yle.fi-etusivu

Salossa palaa suuri kasa energiapuuta – taas tuhopoltto?

Salossa paloi aiemmin tällä viikolla rivitaloasunto. Myös sitä tutkitaan tuhopolttona. Epäilyttäviä paloja on ollut paljon myös Turun seudulla.

tulipalot
Paloauto
Yle

Salossa Somerontien eli kantatien 52 varrella palaa suuri energiapuukasa.

Palopaikka on Someron ja Salon puolessa välissä. Savu haittasi liikennettä aamun tunteina ja käytössä palopaikan läheisyydessä oli vain yksi kaista.

Liikenne saatiin soljumaan jälleen aamuseitsemän jälkeen. Myös tiellä oleva sankka sumu haittasi aamuliikennettä.

Päivystävä palomestari Jukka Marjunen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta ei keksi luonnollista syytä palolle.

– Yöllä kahdentoista jälkeen oli todennäköisesti sytytetty tuhannen kuution energiapuukasa. Se oli syttynyt hyvin ja palo levisi viereiseen kasaan. Pian meillä olikin 3 500 kuutiota energiapuuta tulessa, päivittelee Marjunen.

– Ollaan jälkisammutusvaiheessa eli viimeisiä kekäleitä kaivurilla vedetään. Kastellaan ja sammutetaan. Sumu on sankka ja liikenteenohjausta tässä pidetään, luettelee Marjunen.

Jukka Marjusen mukaan töitä pelastuslaitoksella riittää vielä useita tunteja.

– Uskon, että parisen tuntia tuossa jälkiraivauksessa vielä menee. Jälkivartiointia jatketaan varmaan sinne puoleen päivän asti, sanoo Marjunen.

Varhain keskiviikkoaamuna Salossa rivitalopalo Salossa

Poliisi tutkii keskiviikkoaamun rivitalopaloa Salon Lasinpuhaltajankadulla tuhotyönä. Yksi mies on pidätetty paloon liittyen.

Tutkinnanjohtaja Pertti Läksyn mukaan on syytä epäillä, että tulipalo on tahallaan sytytetty.

Rivitalohuoneisto tuhoutui pahoin tulipalossa. Huoneiston asukas oli hengittänyt palossa savua. Hänet vietiin sairaalaan tarkkailuun.

Turun seudulla paljon paloja – osaa epäillään tuhopoltoiksi

Myös Turun seudulla on sattunut viime aikoina runsaasti tulipaloja. Poliisi epäilee osaa paloista tahallaan sytytetyiksi, sillä palojen syttymissyystä ei ole saatu minkäänlaista selitystä.

Viimeisin sattui vajaa viikko sitten lauantaiyönä Turun Räntämäessä.

Poliisi sai lauantaina aamuyöstä puoli kahden jälkeen ilmoituksen, että kaupunginosassa Vuorensyrjänkadulla palaa. Tulipalossa paloivat autokatos ja roskakatos.

Palossa tuhoutui kokonaan kolme autoa. Niiden lisäksi ainakin kolme autoa vaurioitui.

Juttua päivitetty kello 7.40. Liikenne palopaikan läheisyydessä palautui normaaliksi aamuseitsemän jälkeen.