Katso video suopunginheiton SM-kisoista – Magga ja Kavakka ovat uudet Suomen mestarit

Suopunginheiton SM-kisat käytiin perjantaina Sodankylässä Pohjois-Suomessa.

Suopunki (Lasso)
SM-njoarostangilvvut Soađegilis 2017.
Video suopunginheiton SM-kisoista Sodankylästä 4.8.2018.

Taneli Magga Inarin Muotkatunturin ja** Anne-Mari Kavakka** Savukosken Kemin-Sompion paliskunnasta ovat suopunginheiton uudet Suomen mestarit.

Suopunginheiton SM-kisat käytiin perjantaina Sodankylässä Pohjois-Suomessa. Kilpailun järjestää vuosittain Suopunginheittäjät ry.

Kilpailijoiden tulee heittää suopungilla kiinni merkitty maalitolppa viideltä eri matkalta mahdollisimman nopeasti. Tuore mestari Taneli Magga ei ollut erityisemmin harjoitellut SM-kisoja varten – eikä siihen olisi tainnut olla tarvettakaan.

– En ole harjoitellut, mutta olenhan minä heittänyt suopunkia koko elämäni porometsässä. Olen kyllä tyytyväinen, täällä oli kovia heittäjiä, Magga kertoo.

Taneli Magga
Taneli Magga on heittänyt suopunkia koko elämänsä.Kirsti Länsman / Yle

Miesten finaalin toiseksi tuli Sami Siirtola *Sattasniemen, kolmanneksi *Nilla Merivirta Kemin-Sompion, neljänneksi Jani-Petri Marjala Kemin-Sompion, viidenneksi Jukka Kaaretkoski Sattasniemen ja kuudenneksi Eero Hetta Lapin paliskunnasta.

Suopunginheiton SM-kisat Sodankylässä 4.8.2017.
Miesten sarjan parhaat.Kirsti Länsman / Yle

Naisten finaalin toiseksi nopein oli Sara Siirtola Sattasniemestä, kolmanneksi Kirsi Mäkitalo Sattasniemestä, neljänneksi Hanna Mikkola Sattasniemestä, viidenneksi** Piia Magga *Muotkatunturista ja kuudenneksi *Jenni Kaaretkoski **Sattasniemestä.

Suopunginheiton SM-kisat Sodankylässä 4.8.2017.
Naisten sarjan parhaat.Kirsti Länsman / Yle

Miesten ja naisten sarjaan osallistui kumpaankin 10 heittäjää.

Suopunginheittäjät ry:n tarkoituksena on edistää suopunginheittoa urheilulajina ja tehdä lajia tunnetuksi.

Korjattu klo 15:52: Sodankylän kunta korjattu Savukosken kunnaksi.