Lappajärvi ja Evijärvi vastustavat lääkäripalvelujen keskittämistä Kauhavalle

Terveyskuntayhtymä Kaksineuvoinen Kauhavan seudulla suunnittelee toiminnan tehostamista ja keskittämistä. Lappajärvi ja Evijärvi eivät suhtaudu suopeasti suunnitelmiin.

sosiaali- ja terveyspalvelut
terveyskeskus
Juha Kemppainen/YLE

Lappajärvi ja Evijärvi vastustavat terveyskuntayhtymä Kaksineuvoisen suunnitelmia keskittää lääkäripalvelut Kauhavalle. Kaksineuvoinen suunnittelee sote-keskuksen perustamista Kauhavalle, ja muiden terveysasemien muuttamista hoitajavetoisiksi jo ensi vuoden alusta. Kaksineuvoisen vuodeosastot aiotaan myös keskittää Kauhavalle. Tällä hetkellä ne ovat Lappajärvellä ja Ylihärmässä.

Tavoitteena on toiminnan tehostaminen.

– Systeemi on poikkeuksellinen, sillä meillä on kuusi lääkärien työpistettä kahdenkymmenentuhannen asukkaan alueella, joten kyllä tehostaa pitää, sanoo kuntayhtymän johtaja Antti Perkkalainen.

Perkkalaisen mukaan kaikkiin pisteisiin ei ole ollut helppo saada lääkäreitä. Esimerkiksi Evijärvelle ja Kortesjärvelle lääkärit ostetaan ulkoa, mikä ei ole ihan edullista. Myös tuleva sote-uudistus asettaa paineita siihen, että palvelurakenne pitäisi laittaa kuntoon.

Yksityistäminen vaihtoehtona?

Lappajärven ja Evijärven valtuutetut eivät katso suunnitelmia hyvällä. Lappajärven kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi ja Evijärven kunnanjohtaja Teemu Kejonen ovat sitä mieltä, että kun sote-aikataulu myöhäistyi, tässäkään ei kannattaisi pitää kiirettä. Lehtiniemi myös painottaa, että Lappajärvellä on ainakin ollut riittävästi lääkäreitä ja palvelut toimivat.

Vastavedoksi kunnat tunnustelevat parhaillaan yhteistyötä yksityisen Attendon kanssa. Lappajärvi neuvottelee Attendon kanssa myös sote-kiinteistöjen myynnistä.

– Jos lähipalveluja ollaan viemässä, niin kyllä siitä herkästi älähdetään, sanoo Kejonen.

Kuntayhtymän perustama työryhmä teki kyseisen suunnitelman Perkkalaisen mukaan jo vuonna 2014. Nyt se haluttaisiin nopealla aikataululla käytäntöön. Kuntayhtymän yhtymähallitus päättää asiasta syyskuun alussa. Toimintaan suunnitelmat tulisivat jo ensi vuoden alusta.