1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rakennustyömaat

Lasiseinillä koristeltu Pasilan Triplan konttikylä on Suomen suurimpia – "pieni kaupunki keskellä työmaata"

Tripla-työmaan hermokeskus on yli 200 parakista tehty rakennuskompleksi. Kokonaisuus kätkee sisäänsä tuhannen työntekijän kaapit, suihkut, avokonttorit sekä mittavan ruokalan.

rakennustyömaat
Tripla kontit Pasila työmaa
Noin 200 kontista koostuva "Triplaamo" on kuin pieni kaupunki keskellä rakennustyömaata.

Pasilan Tripla-työmaan keskellä seisoo noin 200 työmaakontin muodostelma, joka pitää sisällään kokonaisen pienoiskaupungin.

Massiivisen konttikylän kruunuina kiiltelee ylimmässä kerroksessa kaksi lasiseinäistä konttia, joista aukeaa näkymä valtavan työmaan keskelle. Lasiseinät ovat tarpeen, kun työmaata esitellään vierailijoille, esimerkiksi ostoskeskuksen tuleville vuokralaisille.

Tripla kontit Pasila työmaa
Lasiseinäiset kontit hankittiin työmaalle pari kuukautta sitten, kertoo Tripla-hankkeen työsuojelupäällikkö Erno Martin.Vesa Marttinen / Yle

Kolmikerroksisen konttikylän alimmassa kerroksessa sijaitsee työntekijöiden sosiaalitilat pukukaappeineen, kuivaushuoneineen ja suihkuineen. Toinen ja kolmas kerros on varattu toimihenkilöille.

Sisältä katsottuna tilat muistuttavat mitä tahansa toimistorakennusta: on työhuoneita, avokonttoreita, neuvotteluhuoneita, keittiötiloja ja viherkasveja.

– Tämä on kuin pieni kaupunki, täältä löytyy oikeastaan kaikki tarvittava, sanoo Tripla-hankkeen työsuojelupäällikkö Erno Martin.

Aivan kylän tuntumassa on myös ”kauppoja”, eli kaksi rakennustarvikevalmistajien myymälää sekä kahden eri toimijan kalustonvuokrauspisteet.

Alle viisi prosenttia työntekijöistä naisia

Triplaamo-nimeä kantavan konttikylän suurin yhtenäinen avoin tila on ruokala, jossa on noin sata asiakaspaikkaa. Tiistain lounaslistalla on kukkoa viinissä, riisiä ja perunoita, kinkkukiusausta sekä herkkusienikeittoa.

Ruokasalin puheensorinassa kuuluu iloinen kielten sekamelska, eikä ihme: Martinin mukaan työntekijät edustavat jopa 60 eri kansalaisuutta.

Tripla kontit Pasila työmaa
Triplan työmaaruokalassa asioi päivittäin pari sataa ruokailijaa.Vesa Marttinen / Yle

– Tiedonkulun kannalta se aiheuttaa omat haasteensa. Pääkieliä on kymmenkunta, joista tärkeimmät ovat suomen ja englannin jälkeen viro, venäjä ja puola.

Suomalaisia on tällä hetkellä noin puolet koko työmaan työntekijöistä, mutta suhde tulee Martinin mukaan kääntymään vielä niin, että suomalaisia tulee olemaan hieman alle puolet.

Myös työmaan sukupuolijakauma on mielenkiintoinen: työntekijöistä alle viisi prosenttia on naisia, mutta toimihenkilöistä naisia on suunnilleen puolet.

Kalasatamassa lähes samanlainen

YIT:n edustajat kutsuvat Triplaamoa Suomen suurimmaksi konttikyläksi. Tämä saattaa pitää paikkansa, jos mukaan lasketaan Pasilansillan toiselle puolelle sijoitettu pienempi, kaksikerroksinen parakkikylä sekä eri puolilla työmaata sijaitsevat varastokontit, joita on kaikkiaan noin sata.

Kuitenkin esimerkiksi Helsingin toisen jättimäisen työmaan, Kalasataman Redin keskellä tönöttää lähes samanlainen konttikylä kuin Pasilassa.

Tripla kontit Pasila työmaa
Triplaamo-keskittymässä on noin 200 työmaakonttia. Vesa Marttinen / Yle

Rakennusyhtiö SRV:n tiedottajan Heli Pulkkisen mukaan Redin työmaan konttikylässä on noin 200 konttia, eli saman verran kuin Triplaamossa.

Kokonaan omaa luokkaansa on Eurajoella sijaitseva Olkiluoto 3 -ydinvoimalan työmaa, jossa päivittäisvahvuus on keskikesälläkin noin 2300 työntekijää. Vastaava luku on Pasilassa 700–800 ja Kalasatamassa reilut 900.

Tarkkaa työmaakonttien määrää lomalta tavoitettu TVO:n viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa ei osaa sanoa, mutta arvelee sen huomattavasti suuremmaksi kuin Pasilassa tai Kalasatamassa.

Lue seuraavaksi