Samer Eyad
Ville Tavio / Yle

Harmaa BMW vuosimallia 2009 kurvaa parkkiruutuun. Ulos astuu hymyilevä mies. Hän on irakilainen Samer Ayad, joka sai suomalaisen ajokorttinsa vasta päivä sitten.

– On mukava ajaa taas, vaikka täällä onkin hyvin tiukat liikennesäännöt, Eyad nauraa.

Vapaus kruisailla on pieni ilonaihe verrattuna siihen, mitä posti toi Eyadille tammikuussa.

– Vastaanottokeskuksesta ilmoitettiin, että minulle on jotain Maahanmuuttovirastolla. Siellä minulle annettiin kirjekuori. Avasin sen, ja siellä oli oleskelulupa. Sitä tunnetta ei voi oikein edes kuvailla, Eyad muistelee hymyillen.

Tasan vuosi sitten Eyadin tunnelmat olivat täysin toiset. Maahanmuuttovirasto antoi hänelle kielteisen turvapaikkapäätöksen, miehen rankoista kokemuksista huolimatta. Isis oli räjäyttänyt Mosulissa arkkitehtina työskennelleen Eyadin talon ja toimiston, ja hänen henkeään oli uhattu suoraan. Kielteinen päätös tuli siitä huolimatta, että Maahanmuuttovirasto piti asioita tosiseikkoina. Lue Ylen kirjoittama uutinen aiheesta täältä.

Suomesta saatu kielteinen turvapaikkapäätös tuntui kuolemantuomiolta. "Kuin olisin ollut veneessä avomerellä, ilman suuntaa", Eyad kuvailee epätoivoisia kuukausia.

– Nyt tuntuu siltä kuin olisin välttänyt kuoleman kahdesti. Kuin olisin syntynyt uudestaan ja aloittaisin kaiken alusta.

Yli neljäsosa päätöksistä kumoutuu

Eyadin kielteisen turvapaikkapäätöksen kumosi Helsingin hallinto-oikeus. Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että Mosulista paennut Eyad voitaisiin palauttaa kotikaupunkinsa sijaan Bagdadiin, mutta hallinto-oikeus ei pitänyt sitä kohtuullisena. Hallinto-oikeudet ovat kumonneet samankaltaisella perusteella yli kaksisataa kielteistä turvapaikkapäätöstä tänä vuonna.

Hallinto-.oikeuksien kumoamat päätökset tammi-heinäkuu 2017.

Yhteensä tänä vuonna on peruttu 1 127 päätöstä. 3,3 prosenttia Maahanmuuttoviraston päätöksistä kumoutuu viraston huolimattomuuden takia.

Turvapaikanhakijoiden määrän kymmenkertaistuttua kumoutuneiden päätösten osuus on kasvanut nopeasti.

Ha:n palauttamat turvapaikkapäätökset tammi-kesäkuu 2017.

Suurin syy kumoutuneelle päätökselle on Maahanmuuttoviraston mukaan se, että suojelun tarpeelle esitetään uusi peruste.

– Mitä on nähty nyt, että henkilö on kääntynyt kristinuskoon ja sen perusteella saattaa olla turvapaikan tarpeessa, sanoo Maahanmuuttoviraston oikeuspalvelun tulosalueen johtaja Annika Lumikari.

Sitä, kuinka moni uusintakierrokselle lähteneistä päätöksistä muuttuu kielteisestä myönteiseksi, virasto ei osaa sanoa.

– Ne tarpeen vaatiessa käydään läpi uudestaan. Mutta jos oikeus tulkitsee, että henkilöllä suojelun tarve on, niin se tavallisesti niin päätetään.

Juttua on päivitetty ja korjattu 31.7.2017 klo 11:53. Juttuun lisätty kaksi taulukkoa kumottujen päätösten jakautumisesta ja kumoutuneiden päätösten määrän kasvusta. Jutussa mainittiin aiemmin, että Maahanmuuttoviraston päätöksistä neljä kumoutuu viraston huolimattomuuden takia. Tämä tilanne oli kesäkuun lopussa. Päivitetty luku on 3,3 prosenttia.