Koe uusi yle.fi

Kokkolan satamaväylä jäämässä taas ilman rahaa – lobbaus jatkuu

Valtiovarainministeriön esitys ensi vuoden budjetiksi ei sisällä Kokkolan haaveilemaa 40 miljoonan euron satsausta elinkeinoelämään.

satamat
Sataman uusi konttinosturi
Kokkolan Satama

Kokkolan satamaväylän ruoppaus puuttuu valtiovarainministeriön esityksestä ensi vuoden budjetiksi. Valtionvarainministeriö julkaisi torstaina budjettiehdotuksensa ensi vuodelle.

Satamajohtaja Torbjörn Wittingin mukaan Kokkolan väylän ruoppaus olisi kuitenkin selvästi kaikista vireillä olevista hankkeista kannattavin. Lobbaustyö sataman puolesta jatkuu.

– Kyllä me tulemme hallituksen ministereiden kanssa keskustelemaan asiasta, Witting sanoo.

Hallitus keskustelee ensi vuoden budjetista budjettiriihessä kuun lopulla. Kokkolan satamaväylän syventämistä puoltava elinkeinoministeri Mika Lintilä muistuttaakin, että nyt kyseessä on vasta valtiovarainministeriön esitys. Lintilän mukaan tavoitteena on joka tapauksessa, että hanke saa rahoituksen vuonna 2018.

40 miljoonan hanke

Kokkolassa on jo pitkään puhuttu satamaväylän ruoppauksen puolesta. Satamaväylän syventäminen nykyisestä 13 metristä 14 metriin mahdollistaisi suurimpien alusten liikennöinnin täydessä lastissa. Hankkeen kustannusarvio on liki 40 miljoonaa euroa.

Kokkolan sataman kautta kulkeneiden ulkomaankuljetusten määrä on yli kaksinkertaistunut 2000-luvun alkupuolelta. Esimerkiksi viime vuonna kuljetettiin 6,2 miljoonaa tonnia ulkomaankaupan kuljetuksia. Liikenteen kasvu on jatkunut myös tänä vuonna.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Susi

"Karjaisin kovaa ja ajattelin, että siitä ne lähtevät karkuun. Niin ei käynyt."

Katso video: Sudet tulivat vain muutamien metrien päähän työmiehestä Ruokolahdella

Oscar Pistorius

Eteläafrikkalainen oikeus pidensi Oscar Pistoriuksen murhatuomiota: yli 13 vuotta vankeutta

Maito

Kapina koulumaidon rasvattomuutta vastaan yllätti valtion – "Ei ole vanhempien tai lautakunnan asia päättää, mitä lapset koulussa syövät"

Hiihto

Nämä asiat puhuttavat hiihtokauden alkaessa