yle.fi-etusivu

Tupakoitsija häviää, osa lapsiperheistä voittaa – katso keventääkö valtio kukkaroasi ensi vuonna

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus jäädyttää useat etuudet, mutta esimerkiksi autovero kevenee.

Budjettiriihi
Piirros ihmisistä
Stina Tuominen / Yle

Ensi vuodelle on tulossa useita leikkauksia ja kädenojennuksia, jotka vaikuttavat esimerkiksi työttömien, eläkeläisten ja palkansaajien lompakkoon.

Hallitus lykkäsi veroista päättämisen elokuun lopun budjettiriiheensä, mutta esimerkiksi Veronmaksajain keskusliiton mukaan jo nyt voi sanoa, että tupakoitsijat joutuvat yhä ahtaammalle, kun taas hyötyjiin kuuluvat ensi vuonna perheet, joissa on päiväkodissa olevia lapsia.

Listaamme alla valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen suurimpia ja kiinnostavimpia muutoksia, jotka vaikuttavat kansalaisten talouteen. Listasta puuttuu siis esimerkiksi joukko säästöjä, jotka vaikuttavat suomalaisten talouteen välillisesti.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.