Koe uusi yle.fi

Päättyykö 30 vuoden odotus? LVM haluaa Kirrin ja Tikkakosken välisen nelostien moottoritieksi

Liikenne- ja viestintäministeriö esittää valtion ensi vuoden budjettiin rahoitusta Kirri-Tikkakoski moottoritien rakentamisen aloittamiselle Jyväskylässä. Väli on koko maan vilkkaimmin liikennöityjä kaksikaistaisia maanteitä.

moottoritiet
Kirri-Tikkakoski moottoritien linjauksen kartta.
Yle

Kirrin ja Tikkakosken väliä Jyväskylässä on puuhattu moottoritieksi 30 vuotta vuosia. Matkan varrella yhdet tiesuunnitelmat ovat jo ehtineet vanhentua, eikä nykyistenkään elinkaarta ole välttämättä pitkästi jäljellä.

Pelkona onkin ollut, että myös nykyiset, miljoona euroa maksaneet suunnitelmat happanevat hyllyyn.

Nyt pelot ovat vaihtuneet toiveikkuuteen, sillä liikenne- ja viestintäministeriö esittää valtion ensi vuoden talousarvioon rahoitusta Kirri-Tikkakoski -moottoritielle.

– Tämä [esitetty 10 miljoonan euron] rahoitus tarkoittaisi, että töihin päästäisiin jo ensi vuonna, sanoo liikenneinsinööri Pekka Kokko Keski-Suomen liitosta.

Nelostie Jyväskylästä pohjoiseen Äänekoskelle on Suomen vilkkaimpia kaksikaistaisia maanteitä. Keski-Suomen ELY-keskuksen mukaan tie on nykytilassaan este alueen elinkeinoelämän kehittymiselle.

– Aiemmin tämä ei ole ollut edes listoilla. Nyt toiveet asetetaan nyt valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välisiin neuvotteluihin sekä kuun lopun budjettiriiheen. Se toive on, että päättäjillä olisi viisautta saada tämä koko maan kannalta tärkeä hanke liikkeelle, Kokki sanoo.

Tieosuuden muuttaminen moottoritieksi on valtakunnallisesti merkittävä hanke, sillä osuus on tällä hetkellä pullonkaula eurooppalaisessa TEN-T -ydinliikenneverkossa. Nelostie on myös Suomen tärkein pohjois-etelä -suuntainen liikenneväylä.

Arvio Kirri-Tikkakoski -moottoritien rakentamisen kustannuksista on noin 150 miljoonaa euroa. Aiemmissa laskelmissa on näytetty, että moottoritien rakentaminen kasvattaa aluetaloutta puolitoistakertaisesti rakentamiskustannusten verran.

Kun moottoritie rakennetaan, tehdään se uuteen maastokäytävään vajaan kuuden kilometrin matkalla Kirristä Matinmäkeen. Muilla osilla moottoritie rakennetaan nykyisen nelostien paikalle.

Uudet eritasoliittymät rakennetaan Lintukankaalle, Puuppolaan, Tikkakoskelle sekä lentoaseman kohdalle. Lintukankaalle on tulossa myös tunneli.

Jatko-osuuskin on jo valmisteilla, sillä Vehniä-Äänekoski -välin remontointi moottoritieksi on juuri ohittanut ympäristövaikutusten arvioinnin vaiheen.

– Tämä hanke on aivan alkuvaiheissaan vielä, eivätkä nämä sillä tavalla suoraan liity toisiinsa, sanoo Kokki.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hiukkaskiihdyttimet

Ensimmäisenä kohteena roomalaispatsaat

Louvren museon kellarissa pommitetaan muinaisia taideteoksia entistä ehommalla hiukkaskiihdyttimellä

Urheilu

Rajua tekstiä huippuhiihtäjän suusta – "Lajistamme on tullut Mikki Hiiren kerhotalo"

Arkeologia

Taistelukirveitä, nuolenkappaleita ja lyijynappuloita

800-luvun englantilaiskronikka kertoi viikinkileiristä – nyt se löytyi kaivauksissa

Yleisurheilu

Yleisurheilutähden raiskaustapaus järkyttää ruotsalaisia – "Kauheaa ja uskomatonta"