Ruotsin talouden kultapojan kostean illan, väitetyn vilauttelun ja huorittelun lasku: miljoona kruunua

Anders Borg tuli kansainvälisesti tunnetuksi Ruotsin valtiovarainministerinä vuosina 2006–2014. Menestyksellisen taloudenpitonsa lisäksi hän herätti huomiota poninhännällään, korvakorullaan ja huolettomalla pukeutumisellaan.

Anders Borg
Anders Borg
Anders BorgJarno Kuusinen / AOP

Kohu Ruotsin talouden kultapojan Anders Borgin ympärillä loppui yhtä pian kuin se oli alkanut. Borg ilmoitti lauantai-iltana (siirryt toiseen palveluun), että hän luopuu tehtävästään investointiyhtiö Kinnevikin hallituksessa.

Ruotsissa päätöstä on ehditty jo pitää hätiköitynäkin (siirryt toiseen palveluun), mutta mitä oikein tapahtui?

Perjantaina sanomalehti Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun) paljasti nimettömiin lähteisiin perustuen, että entinen valtiovarainministeri oli esitellyt sukupuolielimiään ja huoritellut naisia kosteissa juhlissa Tukholman saaristossa.

Kutsuilla oli kuutisenkymmentä henkeä, joukossa useita Ruotsin talouselämän ja politiikan vaikuttajia. Borgin kerrottiin hermostuneen kutsujen nukkumajärjestelyistä. Hän olisi halunnut nukkua päärakennuksessa, mutta joutui erilliseen mökkiin.

Borgin oma käytös vaikutti nimen julkaisuun

Aftonbladet julkaisi juttunsa alun perin mainitsematta, että kyseessä oli juuri Anders Borg. Borgin nimi julkaistiin sen jälkeen, kun hän itse pyysi Facebookissa anteeksi (siirryt toiseen palveluun) käyttäytymistään.

Borgin Facebook-päivitys.
Kuvakaappaus Anders Borgin Facebook-sivulta.

– Olin juhlissa viikonloppuna ja menetin muistini. En juo enempää kuin useimmat, mutta minulla on ollut paljon paineita viime kuukausina, ja se on vaatinut veronsa, Borg kirjoitti.

– Olen saanut kuulla jälkikäteen, että käyttäydyin hyvin sopimattomasti. Haluan vilpittömästi pyytää anteeksi niiltä, jotka pahoittivat mielensä. Olen erittäin pettynyt käytökseeni ja kadun sitä.

Some-myrsky ei antanut odottaa itseään

Uutinen levisi niin mediassa kuin sosiaalisessakin mediassa kulovalkean tavoin. Useat tunnetut ruotsalaiset naiset pöyristelivät Borgin käytöstä.

– Hänen käyttäytymisensä ei kuulu Ruotsiin vuonna 2017, sanoi asianajaja (siirryt toiseen palveluun) Elisabeth Massi Fritz.

– Alkoholissa ei ole aineita, jotka aiheuttavat naisvihaa. Sillä miten paljon teet töitä, ei ole yhteyttä siihen, että kaivat esiin sukuelimesi ja häiritset ihmisiä. Se joko on sinussa tai ei, kirjoitti toimittaja-kirjailija (siirryt toiseen palveluun) Katarina Wennstam.

– Mies tekee väärin, mies pyytää anteeksi. Mies saa tukea ja anteeksiannon, väitti kolumnisti (siirryt toiseen palveluun) Frida Söderlund.

Borg sai myös tukea, etenkin entisiltä kollegoiltaan maltillisessa kokoomuksessa. Se puolestaan sai monet ihmettelemään, minkälainen naiskäsitys puolueessa vallitsee.

– Vaikka Anders Borgilla ei olekaan tehtäviä maltillisessa kokoomuksessa, pidän häntä vastaan esitettyjä syytteitä erittäin vakavina. On hyvä, että ne selvitetään, maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Anna Kinberg Batra sanoi (siirryt toiseen palveluun).

Itse Borg vakuutti (siirryt toiseen palveluun), ettei hänen käytöksensä toistuisi. Sen takaamiseksi hän lupasi hakea ammattimaista apua ja tukea.

Borgia vastaan aloitettiin esitutkinta

Lauantaiaamuna (siirryt toiseen palveluun) poliisi ilmoitti aloittaneensa esitutkinnan Borgia vastaan. Mahdollisia rikosnimikkeitä voisivat olla muun muassa seksuaalinen häirintä ja laiton uhkailu.

Poliisi korosti, että epäilyt Borg vastaan olivat hyvin hataralla pohjalla. Ne eivät riittäisi Borgin kiinniottoon, eivätkä todennäköisesti riittäisi siihen jatkossakaan.

– Tiedot tapahtumista ovat vielä melko epämääräisiä. Mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut ja mihin aikaan? Yritämme selvittää tapahtumia, sanoi tukholmalaisen poliisiaseman päällikkö Kristoffer Samsing Aftonbladetille.

Naisystävä kiiruhti puolustamaan

Lauantai-iltapäivänä Borgin naisystävä, pr-konsultti Dominika Peczynski puolusti Borgia omalla Facebook-sivullaan (siirryt toiseen palveluun).

Dominika Peczynskin Facebook-päivitys.
Kuvakaappaus Dominika Peczynskin Facebook-sivulta.

– Mitä juhlissa tapahtui? Kukaan ei tiedä tarkalleen. Andersin sanotaan tehneen yhtä sun toista. En nähnyt sitä, eikä Anders muista, kirjoitti Peczynski.

– Olin noin 30 metrin päässä talosta, laiturin lähistöllä, noin 20 minuuttia. Sinä aikana tapahtui se, mitä väitetään tapahtuneen.

Peczynski kertoo kutsujen isännän ja emännän lähteneen ohjaamaan heitä mökkiinsä. Matkalla isäntä kertoi Borgin olleen epäystävällinen häntä itseään ja hänen ystävätärtään kohtaan.

Ilmoitti lopettavansa Kinnevikissä

Lauantai-iltana Anders Borg ilmoitti eroavansa investointiyhtiö Kinnevikin hallituksen varapuheenjohtajan tehtävästä ja Kinnevikin omistaman Biman hallituksen jäsenyydestä.

Borgin mukaan hän teki aloitteen erosta itse, ja siten asia esitetään myös Kinnevikin julkaisemassa lehdistötiedotteessa. Borg kirjoitti Facebookissa lauantai-iltana:

Borgin Facebook-päivitys.
Kuvakaappaus Anders Borgin Facebook-sivulta.

– Anteeksipyyntöni Facebookissa koski epäystävällistä käytöstäni. Sitä ei pidä tulkita rikoksen myöntämisenä. En ole tehnyt mitään rikollista. Kolmannen käden huhujen, kuulopuheiden ja liioittelujen ei pidä johtaa rikossyytöksiin.

– Mediassa suurta huomiota herättäneessä tilanteessa olen yhtiön vuoksi päättänyt jättää tehtävänä Kinnevikin hallituksen varapuheenjohtajana ja Biman hallituksen jäsenenä.

Sanomalehti Dagens Industri (siirryt toiseen palveluun) on laskenut Borgin juhlaillan laskun: vähintään miljoona kruunua. Lasku muodostuu hävityistä palkkioista, kun hän joutui jättämään tehtävänsä Kinnevikin hallituksessa.