yle.fi-etusivu

Onpa tutunoloinen mainos, mutta kuka sen piirsi?

Monipuolisen suomalaiskuvittajan ja mainosgraafikon Aleksander Lindebergin syntymästä on kulunut sata vuotta.

kuvittajat
tiikeri
A.Lindebergin mainosjuliste Fazerille 1950-luvulta.Aleksander Lindeberg

Suomalaislapset himoitsivat 1950-luvulla värikkäiden ja hyväntuulisten eläinten mainostamia makeisia. 1960-luvulta asti monen ainoiksi oikeiksi Kalevala-hahmoiksi ovat iskostuneet sankarit Kalevalan tarinat -kuvakirjasta.

Näiden kuvien piirtäjä on helsinkiläinen Aleksander Lindeberg, vuonna 2015 lähes satavuotiaana kuollut, itseoppinut kuvataiteilija.

Aleksander Lindeberg
Kuvataiteilija, kuvittaja Aleksander Lindeberg (1917-2015).Aleksander Lindebergin perikunta

Lindeberg ehti pitkän uransa aikana toimia kuvataiteen alalla poikkeuksellisen monipuolisesti. Hän toimi muun muassa rintamakuvaajana jatkosodassa, mainospiirtäjänä, kirjankuvittajana, muotokuvamaalarina, lavastusten, puvustusten ja animaatioiden tekijänä.

Kuvittajana hän kuului eliittiin, samaan kaartiin Rudolf Koivun, Tove Janssonin ja Erkki Tantun kanssa.

Miksi emme tiedä mitään tästä kuvien taiturista?

Ammattipiireissä Lindeberg oli arvostettu, miehestä kirjan kirjoittanut tietokirjailija Sisko Ylimartimo sanoo. Suurelle yleisölle nimi ei sano mitään.

– Vaikea sanoa, miksi näin on. Lindeberg teki paljon käyttötaidetta, kuten mainoksia. Niiden arvostus on ollut vähäistä. Toisaalta hän työskenteli niin monella eri aihealueella, että nimi ei ehkä ehtinyt tulla tunnetuksi, kun hän jo vaihtoi toiseen kohteeseen, Ylimartimo pohtii.

Kuvitusta Iloisiin aapiskuviin.
A.Lindebergin kuvitusta Iloisiin aapiskuviin (1965). "K" niin kuin krokotiiliperhe kävelyllä kaupungin kaduilla kauniina kevätpäivänä.Aleksander Lindeberg

Piirtäjänä Lindeberg oli syntymälahjakas. Sota katkaisi hänen vasta-alkaneet kuvataideopintonsa, mutta mies kehitti itse itseään väsymättä.

– Ahkeruus tekee mestarin, Lindeberg korosti. Hän piirsi lähes tauotta, Ylimartimo sanoo.

Kuvitustehtäviään varten mestari teki laajasti esitöitä, kolusi kirjastot ja arkistot, tarvittaessa myös museot.

Mainoksista tuli leipä pöytään

Aleksander Lindeberg aloitti mainosgraafikkona 1940-luvulla. Täyteen lentoonsa ura lähti sotien jälkeisen taloudellisen nousun myötä.

mies matkailee maailmalla
Kuvitusta Yhdistyneiden Villatehtaiden mainoskampanjaan 1950-luvulla.Aleksander Lindeberg

Lindeberg teki töitä lukuisille yrityksille ja laajasta tavaravalikoimasta. Tuotteita oli polttoöljystä vaatteisiin ja kodinkoneista kosmetiikkaan.

Kuvittaja yritti luopua hektisestä mainostyöstä pariin otteeseen, mutta hyväpalkkainen ala piti perheellistä miestä otteessaan.

Kunnes valokuva alkoi 1950-luvun lopulla syrjäytti piirretyt mainokset.

papukaija
A.Lindebergin 1950-luvulla Fazerille tehty mainosjulistesarja hyväntuulisten eläinhahmojen kannattelemista karamelleista on klassikko.Aleksander Lindeberg

Pessi ja Illusia oli läpimurtokuvitustyö

1960-luvun värikkäät, omintakeiset ja koristeelliset satukirjakuvitukset kuuluvat Lindebergin mestarikaudeksi sanottuun elämänvaiheeseen.

Tunnetuimpia kuvitustöistä ovat Yrjö Kokon Pessi ja Illusia (1963), Iloiset aapiskuvat (1965) ja Martti Haavion Kalevalan tarinat (1966).

Mainosten ihmis- ja eläinhahmojen pulleus muuttuu kirjojen sivuilla kulmikkaaksi ja modernistiseksi litteydeksi. Kuvitukset henkivät slaavilais-bysanttilaista, värihehkuista, mystistä tunnelmaa.

Pessi ja Illusia -kirjan kansikuva.
A.Lindeberg kuvitti Yrjö Kokon Pessin ja Illusian lastenlaitoksen (1963). Kuvitus lumosi kriitikot ja lukevan yleisön.Aleksander Lindeberg

Satua ei saanut kuvittaa naturalistisesti tai realistisesti, Lindeberg on sanonut. Kuvien tuli olla tyyliteltyjä, tarunhohtoisia.

– Aleksander seurasi alan kansainvälistä kehitystä ja oli avoin vaikutuksille. 1960-luvulla hän kehitti ulkomaisista vaikutteista, ikoneista ja freskoista oman tyylinsä, jossa käytti muun muassa itse tekemiään leimasimia ja monia hylkimiseen perustuvia tekniikoita, kuten steariinia ja saippuaa, Ylimartimo kertoo.

Lindeberg olisi halunnut kuvittaa kirjoja enemmän, mutta kustantajat eivät uskoneet kuvitettujen kirjojen kaupalliseen menekkiin.

sadun kuvassa kuningas
A. Lindebergin kuvitusta venäläiseen kansansatuun Maria Morevna 1970-luvulla. Omaiset ovat huvittuneina pitäneet kuninkaan kuvaa Lindebergin omanakuvana.Aleksander Lindeberg

Muotokuvamaalaus Suomen oloissa hankalaa

Mainosten ja kirjankuvistusten ohella Aleksander Lindeberg maalasi vuosikymmenten ajan runsaasti fotorealistisiksi luonnehdittuja muotokuvia. Hän piti niitä päätyönään.

Vaikeimmaksi piirteeksi mallien kiireen ohella maalari nimesi ilmastomme: talvella kiusasi pimeys, keväällä ja syksyllä harmaus ja sade. Lindeberg harjoitteli ystävillä ja sukulaisilla, jotka sattuivat olemaan joutilaina päivänvalon aikaan.

lentäjä koneen ohjaamossa
Aleksander Lindebergin jatkosodassa 1943 piirtämä pommituslentäjä matkalla kohteeseen.Aleksander Lindeberg

Helsingissä Tuomiokirkon kryptan retrospektiivissä, Lindebergin ensimmäisessä yksityisnäytelyssä, on esillä läpileikkaus taiteilijan monen alan töistä, myös muotokuvista. Näyttely on avoinna 3.–20.8.

Lindeberg sai kuvitustaiteestaan Rudolf Koivu -palkinnon kaksi kertaa sekä vuonna 2005 Kuvittajat ry:n Kieku-elämäntyöpalkinnon.