Yksi Suomen pienimmistä paloasemista sai "vessakontin" – Turun Kakskertaan toivotaan yhä uutta asemaa

Harjattulan Kartanon alueella kasvihuoneen alakerrassa toimiva paloasema on yksi Suomen pienimmistä ja ahtaimmista.

pelastustoimi
Kakskerran VPK:n rakennus Turussa.
Yle

Turussa Kakskerran VPK toivoo yhä saavansa uuden paloaseman.

Vuosi sitten aseman pihaan saatiin kaksi toimistokonttia, joissa on miehistölle myös vessa ja suihku.

Neuvotteluja uuden paloaseman saamisesta käydään taas syksyllä, mutta varmistusta uudesta asemasta ei ole.

Kakskerran VPK:n ahdas autotalli Turussa.
Kakskerran VPK:n autotallissa ei ole paljon ylimääräisiä neliöitä.Yle

Kakskerran VPK:lla on Varsinais-Suomen ainoa eläinpelastustehtäviin erikoistunut yksikkö. Ensimmäinen tarkoitukseen sopiva ajoneuvo hankittiin 2000-luvun puolessa välissä. Uusi eläinpelastusyksikkö otettiin käyttöön keväällä 2012.

VPK antaa toisinaan myös virka-apua poliisille, kun kyseessä on vaikkapa myrkyllisen matelijan tai vaarallisen eläimen kiinniotto ja kuljetus.