Maailman suurin scifi-tapahtuma alkoi Helsingissä – Luvassa paljon muutakin kuin avaruusseikkailua

Keskustelutilaisuuksia, naamiaisia ja tanssiesityksiä. Tätä kaikkea Worldcon science fiction -kokoontuminen pitää sisällään.

scifi
Worldcon-tapahtuman juliste Ropecon 2017 -roolipelitapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Linda Manner / Lehtikuva

Aamulla pilvipeitteessä Helsingin yllä ammottaa pyöreä aukko.

Kenties se on portaali toisesta maailmasta, sillä tänään on alkamassa maailman suurin science fiction -tapahtuma Worldcon (siirryt toiseen palveluun).

Messukeskuksen aula kuhisee väkeä. Seuraavan viiden päivän ajaksi tänne ovat kerääntyneet tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Heitä yhdistää rakas yhteinen harrastus, scifi-kulttuuri.

Tapahtuman aikana järjestetään yli 800 erilaista ohjelmanumeroa. Nähtävää ja koettavaa on joka lähtöön. Keskustelutilaisuuksien lisäksi ohjelmaan kuuluu muun muassa naamiaiset, tanssiesityksiä ja filmifestivaali.

Massiivisen ohjelmistonsa lisäksi tapahtuman tunnelma tekee Worldconista erityisen kokemuksen.

Tänä vuonna Worldconin kunniavieraaksi valittu Finlandia-palkittu scifi-kirjailija Johanna Sinisalo kertoo, että vuosittaisia Worldconeja yhdistää niiden tiivis faniyhteisö.

Worldcon Messukeskus Helsinki 9.8.2017
Scifi-väki ympäri maailmaa on saapunut Helsinkiin yhteisen harrastuksen pariin. Worldcon 75 -tapahtumaan odotetaan lähes 6 000 kävijää.Jussi Koivunoro / YLE

– On hauskaa, että joka tilanteessa voi alkaa iskeä tarinaa jonkun ulkomaalaisen kanssa ja kahden lauseen jälkeen huomaa, että meillä on todella paljon yhteistä.

Vapaaehtoisväen valtava ponnistus

Tapahtumaa ei koskaan aiemmin järjestetty Suomessa, tai edes Pohjoismaissa.

Worldconin saaminen Suomeen on ollut valtava ponnistus. Tavallisesti tapahtuma järjestetään Pohjois-Amerikassa, ja Euroopassa se on ollut vain muutaman kerran.

Kaksi vuotta sitten Worldcon-kävijät äänestivät Helsingin vuoden 2017 tapahtuman pitopaikaksi. Pääjärjestäjä Jukka Halme kertoo prosessin alkaneen jo viisi vuotta sitten. Ensimmäisessä äänestyksessä vuonna 2013 Suomi jäi täpärästi toiseksi.

– Päätimme silloin, että haemme uudestaan. Kahden vuoden ajan kiersimme ympäri maailmaa eri tapahtumissa mainostamassa itseämme ja Helsinkiä, Halme kertoo.

Armottomat myyntipuheet lopulta tehosivat. Kaksi vuotta sitten Helsinki valittiin tapahtumajärjestäjäksi.

Worldcon Messukeskus Helsinki 9.8.2017
Finlandia-palkittu kirjailija Johanna Sinisalo on yksi Worldcon-tapahtuman kunniavieraista.Jussi Koivunoro / YLE

Monelle suomalaiselle tapahtuman saapuminen Suomeen on ollut toiveiden täyttymys.

Johanna Sinisalo on silminnähden innoissaan siitä, että tapahtuma on saatu Helsinkiin.

Kun 1980-luvulla varovasti suomalaiset alkoivat haaveilla siitä, että tapahtuma saataisiin joskus Suomeen, se tuntui Sinisalon mukaan täysin utopistiselta.

Nyt se on kuitenkin totta.

– Näkisin, että olemme nyt kunnioitettuna ja arvostettuna jäsenenä muiden joukossa suuressa scifi-yhteisössä, Sinisalo summaa tapahtuman merkityksen suomalaiselle scifi-yhteisölle.

Scifin rajattomuus kiehtoo kävijöitä

Kävijät kertovat, ettei ainutlaatuista tapahtumaa haluta jättää välistä.

Mikä sitten tekee scifistä niin erityistä, että se saattaa ihmiset yhteen ympäri maailmaa?

Worldcon Messukeskus Helsinki 9.8.2017
Englantilaiselle John Waggotille tämä on jo 8. Worldcon. Suomeen hän on ottanut mukaan poikansa Alexanderin ja Thomaksen.Jussi Koivunoro / YLE

– Scifissä on rajattomat mahdollisuudet. Asioita voidaan käsitellä villeillä tyyleillä, ja tutkia millainen maailma voisi olla vaihtoehtoisesti, Eerika Majamaa ja Jori Kemppi kertovat.

Seikkailut laserase kourassa ovat Johanna Sinisalon mukaan jo eilistä scifi-kulttuurissa. Nykyään käsitellään enemmän sosiologisia tulevaisuudenkuvia, kuten nälänhätää ja ilmastonmuutosta.

Erityisesti tieteeseen perustuvan scifi-kirjallisuuden määrä on Sinisalon mukaan vähentynyt. Uusia elementtejä sen sijaan haetaan nykyään esimerkiksi fantasian, kauhun ja jopa surrealismin maailmoista.

– Pääasia nykyään on, ettei kuvata arkipäivää, vaan mennään johonkin toiseen todellisuuteen.

Osa vastaantulijoista on pukeutunut erilaisiksi science fiction -maailman roolihahmoiksi. Puvustuksiin on voitu uhrata aikaa kuukausia, tai jopa vuosia. Paikalle ovat saapuneet myös todellisen scifi-klassikon Doctor Whon hahmot River Song ja tohtori itse.

Worldcon Messukeskus Helsinki 9.8.2017
Hilla Salmela (vas.), Hanna Kivelä, Sanna Haapala, Ida Perälä ja Nora Juusela saapuivat pitkän odotuksen jälkeen ensimmäistä kertaa Worldconiin.

– Scifissä kiehtoo tietynlainen eskapismin kaipuu ja mielikuvituksen rajattomuus. Mitä vain voi tapahtua, River Song -hahmoksi pukeutunut Ida Perälä kertoo.

Tapahtuman yhteisöllisyydessä on jotain suunnattoman ihailtavaa. Scifi-kulttuurista intoilevat harrastajat järjestävät tapahtuman vuodesta toiseen toisilleen. Suomeenkin vapaaehtoisia on saapunut ympäri maailmaa.

Ensi vuoden tapahtuman vapaaehtoisten ilmoittautumiskojulle on jo nyt jonoa.

Lue myös: Kulttuuricocktailin artikkeli tapahtumassa jaettavista Hugo-palkinnoista