Koe uusi yle.fi

Lapsille oli iltapäivätoimintaa jo 1800-luvulla – historiaan kietoutuvat Saksa ja avainkaulalapset

Aamu- ja iltapäivätoiminta kirjattiin perusopetuslakiin vuonna 2004 Eeva Ahtisaaren käynnistämän keskustelun ansiosta. Historia ulottuu paljon kauemmas, mutta onko siitä opittavaa?

Aamu- ja iltapäiväkerhot
Kuva Ebeneser-säätiön valokuva-arkistosta
Kotikallion lastentarhassa laitettiin jalalla koreasti 1920-luvulla. Taustalla myös alle kouluikäisiä lapsia.Ebeneser-säätiön valokuva-arkisto

"Järjestystä pidettiin, enkä muista, että kukaan olisi joutunut jatkuvan kiusanteon kohteeksi. Lasten tehtäviin kuului huolehtia, että kakluuneille oli riittävästi puita. Puut olivat valmiiksi pilkottuna ulkoliiterissä."

Kajaani

Tässä muistikuvia 1940-luvulla iltapäiväänsä helsinkiläisessä Kotikallion lastentarhassa aikaa viettäneeltä koululaiselta. Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Ebeneser-säätiö keräsivät lastentarhamuistoja talteen vuonna 2012.

Kotikallion lastentarhassa tarjottiin vuodesta 1918 alkaen osalle kouluikäisistä lapsista ohjattua toimintaa koulupäivän rinnalla. Sisällissodan takia moni lapsista oli menettänyt toisen huoltajansa.

Hiukan myöhemmin toimintaa ryhdyttiin järjestämään Helsingissä myös Ebeneserin lastentarhassa.

Lapset tekivät koulun jälkeen läksyjä ja leikkivät, mutta hoitivat myös talontöitä. Osa piti huolta pienemmistä peittelemällä heidät päiväunille. Ebeneser-talossa rapistunutta aitaakin maalattiin.

Kuva Ebeneser-säätiön valokuva-arkistosta
Aidan maalaamista Ebeneserkodissa. Entisten koululaisten muistiinkeruukirjoitukset on toteuttanut Ebeneser-säätiö ja Suomalaisen kirjallisuuden seura.Ebeneser-säätiön valokuva-arkisto

Koululaisten iltapäivätoiminnan historia ulottuu kuitenkin kauemmas. Toimintaa oli jo 1800-luvun lopulla kaupungeissa, mutta lakiin kirjaus iltapäivätoiminnasta tuli vasta vuonna 2004.

Iltapäivätoiminnan kattavuus oli aikoinaan kaupungeissa täysin erilaisella tasolla kuin nykyään. Historiaan mahtuu myös monia tarinoita.

– Ei ole ollut näkemystä, että kaikilla lapsilla pitäisi olla säänneltyä iltapäivätoimintaa. Sitä ei ole nähty riskinä, sanoo Nuorisotutkimusseuran tutkimuspäällikkö Kaisa Vehkalahti.

Saksasta otettiin mallia

Euroopassa syntyi 1800-luvulla huoli lasten yksinäisistä iltapäivistä. Huolesta muotoutui niin sanottuja työtupia tai koululaisten päiväkoteja, jotka rantautuivat myös Suomeen.

Bärbi Lutherin vuonna 1924 kirjoittaman teoksen Koululaisten päiväkodit ja työtuvat mukaan ensimmäinen työtupa perustettiin Turkuun vuonna 1879. Kirja on Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisema.

Lutherin kirjan mukaan mallia otettiin Saksan Hort-nimisistä laitoksista, joissa kasvatukseen kiinnitettiin huomiota enemmän kuin esimerkiksi Ruotsin työtuvissa, joissa tehtiin tiukemmin töitä. Kasvatustieteiden tohtori Anna-Leena Välimäen mukaan Suomessakin työn tekeminen oli yleistä, mutta toiminnassa painottui kasvatuksellinen näkökulma.

– Toiminta oli vähän samankaltaista kuin nykyäänkin, mutta työtuvissa saatettiin tehdä enemmän pieniä työtehtäviä, Välimäki sanoo.

Suomen lastentarhaopettajien yhdistyksen perustamisasiakirja, 11.1.1919. Järjestön arkisto on säilytyksessä Toimihenkilöarkistossa Helsingissä.
Lastentarhaopettajien yhdistyksen perustamisasiakirjassa sanotaan: "Joka lastentarhan yhteyteen on perustettava työtupa."Suomen lastentarhaopettajien yhdistyksen perustamisasiakirja, 11.1.1919. Järjestön arkisto on säilytyksessä Toimihenkilöarkistossa Helsingissä.

