Tulli: Hollannista ei ole tuotu kananmunia Suomeen – Kesko: 11 keksilajikkeessa hollantilaista kananmunaa

Vuosien 2016 ja 2017 tietojen mukaan kananmunia on tuotu Suomeen Ruotsista, Liettuasta ja Virosta.

elintarvikevalvonta
Kananmunia hollantilaisella maatilalla Doornenburgissa.
Kananmunia hollantilaisella maatilalla Doornenburgissa.Vincent Jannink / AFP

Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa on vedetty myynnistä miljoonia kananmunia sen jälkeen, kun hollantilaisista kananmunista oli löydetty hyönteismyrkky fiproniiliä.

Suomeen ei ole tuotu vuoden 2016 tai vuoden 2017 tammi-toukokuun aikana tuoreita kuorellisia kananmunia Hollannista, kertoo tulli tiedotteessa

Sen sijaan Kesko kertoo STT:lle, että Hollannista tulee yksitoista Keskon omaa merkkituotetta, jotka sisältävät kananmunaa. Kaikki ovat keksejä. Kananmunan osuus niissä on alle 0,5 prosenttia, Kesko ilmoittaa.

Tullin tiedotteen mukaan tuoreiden kuorellisten kananmunien tuonti vuonna 2016 oli kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa kiloa ja tämän vuoden tammi-toukokuun aikana noin 320 000 kiloa. Edellä mainittujen vuosien 2016 ja 2017 tietojen mukaan kananmunia on tuotu Suomeen Ruotsista, Liettuasta ja Virosta.

Tulli ottaa huomioon tuontielintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvissä valvontatoimissaan ja tutkimuksissaan fiproniilin mahdollisen esiintymisen elintarvikkeissa.

Tullin valvontaa kohdennetaan riskiarvion perusteella kananmunaa sisältäviin prosessoituihin elintarvikkeisiin ja niistä määritetään fiproniilin mahdollinen esiintyminen.

Tullilla on käytössä analytiikka fiproniilin määrittämiseen. Fiproniiliä etsitään Tullin tutkimuksissa rutiininomaisesti muun muassa kasviksista ja vihanneksista.

Tulli tekee yhteistyötä elintarvikevalvonnassa elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa.

Juttua muokattu 4.8. kello 15:15: päivitetty Keskon tiedoilla.

Lue myös:

Evira: Hollannin myrkkymunia ei pitäisi olla Suomessa – "Selvitetään, mihin kaikkialle kananmunia on päätynyt"

Siipikarjaliitto: Suomalaisiin tuotteisiin voi luottaa

Hollantilaisista munista löytynyt myrkky herättää pelkoa Euroopassa: Miljoonia kananmunia vedetty myynnistä