yle.fi-etusivu

Saamelaistaiteilijan uusi lyhytelokuva ottaa kantaa Saamenmaan omistussuhteisiin

Taiteilija Marja Helander julkaisee uuden lyhytelokuvansa lokakuussa. Elokuvaa tähdittävät saamelaiset balleriinakaksoset Birit ja Katja Haarla.

Saamenmaa
Katja ja Biret Haarla
Helanderin lyhytelokuvaa tähdittävät Birit ja Katja Haarla, jotka tanssivat balettia Saamenmaan luonnossa.

Saamelainen elokuvantekijä ja kuvataiteilija Marja Helander valmistelee parhaillaan uutta lyhytelokuvaansa. Kyse on taiteellisesta elokuvasta, joka ottaa kantaa Saamenmaan maidenomistukseen.

Helander aloitti elokuvan tekemisen noin vuosi sitten. Elokuvaa tähdittävät saamelaiset balleriinakaksoset Birit ja Katja Haarla Helsingistä.

Haluaa näpäyttää Suomen valtiota

Saamelaisten vesistön- ja maidenkäyttöoikeudet ovat olleet viime vuosina usein esillä muun muassa alkuperäiskansojen ILO 169 -sopimuksen, uuden Metsähallituslain sekä viimeisempänä Tenon kalastussopimuksen tiimoilta.

Marja Helander haluaa nostaa ajankohtaisen asian esille elokuvansa kautta.

– Kenen nämä maat itseasiassa ovat ja keille Saamenmaa kuuluu? Keillä on perinteinen oikeus maihin ja vesistöihin?

– On tärkeää tuoda näitä asioita esille. Haluan kertoa meidän näkökulmamme Suomen viralliseen historiaan. Tämä on pieni näpäytys Suomen valtion suuntaan, sanoo Helander.

Marja Helander
Outi Pieski

Lyhytelokuva jättää kuitenkin katsojalle tulkinnanvaraa.

– Se on sekoitus tanssia ja absurdisuutta. En halua selittää lyhäriä läpi, vaan haluan jättää katsojalle vähän ilmaa.

Elokuvassa Helsingistä kotoisin olevat saamelaiset balettitanssijat Birit ja Katja Haarla tanssivat Saamenmaan luonnossa. Elokuvaa on kuvattu lähinnä Utsjoella ja Inarissa.

– Elokuva on ylistys Saamenmaan luonnolle, mutta siinä on mukana myös huumoria ja paljon muuta. Kaikki tämä tuodaan esille klassisen baletin kautta, selittää Marja Helander.

Biret ja Katja Haarla
Marja Helander

Ensi-ilta lokakuussa Helsingissä

Lyhytelokuvan ensi-ilta järjestetään lokakuussa Helsingissä Silta – Terveisiä kahdesta tasavallasta -näyttelyssä, joka on osa Suomi 100 -juhlaohjelmaa.

Näyttely käsittelee Suomen ja Viron historiaa, itsenäisyyttä ja kansallistuntoa taiteilijoiden kautta. Näyttelyyn on pyydetty mukaan taiteilijoita Suomesta ja Virosta. Marja Helander on yksi heistä.

– Minut kutsuttiin tähän mukaan ja tietenkin halusin tuoda esille saamelaisen näkökulman, kertoo Helander.

Näytetään festivaaleilla ja Saamelaismuseo Siidassa

Lyhytelokuvaa on tarkoitus levittää näyttelyn jälkeen laajemmallekin.

Helanderin ajatuksena on näyttää elokuvaa eri festivaaleilla, muun muassa alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvafestivaalilla Inarissa. Elokuva saapuu myös saamelaismuseo Siidaan Inariin syksyllä 2018.

– Myöhemmin kun aikaa on kulunut, laitan elokuvan myös nettiin katsottavaksi. Haluan, että se saa laajalti katsojia, taiteilija Marja Helander pohtii.