Aihetta tutkinut Helsingin yliopiston dosentti Panu Pulma kertoo, että työtupiin tuli myös lapsia, jotka eivät käyneet koulussa, sillä oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Lapset tekivät erilaisia töitä, kuten ompelua, kutomista ja suutarintöitä. Pojat ja tytöt tekivät eri toimia. Toiminnassa oli mukana vähäosaiset lapset.

– He saivat ruokaa ja vaatteita, joita itse tekivät. Tämä oli sosiaalipoliittinen tukitoimi, joka oli tarkoitettu kaikista köyhimmille, Pulma sanoo.

Suomessa oli Lutherin kirjan mukaan noin 22 kunnallista työtupaa vuonna 1924. Vuonna 1919 työtuvissa kävi yli tuhat lasta. Työtupia oli Lutherin kirjan mukaan esimerkiksi Helsingissä seitsemän, Turussa viisi ja Oulussa kaksi.

Muutakin toimintaa ympäri maata

Myös muuta toimintaa järjestettiin. Esimerkiksi Tampereella perustettiin vuonna 1903 Kansakoululasten Turvala, joka oli Tampereen yliopiston professori Pirjo Markkolan mukaan lähempänä nykyistä iltapäivätoimintaa kuin työtuvat.

Turvalassa tehtiin kuitenkin samankaltaista toimintaa kuin työtuvissa. Idea oli lähtenyt opettajien huolesta ja selvityksestä, jossa havaittiin, että kansakoululaisista vajaa kymmenen prosenttia on yksin koulun jälkeen.

– Työtuvassa teetettiin käsitöitä kerjäämisestä kiinni jääneillä lapsilla riippumatta siitä, olivatko he koululaisia, tai olivatko heidän vanhempansa töissä vai eivät. Turvalassa samoja käsitöitä teetettiin kansakoulua käyvillä lapsilla, joiden vanhemmat olivat päivällä töissä, Markkola kertoo Tampereen tilanteesta.

Kuva Ebeneser-säätiön valokuva-arkistosta
Kuvassa ruokaillaan Ebeneserkodissa. Vuonna 1905 oli perustettu Ehdotus suojelukasvatuksen järjestämiseksi -niminen komitea, jonka toimesta myös työtupia oli perustettu. Komitea linjoitti Suomessa ensimmäisen kerran julkishallinnon toimenpiteitä ennaltaehkäisevän toiminnan suuntaan.Ebeneser-säätiön valokuva-arkisto

Iltapäiviin järjestettiin toimintaa myös lastentarhoissa. Helsingissä Ebeneser-koti ryhtyi ottamaan koululaisia kaitsettavaksi sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Jo tätä ennen Kotikallion lastentarhassa toimi koululaisten päiväkoti.

Toimintaa oli ollut myös Sörnäisten kansanlastentarhassa, joka oli Ebeneser-kodin edeltäjä.

– Silloin toiminta ei ollut virallista. Voisi ajatella, että noin vuosina 1918 ja 1919 puhuttiin jo koululaisten ryhmistä, sanoo Ebeneser-säätiön toiminnanjohtaja Taina Sillanpää.

Tarvetta huolenpitoon

Koulupäivä jaksottui tuolloin Helsingissä siten, että osa oli koulunpenkillä aamuisin ja osa iltapäivisin. Kun lapset eivät olleet koulussa, he menivät Ebeneser-kotiin. Talossa oli päivittäin parhaimmillaan noin 50 lasta.

– Oli tarve siihen, että lapset saisivat turvallisen ympäristön iltapäiväksi tai vastaavasti aamupäiväksi. Pientä maksua vastaan tarjottiin esimerkiksi lämmin ateria, Sillanpää kertoo.

Varhaiskasvatuksen tohtori Anna-Leena Välimäen mukaan Ebeneser-koti ja muut lastentarhat olivat käännekohta koululaisten iltapäivätoiminnassa, sillä ne keskittyivät vielä vankemmin pedagogiseen toimintaan kuin työtuvat.

