Video näyttää: Auton ratissa somettaminen vie huomion muualle – "Melkein kuin addiktio vilkaista, mitä viestissä on"

Suomalaiset suhtautuvat kännykän käyttöön autoa ajaessa vakavana rikkeenä, Liikenneturvan kysely kertoo. Videolla testataan ratin takaa somettelua esteradalla.

liikenneturvallisuus
Uutisvideot: Kännykän käyttö ajaessa on vaaroja täynnä
Uutisvideot: Kännykän käyttö ajaessa on vaaroja täynnä

Liikenneturvan mukaan hallituksen luonnoksessa tieliikennelakiin esitetään uutta tulkintaa, jonka mukaan älypuhelinta saisi jatkossa pitää kädessä esimerkiksi liikennevaloissa.

Järjestön toukokuussa toteuttaman kyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan suomalaisten asenne kännykän käyttöön autoa ajaessa on tuomitseva: neljä viidestä vastanneesta piti sitä vakavana liikennerikkomuksena.

Yli puolet vastanneista on sitä mieltä, että kännykän käyttö ajon aikana on erittäin vakava rikkomus, ja lähes kolmasosa piti tätä myös vakavana rikkomuksena. Myös liikennevaloihin pysähtyneenä somettelu nähtiin yli puolen vastaajista mielestä vakavana tai erittäin vakavana.

Huono keskittyminen liikenteeseen on Liikenneturvan järjestöpäällikkö Pasi Anteroisen mukaan yhä useamman onnettomuuden taustalla, missä älypuhelin on monesti suuressa roolissa.

– Asenne on, että puhelinta ei käytetä ajaessa. Mutta kun se viesti kilahtaa, niin me kaikki tiedämme sen tunteen: melkein kuin addiktio vilkaista, mitä viestissä on, kertoo Anteroinen.

Muutamassakin sekunnissa ehtii tapahtua

Anteroisen mukaan suurin ongelma liikenteessä on juuri viestien kirjoittamisessa ja lukemisessa ratin takana. Niin kuljettajan katse kuin ajatuskin siirtyvät ajotehtävästä viestin sisältöön, ja toinen käsi irtoaa ratista puhelimelle.

– Muutamassa sekunnissa tapahtuu jo hirveän paljon. Kun syvennytään viesteihin, voidaan ajaa useampi sekunti sokkona, Anteroinen kertoo.

Liikenneturva on seurannut, että nuoret käyttävät kännykkää liikenteessä aikuisia enemmän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vanhemman polven ei tarvitsisi kiinnittää käyttäytymiseensä huomiota.

– Tämä on kaikkien ongelma, kaikki ovat jo vähän addiktoituneita näihin laitteisiin. Meidän kaikkien pitäisi päättää, että kännykkää ei käytetä liikenteessä.

Ajoharjoitteluradalla Vantaalla esitellään kännykän käytön vaaroja
Ajoharjoitteluradalla Vantaalla päästiin kokeilemaan muun muassa selfien ottamista ajon aikana. "Sokkona ajaminen tuntuu aika pelottavalta kun sen tekee tietoisesti", kertoo Liikenneturvan Pasi Anteroinen.Riku Tonttila / Yle