SDP ja vihreät kaipaavat veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille – hallituksen veroleikkauksille huutia

Antti Rinteen ja Touko Aallon mukaan hallituksen veronkevennykset ovat kohdistuneet etenkin hyvätuloisiin.

budjettipolitiikka
Antti Rinne ja Touko Aalto.
Antti Rinne ja Touko Aalto.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Suurimmat oppositiopuolueet SDP ja vihreät toivovat hallitukselta ensi vuoden budjettiin veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne huomauttivat Yle Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmassa, että tällä hallituskaudella veronkevennyksiä on tehty etenkin hyvätuloisille.

– Nämä taloustalkoot on maksatettu nimenomaan pienituloisilla naisvaltaisten alojen työntekijöillä. Voidaan miettiä kunnallisveron perusvähennyksiä, jonka kautta voidaan tehdä oikeudenmukaisempaa veropolitiikkaa. Aalto sanoi.

Rinne ottaisi rahat veronkevennyksiin tämän vuoden alussa tehdystä yrittäjävähennyksestä, jonka kustannus on noin 160 miljoonaa euroa.

– Se kohdistuu nimenomaan rikkaisiin yrittäjiin keskimäärin. Olen sitä mieltä, että sitä voidaan käyttää. Se on käytännössä yritystuki, jota voidaan verotuksen kautta suunnata uudelleen, Rinne sanoi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) pitää iltapäivällä tiedotustilaisuuden tänään alkaneista budjettineuvotteluista. Orpo on sanonut tiukan talouspolitiikan jatkuvan, eikä taloudessa hänen mukaansa ole tällä hetkellä niin sanottua jakovaraa.