Etelä-Afrikan presidentti saa jatkaa tehtävässään – voitti jälleen kerran parlamentin luottamuksen

Korruptiosta syytetty ANC-johtaja on selvinnyt luottamusäänestyksistä jo yhdeksän kertaa. Nyt äänestys oli ensi kertaa nimetön.

Etelä-Afrikka
Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma
Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma jakaa mielipiteitä oman puolueensa sisällä. Nic Bothma /EPA

Etelä-Afrikan parlamentti on hylännyt presidentti Jacob Zumalle esitetyn epäluottamuslauseen. Maata vuodesta 2009 johtanut Zuma voi näin ollen jatkaa tehtävässään.

Korruptiosta ja heikosta hallinnosta syytettyä presidenttiä on yritetty erottaa luottamusäänestyksellä jo kahdeksan kertaa aikaisemminkin, mutta hän on selvinnyt joka kerta voittajana.

Tällä kertaa äänestys suoritettiin nimettömänä, minkä arvioitiin etukäteen voivan koitua Zuman kohtaloksi, sillä presidenttiin tyytymättömiä löytyy myös hänen omasta puolueestaan ANC:stä.

Parlamentin äänestyksessä 198 edustajaa asettui tukemaan Zumaa ja 177 äänesti epäluottamuksen puolesta. Yhdeksän edustajaa pidättäytyi äänestämästä.

ANC:llä on parlamentissa 249 paikkaa, joten myös ANC:n edustajista osa äänesti siis Zumaa vastaan.

Kun tulos selvisi, ANC:n kansanedustajat ja parlamentin ulkopuolelle kokoontuneet kannattajat intoutuivat juhlimaan. Puolueen virallisessa kannanotossa korostettiin, ettei ANC voi milloinkaan hyväksyä sellaista esitystä, jonka tavoitteena on rampauttaa maa.

ANC on hallinnut Etelä-Afrikkaa rotuerottelupolitiikka apartheidin päättymisestä lähtien vuodesta 1994. Viime vuoden paikallisvaaleissa se saavutti nykyhistoriansa heikoimman vaalituloksen, ja kymmenettuhannet mielenosoittajat vaativat Zumaa eroamaan.

Lähteet: Reuters, AFP, AP