1. yle.fi
  2. Uutiset

Myös isommat asunnot liikkuvat nyt, sanovat asiantuntijat: "Kaikki kauppamittarit ovat ylöspäin"

Asiantuntijoiden mukaan nyt uskalletaan ostaa isompiakin asuntoja. Vilkastuneen asuntokaupan taustalla on muun muassa se, että ensiasunnon ostajat ovat lähteneet liikkeelle.

kiinteistökauppa
Asuntoilmoitusten selaamista.
Useat pankit ovat kertoneet asuntolainojen kysynnän olleen kesällä erittäin korkea. Mistä tämä kertoo ja millaisia asuntoja nyt myydään, siitä keskustelivat Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus ja Suomen kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Asuntokauppa on käynyt kesällä vilkkaasti. Asuntorahoitukseen erikoistunut luottolaitos Suomen Hypoteekkiyhdistys näkee, että ilmiöön on muutama selkeä syy.

– Nuoret, jotka on kerännyt ASP-tiliä täyteen, ovat nyt saaneet ne tilit täyteen. Eli ensiasunnon ostajia on nyt vihdoin tulossa markkinoille, kun se on ollut hyvin hiljaista tässä muutama vuosi taaksepäin katsoen. Toinen puoli on, että nyt uskalletaan ostaa myös isompia asuntoja, kertoo Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Myös Suomen Kiinteistövälittäjäliiton mukaan isompien asuntojen kysyntä on piristynyt.

– Pientalo ja rivitalokauppa on elpynyt nyt selvästi tämän vuoden aikana. Omakotitalothan oli ainakin tietyillä alueilla aika pysähdyksissä, mutta nyt siellä on selvää vilkastumista ja kaikki kauppamittarit on ylöspäin. Samoin myös loma-asuntojen kauppa käy jo paljon paremmin, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg (vas.) ja Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.
Jussi Mannerberg ja Juhana Brotherus Ylen aamu-tv:ssä torstaina.Yle

"Räjähdystä ei näkyvissä"

Viime viikolla uutisoitiin, että Hypon asuntolainahakemukset ovat kasvaneet 70 prosenttia viime vuoden heinäkuusta.

– Se mikä tässä on mielenkiintoista nähdä, että miten nämä hakemukset kääntyy kaupoiksi nyt syksyä kohti mentäessä. Ja onko tässä taustalla rakenteellista muutosta? Ennen ehkä ajateltiin, että juhannuksena laitetaan pillit pussiin. Onko heinäkuusta tulossa normaali asuntolaina ja asuntomarkkinakuukausi? pohtii Brotherus.

SKVL:n Mannerbergin mukaan hurja kasvu lainahakemuksissa ei vielä toistaiseksi näy merkittävästi asuntokaupoissa.

– Kesäkuu näytti siltä, että ollaan aika normaaleissa hyvissä kesäkuun lukemissa, ehkä parempi kuin edelliset vuodet. Mutta ei suinkaan mitään räjähdystä ole näkyvissä.

"Asuntolainakulttuuri ruotsalaistumassa"

Uusien asuntolainojen keskimääräinen laina-aika on Suomessa noin 19 vuotta. Se on viime vuosina pidentynyt hieman.

Useat pankit tarjoavat tätä selvästi pidempiäkin asuntolainoja. Hypoteekkiyhdistyksen Brotheruksen mukaan suomalaisten asuntolainakulttuurissa on nähtävissä pientä muutosta.

– Meidän asuntolainakulttuuri on vähän ruotsalaistumassa. Ei me olla vielä lähelläkään sitä ruotsalaista ajattelua, jossa kuolinpesä kuittaa asuntolainan. Mutta kyllähän meillä on nämä lyhennysvapaat ja muut joustot tullut muuksikin välineiksi kuin pelkästään välttämättömiin tilanteisiin on se sitten työttömyyttä tai perhetilannetta. Ehkä se on ollut vähän ollut löystymässä, eikä se ole pelkästään myönteinen piirre.

Brotherus suosittelee asuntolainan lyhentämisessä kultaista keskitietä.

– Kun asuntolaina on alussa otettu, niin siinä on ehkä viisi vaaran vuotta, jolloin on tärkeää lyhentää lainaa, ettei jäädä riskirajoille. Sitten kun laina aika on lyhyempi ja lainaa on maksettu pois niin silloin voi vähän helpommilla syillä pitää taukoa lyhennystahdista.

Lue seuraavaksi