yle.fi-etusivu

"Hiivatulehduslääkkeitä ei tulisi käyttää kuin leipää" – kutina alapäässä saa monet hakemaan hiivalääkkeen turhaan

Naistentautien ja synnytyksen erikoislääkärin mukaan vain neljäsosalla kutinasta ja lisääntyneestä valkovuodosta kärsivistä naisista on oikeasti hiivatulehdus.

Hiivasienitulehdus
Apteekki.
Ismo Pekkarinen / AOP

Kutiseeko? Kirveleekö?

Moni nainen tunnistaa kiusallisena pidetyn hiivatulehduksen oireet helposti. Usein ensimmäinen keino akuuttiin kirvelyyn on turvautuminen apteekissa myytävään hiivatulehduslääkkeeseen. Oireista huolimatta harvoin on kyse hiivatulehduksesta.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pekka Nieminen tuomitsee hiivalääkkeiden ylikäytön.

– Ihmiset ovat lukeneet tai kuulleet, että kun on kutinaa, on hiivaa. Sitten hipsutellaan hakemaan apteekista lääkettä. Hiivalääke on tässä tilanteessa huimasti ylikäytetty ja tehoton.

Niemisen mukaan vain neljäsosalla kutinasta ja lisääntyneestä valkovuodosta kärsivistä naisista on oikeasti hiivatulehdus.

Kutina tai kirvely voi olla oire monesta eri vaivasta. Kaikkia emätintulehduksia yhdistävät hiukan samanlaiset oireet, joten erottelu voi olla hankalaa. Hiivatulehduksen kaltaiset oireet ovat tyypillisiä esimerkiksi bakteerivaginoosille.

– Pahin skenaario on varmasti se, että hiivatulehduksena hoidetaan klamydiaa, joka pistää munatorvet tukkoon ja aiheuttaa lapsettomuutta, toteaa Nieminen.

Lääkkeitä ei tulisi käyttää kuin leipää.

Pekka Nieminen, erikoislääkäri

Turhanpäiväinen käyttö heikentää tehoa

Kutina voi olla myös täysin tavallista kehon toimintaa.

Runsas maitohappobakteerikanta kehittää emättimen eritettä happamaan suuntaan, joka ulos valuessaan voi aiheuttaa pientä kutinaa ja kirvelyä ulkosynnyttimissä. Niemisen mukaan tämä tulkitaan usein hiivaksi.

– Näitä pidetään tyypillisesti hiivan oireina. Hiivalääkkeen oton jälkeen oletetaan, että lääke auttoi oikeaan vaivaan. Vaikutusten lakatessa ja oireiden alkaessa uudestaan ajatellaan kyseessä olevan krooninen hiiva. Lääkkeitä käytetään jatkuvasti, joka taas aiheuttaa lääkeaineelle yliherkistymistä. Lääkkeitä ei tulisi käyttää kuin leipää.

Helsingin yliopiston professori ja naistentautien erikoislääkäri Oskari Heikinheimon mielestä hiivalääkkeiden helppo saatavuus on hyvä asia, mutta tarkkaavainen on syytä olla.

– Osalla naisista on hiivaa emättimessä jatkuvasti, eikä siitä aiheudu oireita. Tällöin hiivaa ei tulisi hoitaakaan. Varmuuden vuoksi emätintä hoidettaessa voi jalostua sellaisia hiivakantoja, jotka eivät tavallisille lääkkeille enää reagoi.

Mainoksissa tavalliset oireet kääntyvät taudinkuvaksi

Apteekissa hiivalääkkeiden ylikäyttöä ei ole huomattu.

Heinolan keskusapteekin apteekkari Merja Aaltonen kertoo tyypillisimmän hiivalääkkeen ostajan olevan nainen, joka on saanut hiivatulehduksen antibioottikuurin yhteydessä.

– Pääsääntöisesti hiivalääkkeitä käytetään oikein, mutta kyllä mekin tavoitamme ihmisiä, joiden kohdalla mietitään meneekö lääke oikeaan oireeseen. Tällöin asia otetaan puheeksi ja ihmiset usein saadaan ohjattua ottamaan oikeanlaista lääkettä tai hakeutumaan lääkäriin.

Hiivatulehduksesta puhuttaessa usea saattaa hyräillä televisiosta tai radiosta tuttuja mainoslauluja. Hiivatulehduslääkkeiden mainostaminen on tehnyt taudin oireet tutuiksi monelle, mutta ostetaanko mainosten takia lääkkeitä liian helposti?

– Mainoksissa usein puhutaan hiivatulehduksen oireista hyvin ympäripyöreästi. Mukana on myös paljon sellaisia oireita, jotka voivat olla ihan normaaleja asioita eivätkä merkkejä taudeista. Ihmisiä pitää välillä jopa toppuutella, että alapään tilannetta kannattaa seurailla pari päivää ennen turhaa lääkkeiden ottamista, kertoo Aaltonen.

Jos hiivalääke ei ensimmäisellä kerralla auta, ei ratkaisu ole ottaa toista tai kolmatta lääkettä.

Oskari Heikinheimo, erikoislääkäri

Hiivalääkkeiden sarjasyöminen voi aiheuttaa vääriä diagnooseja

Hiivalääkkeiden turha käyttö ei aiheuta vakavia haittoja. Lääkkeitä ei kuitenkaan tulisi koskaan käyttää tarpeettomasti. Hiivalääkkeiden runsas käyttö voi aiheuttaa väärän diagnoosin hiivasyndroomasta.

– Gynekologi saattaa kysyä aikaisemmista hiivatulehduksista ja potilas kertoa kärsineensä niistä usein. Tällöin lääkäri voi mennä harhaan ja luulla saman vaivan jatkuvan edelleen. Oikeasti hiivatulehdusta ei välttämättä ole koskaan ollutkaan, kertoo erikoislääkäri Nieminen.

Emätintä tulisikin tarkkailla erikoisten oireiden varalta. Jos epätavallisia muutoksia tapahtuu esimerkiksi valkovuodon määrässä, emättimen hajussa, värissä, kutinassa tai kirvelyssä, voi kyseessä olla merkki taudista.

Yleisohjeena Nieminen pitää sitä, että hiivalääkkeitä voi kokeilla kerran, mutta jos oire uusii, on ehdottomasti mentävä tutkimuksiin.

Myös Heikinheimo kehottaa olemaan yhteydessä ammattilaisiin.

– Jos hiivalääke ei ensimmäisellä kerralla auta, ei ratkaisu ole ottaa toista tai kolmatta lääkettä.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena