1. yle.fi
  2. Uutiset

Turku selvittää Dynamon rakennuksen ja muiden puutalojen suojelua

Lautakunta päätti, että Turun Linnankadun ja Kauppiaskadun kulman tontille laaditaan neljä vaihtoehtoista asemakaavaluonnosta.

puurakennukset
Österbladin tontti Turun keskustassa.
Yle

Turussa käsiteltiin keskustelua herättänyttä Österbladin tontin kaavaa tiistaina. Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päätti käynnistää asemakaavoitusprosessin ja teettää tontille neljä vaihtoehtoista asemakaavaluonnosta.

Tontilla Turun pääkirjastoa vastapäätä on muun muassa opiskelijoiden suosima Dynamo-klubi. Rakennuksista vanhimmat ovat 1800-luvulta. Kaavoitusprosessin tavoitteena on tehostaa tontin käyttöä esimerkiksi täydennysrakentamisella tai purkamalla vanhaa ja rakentamalla uutta tilalle.

Kokouksen keskusteluissa lautakunnan jäsenet eivät olleet yksimielisesti vanhojen talojen suojelun kannalla. Ensi vaiheessa kartoitetaan rakennusten kuntoa.

Osa taloista on ränsistyneen näköisiä, etenkin sisäpihan parkkipaikan puolella. Lautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalon (vihr.) mukaan lautakunta tekee asian edetessä katselmuksen tontille. Hänen mielestään kehnoa kuntoa ei saa käyttää tekosyynä purkamiselle.

– En halua sellaista kulttuuria, että rakennukset päästetään kehnoon kuntoon, että ne voidaan sitten purkaa, Ilvessalo linjaa.

– Kiinteistöjen omistajat ovat lain mukaan velvollisia huolehtimaan rakennusten kunnosta. On tietenkin realiteetti, että rapistumista tapahtuu vuosikymmenien ja -satojen saatossa, vaikka mitä tekisi.

Lue seuraavaksi