Intiimit ääninauhat nostivat Ritva Valkaman suositun Vainaja-kuunnelman tähdeksi

Vanhat radiokuunnelmat ovat keränneet nopeasti Yle Areenassa kymmeniä tuhansia kuuntelukertoja. Esimerkiksi Ritva Valkaman tähdittämää Vainaja-sarjaa on kuunneltu jo lähes 70 000 kertaa.

radioteatterit
Ritva Valkama kirjoituskoneen ääressä
Ritva Valkama oli ansioitunut jo niin elokuvissa, teatterilavoilla kuin televisiossakin, kun hän debytoi kuunnelmaroolissa.Yle

Ohjaaja-käsikirjoittaja Pentti Järvisestä tuli radiokuunnelmien kirjoittaja silkasta vahingosta. Se vaati jutustelun Radioteatterin päällikön Pekka Kyrön kanssa.

– Kerran juteltiin kahviossa ja Kyrö sanoi, että olisi kiva saada se Valkama radioon.

Kyrön mukaan Ritva Valkama ei ollut ollut siihen mennessä koskaan radiokuunnelmissa. Sitä oli vaikea ymmärtää, koska näyttelijä oli hyvin suosittu ja olisi voinut ajatella, että häntä olisi ahkerasti käytetty kuunnelmissakin.

Mies Hämeenlinnan Verkatehtaan pihassa lähikuvassa
Pentti Järvinen on kirjoittanut ainakin tv-käsikirjoituksia, näytelmiä, kuunnelmia ja pakinoita.Tiina Kokko / Yle

Ritva-juttu jäi itämään Järvisen mieleen. Itse kuunnelman aihe sai potkua seuraavana kesänä.

Hämeenlinnassa oli Hallituskadun ja Kasarmikadun kulmassa vanha divari. Siellä oli vanha Tandbergin nauhuri.

Pentti Järvinen

– Hämeenlinnassa oli Hallituskadun ja Kasarmikadun kulmassa vanha divari. Siellä oli vanha Tandbergin nauhuri. Se oli tosi halpa, hieno tanskalainen magnetofoni, ja ostin sen. Kauppias sanoi, että tämä on joltakin kuolinpesältä tullut, että tässä olisi myös nauhoja, otatko myös ne.

Niin Järvinen lähti divarista muovikassillinen nauhoja ja Tandberg kainalossaan.

– Mökillä sitten alettiin kuuntelemaan mankkaa. Yhtäkkiä sieltä alkoi tulla Lauantain toivottuja levyjä, mutta välissä oli aina nuorenparin keskustelua.

Nauhat olivat välillä aika intiimejä, välillä riideltiinkin. Mies oli myös salaa nauhoittanut naisen ja tämän ystävättären juttuja. Silloin Järvisen mieleen hiipi, että jospa viimeisellä nauhalla tulisi kohta, jossa mies tappaa naisen.

Silloin kaksi asiaa loksahtivat kohdalleen: Ritva Valkama ja kuunnelman aihe.

Ensimmäisestä kuunnelmasta kasvoi sarja

Vuonna 1995 syntyi Pentti Järvisen ensimmäinen jännitysnäytelmä Vainaja kaupan päälle. Ritva Valkama esittää kuunnelmassa eläkkeellä olevaa, dekkareista ja rikoksista kiinnostunutta Laura Tervosta. Aarre Karén on Salmi, entinen komisario, joka on ryhtynyt antikvariaatin pitäjäksi.

Ja kuinka ollakaan: Laura Tervonen ostaa antikvariaatista vanhan Tandbergin nauhurin, saa pussillisen nauhoja mukaansa ja kuulee nauhoilta musiikin lomasta pariskunnan jutustelua – ja tietenkin rikoksen.

Ritva Valkama ja Aarre Karén
Ritva Valkama ja Aarre Karén yhdistivät voimansa arvoituksen ratkaisemiseksi. Vaikka on kyse murhista, kuunnelmissa on oma lämminhenkinen ja hieman vanhanaikainen tunnelmansa, perinteisempien dekkarien tyyliin.Yle

Ensimmäinen Vainaja-sarjan kuunnelma ratkaisi sen muodon, millaiseksi koko sarja muodostui. Vihje rikoksesta löytyi aina sattuman kautta, mikä sai Ritva Valkaman esittämän Laura Tervosen tuntosarvet hereille.

