Reetta ja Erfan Jahangirin kolumni: Miksi aina ei kannata vaatia lisätutkimuksia?

Kun vastaanotolla potilaan huoli ja vaatimukset yhdistyvät kiireeseen, päädytään helposti turhaan ja kalliiseen tutkimuskierteeseen, kirjoittavat lääkärit Reetta ja Erfan Jahangiri.

kolumnit
Erfan ja Reetta Jahangiri
Kalle Niskala / Yle

Elämä koostuu nykyisin kuvista ja hetkistä. Ihan sama, mitä sai irti keikasta tai matkasta, kunhan siitä sai täydellisen kuvan ja postauksen. Ainahan ihmisen kokemus on tullut täydeksi vasta kun sen on saanut jakaa toisen kanssa, siitähän jo vanhimmat kuva- ja tarinankerrontataiteet ovat varmasti osittain ammentaneet. Nykyään vauhti on vain niin paljon kovempi, että viime viikon elämys on tällä viikolla jo elähtänyt ja kulahtanut. Koko ajan pitäisi olla uutta tajunnan räjäyttävää tarjolla, jotta mieli pysyisi virkeänä ja some aktiivisena. Pettymyksiäkin jaetaan, kunhan ne saa esitettyä tarpeeksi hauskalla ja ironisella tavalla.

Myös lääkärinä kuva elämästä on varsin rajoittunut. Ihmisiä näkee vain, kun heillä on jokin hätä tai vaiva. Ilonaiheitakin onneksi joskus käsitellään, mutta yleensä kaiken muun sivussa, ohimennen. Vaikka se on raskasta, on se myös yksi työn voimavaroista. Ihmiset ovat sairauksien ja huolien äärellä myös aitoja. Ainakin osa jaksamisen ja pärjäämisen kulissia on pakko riisua vastaanotolle tullessa.

Nykyisin ei vain osata ja jakseta sairastaa tai olla puolikuntoisia

Sen näkee, että nykyajan kiire on saapunut vastaanotollekin. Asioiden pitäisi tapahtua heti, eikä ymmärretä että aika on usein tärkeä osa prosessia. Joissain hätätapauksissa pitää tietysti toimia nopeasti. Paljon on kuitenkin vaivoja ja ongelmia, joissa aika voi hyvinkin parantaa. Tai ainakin näyttää mahdollisen sairauden etenemisen ja suunnan, jota ei millään tutkimuksilla olisi saatu paremmin selville. Tai vaikka olisi saatu, ei sen tiedon kanssakaan asiaan olisi voitu vaikuttaa. Nykyisin ei vain osata ja jakseta sairastaa tai olla puolikuntoisia, varsinkaan jos vaivoille ei ole pystytty antamaan eksaktia syytä.

Myös erilaisten tutkimusten, kuten kuvantamisten ja verikokeiden, suhteen nykyajan yltäkylläisyys ja kaikkimullehetinyt-asenne painaa. Entistä enemmän tutkimuksia on tarjolla, ja niitä osataan myös vaatia. Usein ihmisillä on ajatus, että parempi tutkia saman tien kaikki, ja miettiä sitten vasta mitä tehdään. Mutta entä sitten kun on tutkittu?

Nykyisillä tutkimus- ja kuvantamismenetelmillä saadaan jo melko tarkkaa tietoa ihmisten elimistöstä ja terveysmarkkereista. Se ei silti tarkoita, että näitä kaikkia kannattaisi kaikilta selvittää. Kuvantamisia ja tutkimuksia suunniteltaessa pitäisi etukäteen ymmärtää, mitä tutkimuksilla haetaan, ja mitä asioille voisi tehdä.

Ihmiset ovat erilaisia, ja se näkyy myös verikokeissa ja kuvantamistutkimuksissa. "Normaalit" löydökset on määritelty keskiarvoista. Osa ihmisistä kuuluu näiden rajojen ulkopuolelle ilman, että se mitenkään vaikuttaisi hänen terveyteensä tai kokemaansa elämänlaatuun. Normaalista poikkeavien tulosten ja löydösten sattuessa kohdalle kuitenkin herkästi ajaudutaan hankalaan ja pitkittyneeseen tutkimuskierteeseen, kun yritetään varmistaa, ettei löydösten taustalla ole mitään vakavampaa.

Esimerkiksi vatsan, selän ja pään kuvantamiset, joita nykyään tehdään välillä melko vähäisistäkin syistä, ovat ongelmallisia. Niissä tulee hyvin usein esille erilaisia pieniä kasvaimia, kulumia, pullistumia ynnä muita sivulöydöksiä, jotka eivät selitä alkuperäistä vaivaa. Ne kuitenkin aiheuttavat herkästi huolta ja mahdollisesti lisätutkimuksia. Joskus saatetaan löytää jopa pahanlaatuisia kasvaimia. Parhaimmillaan se tietysti nopeuttaa hoitoon pääsyä ja parantaa ennustetta. Pahimmillaan ihmisestä tulee koko loppuiäksensä "syöpäpotilas", vaikka kyseinen syöpä olisi voinut olla hyvin hitaasti kasvava ja etenevä, eikä olisi välttämättä ehtinyt aiheuttaa mitään oireita koko loppuelämän aikana.

Tosiasiassa kuitenkin sen pitäisi olla hyvä merkki, että ei tarvitse kuvata

Monta kertaa potilas saapuu vastaanottohuoneeseen, esittää huolensa, ja lopettaa kertomuksensa kysymyksellä: ”pitäisikö tämä kuvata?”. Uteliaisuus omaa kroppaa kohtaan on tietysti ymmärrettävä, ja lääkärinä tunteekin usein jopa aiheuttavansa pettymyksen sanoessaan, ettei kuvantamisen tarvetta ole. Kyllähän sitä joskus jopa turvautuu ”parantavaan kuvaamiseen”, koska potilaskin saattaa kokea tulleensa paremmin kuulluksi ja hoidetuksi saatuaan toivomansa tutkimuksen. Tosiasiassa kuitenkin sen pitäisi olla hyvä merkki, että ei tarvitse kuvata: lääkärinhän voi olettaa silloin saaneen vaivan tai ongelman tarpeeksi hyvin selville omilla tutkimuskeinoillaan, ilman kalliita lisälaitteita ja turhia säderasituksia. Ylimääräiset kuvantamiset säderasituksineen voivat pahimmillaan aiheuttaakin syöpää.

Olisi aina myös muistettava, että tutkimukset maksavat. Suomessa on onneksi, ainakin vielä, toimiva julkinen terveydenhuolto. Sen tarkoitus on taata, että kaikille pystytään tarjoamaan tarvittavat tutkimukset ja hoito lähes ilmaiseksi. Se kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että jokainen veronmaksaja maksaa osaltaan terveydenhuollon kustannuksia. Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus osaltaan katsoa, että kustannukset ovat järkeviä. Tutkimuksia ja hoitoja tulisikin tarjota silloin, ja vain silloin, kun se on oikeasti tarpeellista.

Reetta ja Erfan Jahangiri

Efi ja Reetta ovat nuoria lääkäreitä uransa alkutaipaleella. He yrittävät nähdä niin työssään kuin vapaa-ajallakin kohtaamistaan ihmisistä ja asioista monipuolisen ja elämänmyönteisen kuvan. Tässä kolumnisarjassa he tarkastelevat terveydenhuoltoa sellaisena, kuin se asiakkaille näyttäytyy.