Helsingin yllä aamulla nähty erikoinen aukko pilvessä herätti ihmetystä – Ylen meteorologi: "Kaunein, jonka olen nähnyt"

Aukko näkyi taivaalla selkeimmin kahdeksan aikaan aamulla. Reiän pilvilautassa saa todennäköisimmin aikaan pilven läpi lentävä lentokone.

sää
Pilvinen taivas, jossa aukko.
Reikä pilvessä syntyy alijäähtyneiden pilvipisaroiden ja jääkiteiden reagoidessa keskenään. Ne saavat aikaan pilvipartikkeleiden haihtumisen. Laukaisevana tekijänä ilmiössä on usein lentokoneen lentäminen pilvikerroksen läpi.Seija Paasonen / Yle

Tänään keskiviikkoaamuna Etelä-Suomen taivaalla komeili suuri aukko pilvessä. Aukon ympärillä oli ohutta pilvimassaa. Valkoisen pilvilautan keskelle oli syntynyt soikion muotoinen kolo, josta pilkisti sinistä taivasta.

Ilmiö havaittiin ainakin pääkaupunkiseudulla, josta suurin osa havainnoista on tullut. Erikoinen näky herätti ihmetystä muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Ylen meteorologi Seija Paasonen huomasi suuren aukon kahdeksan aikaan aamulla.

– Kymmenen minuutin jälkeen keskelle alkoi jo muodostua ohutta yläpilveä. Kello 8.20 selkeää taivasta oli aukossa enää vähän, Paasonen kertoo.

Paasosen mukaan aukko oli noin 6–8 kilometrin korkeudessa yläpilvessä.

Paasonen seurasi pilven aukon kehityskaarta tarkasti. Hänen mukaansa pilvimassaan syntyneitä aukkoja näkee silloin tällöin, muutamia kertoja vuodessa.

Aivan harvinainen ilmiö ei siis ole, mutta yleensä Paasosen näkemät aukot ovat olleet repalemaisempia.

Näin symmetristä soikiota hän ei ole eläessään havainnut.

– Tämä on kaunein, jonka olen nähnyt, Paasonen kertoo.

Pilvinen taivas, jossa aukko.
Seija Paasonen / Yle

Usein ilmiön saa aikaan lentokone

Paasonen kertoo, että aukolle pilvessä ei ole suoranaista suomenkielistä termiä. Joskus ilmiötä kutsutaan reikäpilveksi. Englanniksi ilmiö on fallstreak hole.

Aukko pilveen syntyy alijäähtyneistä vesipisaroista ja jääkiteistä.

– Kun tilaa häiritsee jokin ärsyke, pisaroihin ja kiteisiin syntyy prosessi, jonka seurauksena vesipisarat haihtuvat ja pilveen syntyy aukko, Paasonen kertoo.

Kun tilanne etenee, jääkiteitä alkaa taas muodostua aukon kohdalle ja tilanne palautuu.

Paasosen mukaan todennäköisin ärsyke, joka saa reikäpilven aikaan, on pilven läpi lentänyt lentokone.