Kaksikon seikkailut poikivat suosionsa ansiosta lopulta kokonaisen Vainaja-sarjan. Kaksi sarjan kuunnelmista on palkittu Sokeain kuunnelmapalkinnolla.

Uusia kuulijoita sarja on saanut Yle Areenan kautta, jossa vanhojen televisio-ohjelmien lisäksi on avattu radioarkistoja. Vanhat kuunnelmat ovat tulleet Yle Areenaan arkistosopimuksen ansiosta, jolloin myös draamatuotantoa on voitu julkaista verkossa.

Radiokuunnelmat ovat keränneet nopeasti Yle Areenassa kymmeniä tuhansia kuuntelukertoja, yksin Vainaja-jaksotkin yhteensä yli 67 000. Tarjolla on kuunneltavaa dekkareista aina Mika Waltarin Sinuhesta dramatisoituun mittavaan Radioteatterin kuunnelmasarjaan asti.

Lipposta ja Coxia lapsuudessa

Pentti Järvinen sanoo, että hänen suhteensa radiokuunnelmaan on se, mikä suurella ikäluokalla yleensäkin.

– Kuunnelma oli hirveän tärkeä juttu meille. Pihalta lähdettiin kuuntelemaan Pekka Lipposta ja Paul Coxia. Radiota kuunneltiin paljon. Sieltä tuli nuorille ja lapsillekin mielenkiintoisia juttuja, kuten Markus-setä. Voi kuvitella, että radio oli samassa asemassa kuin myöhemmällä sukupolvella oli televisio uutena.

– Ensimmäiset radiolähetykset kuuntelin kidekoneella, jota pystyi kuuntelemaan vain yksi.

Kun matkaradio alkoi yleistyä 1950-luvulla, se oli suuri juttu.

– Pystyi mökillä kuuntelemaan radiota, Järvinen muistaa.

Kuunnelma koukuttaa

Toimittajana lehtipuolelta aloittaneen Järvisen ura kulkeutui Turun alueradiosta Ylen Pasilan toimitukseen ja TV1:n ajankohtaisohjelmien pariin.

Ajankohtaistoimituksesta tie vei nopeasti tv-viihteeseen, jolloin syntyivät muun muassa viihdeohjelmat Hepskukkuu ja Hukkaputki. Noista ajoista Pentti Järvisen jutustelua voi kuunnella myös Yle Areenan kautta, kun Jukka Lindström haastattelee häntä Noin viikon radioon.

Vuosien saatossa hämeenlinnalainen Järvinen on kirjoittanut tv-ohjelmia, näytelmiä, pakinoita ja tietenkin Vainaja-kuunnelmasarjaa, jota on tälläkin hetkellä kuunneltavissa Yle Areenassa. Elävästä Arkistosta löytyy myös pätkiä seitsemännestä osasta, jossa Tervonen ja Salmi -kaksikko käyttää tutkimuksissaan hyväksi Ylen Elävää arkistoa.

Pentti Järvinen saa vähän väliä palautetta kuunnelmistaan, joita on esitetty myös radion puolella uusintoina. Harvinainen ei ole esimerkiksi tekstiviesti, jossa kerrotaan, että perillä ei voinut lähteä autosta ulos ennen kuin kuunnelma oli kuunneltu loppuun.

"Kuunnelman tekeminen on kuin kamarimusiikkia"

Pentti Järvinen palaa vielä Vainaja-sarjan alkuaikoihin. Lopulta Ritva Valkama oli helppo houkutella mukaan kuunnelmaan, sillä näyttelijä oli jo tv-puolelta tuttu Järviselle.

Intiimiys siinä oli sellainen, että silloin ollaan jonkun aidon äärellä kun tehdään kuunnelmaa.

Pentti Järvinen

Kuunnelma oli myös tv-työtä nopeampi ja helpompi toteuttaa, mikä Järvisen mukaan viehätti Valkamaa.

– Se oli se sama asia, mikä minua viehätti kuunnelmassa.

– Kun on tehnyt televisiojuttuja, joissa on hirveän iso kone ja pyörii paljon ihmisiä, niin kuunnelman tekeminen on kuin kamarimusiikkia. Siinä on niin vähän ihmisiä ympärillä tekemässä. Tietää, mitä jokainen tekee. Intiimiys siinä oli sellainen, että silloin ollaan jonkun aidon äärellä, kun tehdään kuunnelmaa. Se on niin kivaa.

Ja ei, rikosta Pentti Järvinen ei kuullut divarista hankkimistaan nauhoista. Se oli jo mielikuvituksen tuotetta.