Destian toimitusjohtaja jättää tehtävänsä välittömästi

Destian omistaa sijoitusyhtiö Ahlström Capital.

Destia
Destian toimitusjohtaja Hannu Leinonen (vas.)
Destian toimitusjohtaja Hannu Leinonen (vas.)Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Destian toimitusjohtaja Hannu Leinonen jättää yhtiön. Tiedotteen mukaan Leinonen jättää tehtävänsä infra-alan yhtiössä välittömästi. Tiedotteen mukaan Leinonen on sopinut asiasta yhdessä hallituksen kanssa.

Leinonen työskenteli Destian toimitusjohtajana kahdeksan vuoden ajan.

– Hannu Leinonen on vienyt pitkän murrosvaiheen läpi Destiassa yhtiön muuttuessa entisestä valtionyhtiöstä yksityiseksi yritykseksi, kiittelee Destian hallituksen puheenjohtaja Arto Räty tiedotteessa.

Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön hallituksen jäsen Arto Pohjonen. Hän on entinen Lujatalo-yhtiön toimitusjohtaja.

Destia oli aiemmin valtion kokonaan omistama, mutta muutama vuosi sitten sen osti perheomisteinen sijoitusyhtiö Ahlström Capital. Destian liikevaihto oli viime vuonna 490 miljoonaa euroa.