Kuva Ebeneser-säätiön valokuva-arkistosta
Useat lapsista olivat aikaisemmin olleet Ebeneserkodissa lastentarhan puolella ja jatkoivat siellä nyt kouluikäisinä.Ebeneser-säätiön valokuva-arkisto

Vuonna 2012 taltioidut muistiinkirjoitukset lasten arjesta helsinkiläisissä lastentarhoissa ovat kiinnostavaa luettavaa:

"Päiväkoti oli tarkoitettu koululapsille. Siellä vietettiin se osa koulupäivästä, jota ei oltu koulussa. Siihen aikaan kouluissa oli vuoroluku, josta syystä päiväkoti tarjosi ruuan, läksyjen lukemisen ja muutakin tekemistä sekä aamu- että iltavuorolaisille."

Avainkaulalapset matkalla kotiin

Iltapäivätoiminta oli koko ajan kuitenkin hyvin pientä, eikä sitä voi verrata nykyaikaan. Toiminta keskittyi kaupunkeihin, sillä maaseudulla perinteisesti autettiin perheen töissä koulupäivän jälkeen.

– Koululaisten ryhmiä ei todellakaan ollut jokaisessa lastentarhassa, sanoo Ebeneser-kodin toiminnanjohtaja Taina Sillanpää.

Oppivelvollisuus vahvistettiin Suomessa vuonna 1921 (siirryt toiseen palveluun) (Eduskunta). Suomen ja pohjoismaiden historian dosentti Panu Pulman mukaan yllättävää oli, että tämän jälkeen mukaan työtuvat alkoivat vähentyä. Kun tultiin 1950-luvulle, niitä oli ainoastaan pääkaupungissa.

Ajassa oli tilaus tällaiselle toiminnan muodolle.

Jarmo Kokkonen

Pulman mukaan opettajat järjestivät kouluissa iltapäiväkerhoja. Myös järjestöt, kuten Mannerheimin lastensuojeluliitto, järjestivät erilaisia kerhoja. Isoimmissa kaupungeissa myös leikkikentillä oli aikuisten valvomaa toimintaa.

– Suurin osa lapsista vietti vapaata lapsen elämää koulun jälkeen ilman mitään ohjattua toimintaa, Pulma sanoo.

Kaupunkien lastentarhoissa oli 1950-luvulla heikosti paikkoja myös pienille lapsille. Tämä heijastui kouluikäisiinkin.

– Isoimmissa kaupungeissa oli lastentarhoja, mutta niihin oli aina todella paljon enemmän hakijoita kuin pystyttiin ottamaan sisälle, sanoo tutkija Antti Malinen Jyväskylän yliopistosta.

Kuva Ebeneser-säätiön valokuva-arkistosta
Ebeneserkodissa käytiin myös retkillä.Ebeneser-säätiön valokuva-arkisto

Lastensuojelun keskusliiton vuoden 1951 selvityksestä selviää, että päiväkoteja koululaisille oli vuonna 1948 koko maassa 15 ja paikkoja lapsille 760. Yhteensä päivähoitopaikkoja oli kaikille lapsille koko maassa 15 000.

– Nuoremmille lapsille päivähuoltopaikkoja oli toki huomattavasti paljon enemmän, kuten tilastosta näkyy, mutta niitäkin aivan liian vähän todellisiin tarpeisiin, Malinen sanoo.

Pian ryhdyttiin puhumaan avainkaulalapsista. Tämä tarkoitti, että koululaisella oli kaulassaan kotiavaimet, jotta lapsi pääsi koulun jälkeen itsenäisesti kotiin.

Seurakunnat aktivoituivat

Vuonna 1973 tuli voimaan päivähoitolaki, jossa sisällytettiin myös koululaiset päivähoitoon. Kunnat saivat iltapäivätoiminnan järjestämiseen tukea valtiolta.

– Lain suomin mahdollisuuksin usea kunta alkoi järjestämään iltapäivätoimintaa pienille koululaisille päivähoidossa koulupäivän jälkeen, OPH:n entinen erityisasiantuntija, emerita Riitta Rajala sanoo.

Opetushallituksen julkaisun (siirryt toiseen palveluun) (OPH) mukaan 1970-luvulta 1990-luvun alkuun koululaisten iltapäivätoiminta oli pääsääntöisesti kunnallista. Sitä järjestettiin kouluissa kerhotoimintana sekä päivähoidossa ryhmätoimintana.

