Ojasta pelastettu sonni kerää voimia – "Odottavalla kannalla ollaan"

Aonghas-sonni on kääntyillyt kyljeltä toiselle. Seisomaan nousu ei ole vielä onnistunut.

Eläinpelastus
Sonni
Samuli Holopainen / Yle

Maanantaina Salossa ojaan pudonnut siitossonni ei ole vielä jalkeilla. Sonnin omistaja Heli Rosvall kertoo, että se on kääntyillyt kyljeltä toiselle, mutta keräilee edelleen voimia.

Sonni saatiin ylös ojasta myöhään maanantaina ja sitä oli nostamassa parikymmentä ihmistä. Sonnin tilaa on tarkkailtu siitä saakka.

– Odottavalla kannalla ollaan. Sonnille on annettu energiarehuja ja pötsijauhetta, sanoo Heli Rosvall.

Sonni on piristynyt maanantain koettelemusten jälkeen ja se syö jonkin verran. Sonni on siirretty kauemmas ojasta ja sen ympärille on rakennettu aitaus.

Sonnia yritettiin nostaa jalkeille ihmisvoimin perjantaina, mutta se ei onnistunut. Seuraava nostoyritys tehdään, kun paikalle saadaan tarpeeksi ihmisiä. Sonni painaa 800-900 kiloa.