Ihmissalakuljettajat pakottivat siirtolaisia mereen – kymmeniä hukkui Jemenin rannikolla

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n mukaan hukkuneet olivat nuoria.

Jemen
Kotinsa jättämään joutunut nainen istui pakolaisleirillä Jemenissä pääkaupunki Sanaan lähellä 17. maaliskuuta 2017.
Kotinsa jättämään joutunut nainen istui pakolaisleirillä Jemenissä pääkaupunki Sanaan lähellä 17. maaliskuuta 2017.Yahya Arhab / EPA

Jemenin rannikolla salakuljettajat ovat pakottaneet torstaina jo toisen aluksen matkustajat mereen. Noin 180 Somaliasta ja Etiopiasta lähtenyttä siirtolaista työnnettiin meren Jemenin rannikon edustajalla.

Kaikkiaan 55 afrikkalaissiirtolaisen pelätään hukkuneen. Keskiviikkona noin 50 siirtolaista hukutettiin tahallaan, kun pakottivat aluksensa 120 matkustajaa mereen.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n henkilökunta on löytänyt 29 hukkunutta ja 22 kerrotaan olevan vielä kateissa. Järjestön mukaan kaikki hukkuneet olivat nuoria.

– He olivat kaikki melko nuoria, keski-ikä oli noin 16 vuotta, sanoi IOM:n tiedottaja Olivia Headon.

Pelastuneet kertoivat salakuljettajien työntäneen heidät mereen nähtyään viranomaisen "lähellä rannikkoa". Siirtolaiset olivat lähtöisin Somaliasta ja Etiopiasta.

Afrikan sarven ja Jemenin välinen merialue on ollut suosittu maahanmuuttoväylä Jemenin jatkuvista konflikteista huolimatta. IOM:n mukaan tammikuun jälkeen noin 55 000 siirtolaista on yrittänyt Jemenin kautta Eurooppaan. Arvioiden mukaan kolmasosa heistä on ollut naisia.

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Päivitetty klo 15:20 lisätty juttuun tiedot toisesta aluksesta. Klo 0:21 Muutettu termi maahanmuuttaja siirtolaiseksi.