Seurakunnatkin aktivoituivat 1970-luvulla. Evankelis-luterilaisen kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtaja Jarmo Kokkonen sanoo, että tällöin herättiin yhteiskunnallisesti lastenhoitopaikkojen tarpeeseen.

Ennen ei ollut tällaista verkostoitumista, vaan teimme töitä omalla saralla.

Sari Korkkonen

Tuolloin kaupungistuminen oli jo tapahtunut, ja yhä useammin molemmat vanhemmat olivat työelämässä. Siitä ei ole tietoja, kuinka paljon lapset iltapäivätoimintaan osallistuivat.

– Ajassa oli tilaus tällaiselle toiminnan muodolle, Kokkonen sanoo.

Järjestötkin olivat mukana monin paikoin. Iltapäivätoimintaan pääsi, jos täytti tietyt kriteerit, joista yksi oli, että molemmat vanhemmat olivat töissä. Esimerkiksi Kajaanissa seurakunta tarjosi tuolloin iltapäivätoimintaa.

– Kajaanissa iltapäivätoiminta alkoi vuonna 1973. Silloin se oli avainlapsitoimintaa, eli kaiken ikäiset lapset ovat voineet tulla koulusta iltapäivätoimintaan. Koskaan ei tiennyt, kuinka moni paikalle tulee, sanoo Kajaanin seurakunnan lapsityöohjaaja Marita Karvinen.

Jo vuonna 1978 järjestelmällisyyttä oli Kajaanissa enemmän, ja vanhemmat ilmoittivat lapsensa kerhoihin.

Eeva Ahtisaari nosti asian esiin

Uusia käänteitä tuli 1990-luvulla. Laman myötä koulujen kerhoja ja koululaisten ryhmiä päiväkodeissa supistettiin. Vuonna 1996 subjektiivinen päivähoito-oikeus vei iltapäiväkerhopaikat koululaisilta.

– Koululaisten iltapäivätoimintaan ei enää riittänyt resursseja, sanoo Opetushallituksen eläköitynyt erityisasiantuntija, emerita Riitta Rajala.

Asiasta nousi julkinen keskustelu, jonka laittoi alulle Eeva Ahtisaari, silloisen tasavallan presidentin Martti Ahtisaaren puoliso. Yhteiskunnassa nousi huoli lasten yksinäisistä iltapäivistä.

Seurakunnat ja järjestöt aktivoituivat ja ottivat iltapäivätoiminnassa vahvemman roolin. Myös valtio tarttui asiaan, ja elokuun alussa vuonna 2004 astui voimaan lainsäädäntö aamu- ja iltapäivätoiminnasta.

Koululaisten ryhmiä ei todellakaan ollut jokaisessa lastentarhassa.

Taina Sillanpää

– Saan jatkuvasti äideiltä ja isoäideiltä kiitoksia iltapäiväkerhotoiminnasta. Se on koettu tarpeelliseksi, mikä ilahduttaa minua, sanoo Ahtisaari.

Toiminnan järjestäminen oli kunnille vapaaehtoista, mutta siihen sai valtionavustusta 57 prosenttia käyttökustannuksista. Moni kunta kiinnostui mahdollisuudesta.

Riitta Rajala valittiin tuolloin koordinoimaan valtakunnallista iltapäivätoimintaa. Hän kiersi kaikki kunnat ja auttoi luomaan iltapäivätoiminnan puitteita. Rajalaa voikin hyvällä syyllä kutsua iltapäivätoiminnan äidiksi.

– Minut kutsuttiin käynnistämään toimintaa valtakunnallisesti. Kukaan ei tiennyt toiminnasta, ja harva oli kuullut perusopetuslain luvusta, jossa puhuttiin koulujen aamupäivä- ja iltapäivätoiminnasta, Rajala muistelee.

Rajala sanoo, että Ahtisaaren vaikutus asiaan oli suuri.

– Eeva Ahtisaari nosti asian esille omalla persoonallaan. Kun on hänen kaltaisensa henkilö keulakuvana, asiat usein etenevät, Rajala sanoo.

Perusrakenne on pysynyt

Nykyisin iltapäivätoimintaa on lähes jokaisessa suomalaisessa kunnassa. Toki ryhmistä on yhä pulaa: monessa kaupungissa kaikki halukkaat eivät pääse ryhmiin.

Toiminnan muotojakin on monia, ja esimerkiksi Helsingissä iltapäivätoimintaa järjestetään leikkipuistoissakin.

