Järjestö: Syyriassa taas siviiliuhreja USA:n johtaman liittouman iskussa

Ainakin 29 ihmistä on menehtynyt vuorokauden sisällä Raqqaan tehdyssä ilmaiskussa. Uhriluku saattaa nousta, sillä lisäksi osa haavoittui vakavasti.

Syyria
Savupilvi kohoaa taisteluiden jälkeen Raqqan kaupungissa, Syyriassa kesäkuussa 2017.
Savupilvi kohoaa taisteluiden jälkeen Raqqan kaupungissa, Syyriassa kesäkuussa 2017. Youssef Rabie Youssef / EPA

Yhdysvaltain johtaman liittouman iskussa on kuollut jälleen siviilejä Syyriassa, kertoo ihmisoikeustarkkailija. Pohjois-Syyrian Raqqaan kohdistetuissa iskuissa tiistaina on kuollut lähes 30 siviiliä. Uutistoimistojen mukaan vuorokauden sisällä on kuollut ainakin 29 ihmistä.

Syyrian sotaa tarkkailevan ihmisoikeusjärjestön mukaan kuolleista yhdeksän on naisia ja 14 lapsia. Järjestö pelkää uhriluvun nousevan, sillä iskussa myös haavoittui ihmisiä vakavasti.

Amerikkalaisten tukemat joukot taistelevat Raqqan kaupungissa terroristijärjestö Isisiä vastaan.

Yhdysvallat on aiemmin myöntänyt, että liittouman tekemät iskut ovat aiheuttaneet ainakin 624 siviilin kuoleman vuoden 2014 jälkeen.

Syyrian sisällissota on jatkunut jo kuusi ja puoli vuotta. Kaikkiaan yli 330 000 ihmistä on saanut surmansa Syyriassa konfliktin alkamisen jälkeen. Syyrian sisällissota alkoi maaliskuussa 2011.

Lähteet: Reuters, AFP