Lohikäärmepatsaaksi kivettynyt dinosaurus paljasti lisää salaisuuksiaan

Koostaan ja panssaristaan huolimatta otus oli saaliseläin. Nyt tutkitaan myös, mitä se itse oli syönyt viimeiseksi ateriakseen.

paleontologia
Suomupeitteisen dinosauruksen pää ja eturuumis.
Borealopelta markmitchellin fossiili on niin täydellinen, että tutkijat kutsuvat sitä paleontologian Mona Lisaksi. Royal Tyrrellin museo

Ainutlaatuisen hyvin säilynyt dinosauruksen fossiili, joka herätti huomiota uutisissa toukokuussa (siirryt toiseen palveluun), on lisätutkimuksissa osoittautunut yhä kiinnostavammaksi.

Vaikka nykyisessä Kanadassa 110–112 miljoonaa vuotta sitten elänyt dinosaurus oli iso, jykevä ja panssaroitu, tutkijat ovat nyt sitä mieltä, ettei se voinut laiduntaa varhaisen liitukauden rehevässä metsässä pedoista piittaamatta.

Se on dinosaurusten Mona-Lisa

Paleobiologi Caleb Brown

Sauruksesta kivettyivät niin pehmytkudokset kuin koko suomuinen nahka. Vuosimiljoonat eivät myöskään litistäneet fossiilia. Siksi löytö muistuttaa satujen lohikäärmettä. Fossiili löytyi vahingossa kaivostöissä Albertassa kuusi vuotta sitten.

Royal Tyrrellin museon paleobiologi Caleb Brown sanoo, että hieman mielikuvista käyttämällä otuksen voi nähdä sellaisena kuin se oli eläessään.

– Kunhan vähän silmiään siristää, niin melkein voi kuvitella, että se nukkuu. Se jää tieteen historiaan yhtenä kauneimmista ja parhaiten säilyneistä dinosauruksista, dinosaurusten Mona-Lisana, Brown maalailee.

Piirroskuva, jossa kaksi lihansyöjäsaurusta raatelee tappamaansa Borealopelta markmitchelli -saurusta. Edessä toinen joenuoman ääressä.
Taiteilijan näkemys petojen uhriksi jääneestä borealopeltasta ja sen lajitoverista.Royal Tyrrellin paleontologinen museo

Dinosaurus on saanut nyt myös nimen. Se on Borealopelta markmitchelli. Nimellä kunnioitetaan museoteknikko Mark Mitchelliä, joka on käyttänyt yli seitsemän tuhatta tuntia fossiililöydön puhdistamiseen varovasti ja vähävähältä.

Vaalea alta, tumma päältä

Borealopelta oli 5,5 metrin mittainen, 1 300-kiloinen ja perusteellisesti panssaroitu. Siksi Royal Tyrrellin museon tutkijat ja heidän ulkomaiset kollegansa yllättyivät todisteista, joiden mukaan se oli saaliseläin.

He tulivat tähän tulokseen nahan perusteella. Siinä näkyy eläimille tyypillinen tapa naamioitua: vatsapuoli on vaaleampi kuin selkäpuoli. Suomujen kemikaalianalyysi osoitti, että väri oli punaruskea.

Hengityssuojaimeen ja suojalaseihin pukeutunut mies puhdistaa kivilohkaretta pienellä poralla.
Marks Mitchelliltä vei tuhansia tunteja porata ja nakutella fossiili varovaisesti puhtaaksi. Royal Tyrrellin paleontologinen museo

Vaikka monet eläimet nykyäänkin pyrkivät hämäämään vihollisiaan tumman ja vaalean värin yhteispelillä, borealopelta oli monin verroin suurempi kuin yksikään niistä. Elämän liitukaudella on täytynyt olla todella rajua, Brown päättelee.

Borealopeltan tutkimukset eivät suinkaan pääty tähän, vaan meneillään ovat jo panssarin entistäkin tarkempi tutkimus ja suoliston sisällön selvittäminen. Tutkijoiden toiveissa on saada tietää, mitä eläin söi viimeiseksi ateriakseen, ennen kuin tulvinut joki vei hengen.

Nahanväritutkimuksesta voi lukea lisää Current Biology (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.