Miten asiat ovat sitten muuttuneet vuosikymmenten aikana? Isoimmat muutokset liittyvät esimerkiksi siihen, että vuoden 2004 lakimuutoksen myötä ohjaajilta vaaditaan ammatillista tutkintoa ja toiminta on tavoitteellisempaa.

Sari Korkkinen puhelimessa
Lastenohjaaja Sari Korkkosen mukaan siihen panostetaan entistä enempi että lapsi tulee paremmin kuulluksi.Mika Niskanen / Yle

Vuodesta 1992 Kajaanin seurakunnan iltapäivätoiminnassa lastenohjaajana toiminut Sari Korkkonen kertoo, että toiminta on monelta osin pysynyt samana. Lapset ovat yhä lapsia.

Nykyisin tehdään muun muassa enemmän yhteistyötä eri toimijoiden välillä esimerkiksi ongelmatilanteissa. Jos jollakulla lapsella on ongelmia, niin yhteistyötä voidaan tehdä kunnallisten toimijoiden kanssa, kuten vaikka perheneuvolan kanssa.

– Ennen ei ollut tällaista verkostoitumista, vaan teimme töitä omalla saralla, Korkkonen sanoo.

Yhteiskunnan muutokset muutokset näkyvät työssä, ja esimerkiksi turvallisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota. Jos lähdetään uimahalliin, tarvitaan luvat vanhemmilta.

– Kun aloitin työt, välipalalla oli näkkileipää ja mehua tai teetä. Kerran viikossa oli pehmeätä leipää ja esimerkiksi porkkana. Nyt välipaloihin kiinnitetään tosi paljon huomiota, jotta se on terveellinen ja monipuolinen, Korkkonen sanoo.

Eeva Ahtisaari nosti asian esille omalla persoonallaan.

Riitta Rajala

Tiedonkulkukin on muuttunut, koska vanhemmat saa helposti kiinni matkapuhelimilla. Myös Riitta Rajalan mukaan toiminta on tavoitteellisempaa. Se tulee nykyisin järjestää lain asettamien perusteiden mukaisesti.

– Aikaisempina vuosikymmeninä kerhoissa on leikitty, laulettu ja ulkoiltu – kaikkia samoja asioita, joita tehdään tänäkin päivänä. Nyt asiaa ohjaa kuitenkin lain asettamat perusteet ja velvoitteet, Rajala sanoo.

Toiminta lisää tasa-arvoa

Iltapäivätoiminnan historiaan kuuluu monia käänteitä. Onko historiasta mitään opittavaa? Riitta Rajalan mukaan on. Hän muistuttaa, että 1990-luvulla toiminta hiipui.

– Meillä on opittavaa siinä, että rahoitusta ei saa leikata. On niin tärkeätä pienille koululaisille, että he ovat turvassa iltapäivät, ja vanhemmat voivat tehdä töitä.

– Lapset eivät ole jossain heitteillä, vaan turvallisten aikuisten kanssa. Se on hirvittävän tärkeää, Rajala alleviivaa.

Kun aloitin työt, välipalalla oli näkkileipää ja mehua tai teetä.

Sari Korkkonen

Kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtaja Jarmo Kokkonen sanoo, että iltapäivätoiminta myös lisää lasten osallisuutta.

– Se parantaa tasa-arvoa ja voi ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja yksinäisyyden kokemusta, Kokkonen sanoo.

Iltapäivätoiminnan tilanne on siis parantunut huimasti vuosikymmenten aikana. Toisin oli vuonna 1924, kun Bärbi Luther kirjoitti Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaiseman teoksen:

"Mutta ennen kaikkea on perustettava tarpeellinen määrä uusi laitoksia. On katsottava laiminlyönniksi, joka yhteiskunnan tahon puolelta olisi mitä pikimmin korjattava, että juuri tämä ehkäisevän lastentyön muoto niin vähässä määrin on tullut maassamme huomioon otetuksi."

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Politiikka

Analyysi: Vastaehdokkaat haastoivat Niinistöä Ylen tentissä – samalla he pelasivat kärkiehdokkaan pussiin

NHL

Filppula jälleen vireessä, nosti kiekon hienosti yläkulmaan

Brexit

Theresa Mayn brexit-puheet saivat EU-johtajilta aplodit

Alkoholilainsäädäntö

Tuleeko nelosolut ruokakauppoihin? Eduskunnassa luvassa jännitysnäytelmä, kun edustajat äänestävät alkoholin prosenttirajasta