yle.fi-etusivu

Nyt loppuu se säästä valittaminen – Suomen sää on yksi Suomen parhaista matkailuvalteista

Suomea myydään arabi- ja aasialaismatkustajille kehumalla säätä. Suomalaiset itse eivät ulkomaanmatkoillaan Suomen säätä kehu – ja se on virhe.

Suomeen matkustaminen
Slush banneri
Slush-tapahtuma kertoi viime syksynä, että kukaan täysijärkinen ei tulisi Suomeen marraskuussa. Teksti sai valtaisan kansainvälisen mediahuomion. Petri Anttila

Finpron Visit Finland -yksikön johtaja Paavo Virkkusen mukaan viime marraskuun teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin yhteydessä nähty lakana oli aivan loistava oivallus. Lakanassa olleen tekstin mukaan kukaan täysijärkinen ei tulisi Suomeen marraskuussa.

Slushin toimitusjohtaja Marianne Vikkula sanoo, että teksti oli tapahtuman nettisivuilla viime vuonna koko vuoden, mutta vasta fyysinen lakana herätti sloganin henkiin ja teki siitä Suomen vuoden 2016 kovimman matkailumainoksen.

Vikkulan mukaan sloganista tehdyt jutut tavoittivat 270 miljoona ihmistä kahdessa viikossa. Useat mediat tekivät aiheesta uutisjutun. Lisäksi 20 miljoonaa ihmistä reagoi tekstiin sosiaalisessa mediassa.

– Siitähän se koko Slush lähtee, että ollaan rehellisesti sitä mitä ollaan. Marraskuussa on pimeää ja tulee vettä, ja voidaan olla ylpeitä siitä, Vikkula sanoo.

Kylmä kesä on toiselle kiro ja toiselle kulta

Suomi on ulkomaalaisille myytäessä erittäin haastava matkailukohde. Mutta juuri nyt Suomi on kovassa huudossa. Sää on osa kokonaispakettia, jolla suomalaiset matkailujohtajat käyvät Suomea myymässä.

Keväällä Finpro panosti Arabian Travel Market -tapahtumaan Dubaissa. Messut ovat Keski-Aasian suurimmat. Paikalla kävi 40 000 matkailuammattilaista, jotka etsivät jotakin uutta matkailtavaa. Aurinko ja rusketus eivät heillä ole ihan etusijoilla.

– Siellä keskusteluja käytiin Arabiemiraattien potentiaalisten matkanjärjestäjien kansa. Heille Suomen märkä ja raikkaan kostea kesä on raikas tuulahdus miellyttävästä maailmasta, Visit Finlandin Virkkunen kertoo.

Arabien lisäksi myös intialaiset ja kiinalaiset alkavat lämmetä Suomen säälle. Finpro tunnustaa suoraan etsivänsä Suomeen turisteja, joilla asenne ja lompakko ovat kunnossa. Ainakin Dubaissa oli.

– Nämä meidän ääripäät ilmastollisissa olosuhteissa pitää pystyä rakentamaan vahvuuksiksi. Suomessa pystyy kokemaan kahdeksan eri vuodenaikaa. On talvi, kevät, kesä ja syksy, mutta myös kevättalvea ja syyskesää, Virkkunen luettelee.

Muiden helteillä ei sovi ratsastaa

Kuumaa ja kuivaa tai kuumaa ja kosteaa. Näiden kelien maista saattaisi sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä löytyä potentiaalisia uusia matkailijoita Suomeen.

Finprossa tiedetään, että Suomen viileydellä kehuminen markkinointitarkoituksiin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kääntyisi nopeasti Suomea vastaan. Monissa maissa on todellinen hätä kuumuden kanssa.

Ihmisiä kaatosateessa Helsingissä.
Sateinen päivä Helsingissä 11. heinäkuuta.Vesa Moilanen / Lehikuva

Suomen sää olisi muutenkin tuotava esiin hienovaraisesti. Harva suomalainen etelänmatkailija tulee ajatelleeksi, että Suomen sään jatkuva haukkuminen voi tuntua moukkamaiselta heistä, joiden puutarhan kukille ei ole satanut vettä puoleen vuoteen.

Visit Finland -yksikön johtaja Paavo Virkkunen muistuttaa, että Suomelle keli ei ole senkään vuoksi niin tärkeää, että täällä turisti keksii hyvää tekemistä silloinkin, kun aurinko ei paista. Harva tänne rantalomalle tulee.

– Suomessa on maailman toiseksi puhtain ilma. Vain Etelämantereella on puhtaampaa. Suomessa on maailman paras ja monipuolisin matkailusää. Kysymys on oikeasta varustuksesta.

Saksan jalkapallomaajoukkuekin tuli Suomeen vain sään takia

Tulevan syksyn Slush-tapahtuma järjestetään taas pimeyden ytimessä parhaaseen loska-aikaan. Toimitusjohtaja Marianne Vikkula ei vielä tiedä, miten säästä saataisiin tällä kertaa jotain irti.

– Ehkä täytyy miettiä, pitääkö sinne hallin sisälle tuoda loskaa tai jotain.

Tulevaisuudessa Finpro saattaa heittää verkkoja vesiin myös matkailun erityisryhmien suuntaan. Yksi haave on saada entistä enemmän urheilumatkailua.

Ainakin kerran suomalaista säätä on kehuttu urheilun ehdottomalla huipulla. Saksan jalkapallomaajoukkue harjoitteli viikon verran Helsingissä ja Espoossa toukokuussa 1998.

Tuolloin joukkueen lehdistöpäällikkönä toiminut Wolfgang Niersbach kertoi haastattelussa, että Klinsmann, Matthäus ja kumppanit harjoittelivat Suomessa kuukautta ennen MM-kisoja sen vuoksi, että "Suomessa on harjoitteluun täydellinen 15–16 asteen keli".

Itse kisat menivät Saksalta sitten pieleen. Tuolloin Saksassa Suomea markkinoinut Paavo Virkkunen muistaa 19 vuoden takaiset tapahtumat ja repeää nauruun.

– Suomalaisittain kuuluu tietysti ajatella, että pieleen meni juuri sen takia, että he valmistautuivat Suomen säässä.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Politiikka

Analyysi: Vastaehdokkaat haastoivat Niinistöä Ylen tentissä – samalla he pelasivat kärkiehdokkaan pussiin

Kotimaan uutiset

Katsojat arvioivat: Niinistö pärjäsi parhaiten, Haatainen heikoiten – katso suuri vaalikeskustelu Areenasta

Presidentinvaalit

Väyrynen vaalikeskustelussa: Suomi vietiin perustuslakia rikkoen euroalueeseen – Yle seurasi hetki hetkeltä

Alankomaat

Hollannin Maastrichtissa kaksi kuollut, useita haavoittunut puukotuksissa