Etelä-Hämeen villisikakanta kasvaa

Leudot talvet ovat suosineet villisikakannan kasvua. Villisikojen pelätään lisäävän sikaruton tartuntariskiä.

villisika
Villisika tonkiinurmikko kivien välissä
Villisika voi tulla aterioimaan peltoalueille tai ihmisten pihoille ja puutarhoihin, missä lauma voi aiheuttaa suurtakin hävitystä.Asko Hauta-aho / Yle

Villisikakanta on vahvistunut nopeasti Etelä-Hämeessä. Vielä muutama vuosi sitten villisikahavainnot olivat satunnaisia. Viime syksynä kannaksi arvioitiin jo 100-150 yksilöä.

– Runsain kanta on Päijät-Hämeessä Nastolan ja Asikkalan alueella, mutta villisikaan voi törmätä missä tahansa Etelä-Hämeessä, kertoo Etelä-Hämeen riistapäällikkö Jyri Rauhala.

Tältä kesältä on varmistamaton havainto neljän-viiden porsaan pahnueesta Hausjärveltä.

Villisikojen metsästystä halutaan tehostaa, koska kannan lisääntyminen kasvattaa riskiä afrikkalaisen sikaruton leviämisestä tuotantosikaloihin. Porsaatonta villisikaa saa metsästää ympäri vuoden, mutta villisikanaaras, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, on rauhoitettu maaliskuun alusta heinäkuun loppuun.

Koko Suomessa villisikakannan arvioidaan olevan noin 3 500 yksilöä.