Kuka toi Suomeen yhden vanhimmista ruisleipäjuurista, vanki vai sotilas? Tarina vie Venäjälle

Ennen vanhaan ruisleipäjuurta annettiin mukaan niille, jotka lähtivät talosta maailmalle. Kajaanissa on noin satavuotias leipäjuuri, joka voi olla kahden juuren yhdistelmä.

ruisleipä
Leipuri Pekka Heikkinen istuu talon edustalla
Pekka Heikkinen Kajaanin Brahenkadulle rakentamansa leipomon edessä 1930-luvulla.Pekka Heikkisen leipomon arkisto

KajaaniAstiassa on harmaata seosta. Välillä se pulppuilee, ja silloin näyttää kuin massa hengittäisi.

Kyseessä on ruisleivän juuri – tarkemmin sanottuna ainesosa, jota on jokaisessa kajaanilaisen Pekka Heikkisen leipomon puu-uunileivässä.

Iäkäs juuri hengittelee rauhassa samalla, kun sen ympärillä vilisee ihmisiä. Leipomossa on kiireinen perjantaiaamu. Joku ottaa leipiä pois uunista ja toinen veivaa taikinaa.

Yrittäjä Kaisa Marin seisoo juuren vieressä ja sekoittaa sitä. Hän puhuu juuresta äidilliseen tapaan.

– Tämä on ikään kuin meidän lapsemme. Tätä pitää hoitaa ja huoltaa, Marin sanoo.

Sementiltä näyttävä juuri on Marinin mukaan yksi leipomon arvokkaimmista aarteista. Myös tarina sen takana on kiinnostava, vaikka sen kaikkia osia ei voikaan näyttää toteen. Juuren tarinaan liittyy esimerkiksi arkangelilainen sotavanki.

Leivän henki ei katoa

Ruisleivän juuri on käytännössä taikinaa, jota käytetään leipomiseen. Juuressa elää maitohappobakteereita ja villihiivaa, joka auttaa leipää kohoamaan.

Kun ennen vanhaan lapsi lähti maailmalle, kotitalosta otettiin Kaisa Marinin mukaan aina ruisleivän juuri mukaan. Sitä pidettiin isona aarteena. Sen avulla leivän maku siirtyy bakteerien ja hiivojen mukana uuteen leipään. Se on kuin leivän henki, joka ei ikinä katoa.

– Joka taikinasta jätetään pieni pala, jossa se henki säilyy. Leivän pohja tehdään siitä ja henki antaa leivälle nousuvoiman. Ei tarvitse käyttää hiivaa tai muita nostatusaineita, Marin avaa.

Ruisleivän juuri
Juurta säilytetään tällä hetkellä astian ohella muissakin paikoissa, jotta se ei pääse tuhoutumaan.Kimmo Hiltunen / Yle

Marinin mukaan leivässä on sitä enemmän luonnetta, mitä vanhempi juuri on. Pekka Heikkisen leipomossa puu-uunileivän juuri on lähes yhtä vanha kuin itse leipomokin: yli satavuotias.

Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen tosin muistuttaa, että samasta juuresta tehdyn leivän maku myös muuttuu vuosien aikana. Mensosen mukaan juuren lisäksi makuun vaikuttaa moni muukin asia.

– En tiedä osaisinko erottaa jonkin tietyn ruisleivän, joka olisi tehty eri juureen samalla reseptillä, Mensonen sanoo.

Mensosen mukaan tarinat ovat tärkeitä pienille leipomoille markkinoinnin kannalta, sillä ne antavat mahdollisuuden erottua edukseen. Tarinat jäävät ihmisten mieleen.

Kaisa Marinin suvussa on tarinoitu, että juuri olisi peräisin arkangelilaiselta sotavangilta, joka olisi tullut leipomoon töihin vuonna 1915. Tämä tarina myös Marinille kerrottiin lapsena. Tarina mainitaan myös leipomon verkkosivuilla.

Puu-uunileipiä
Pekka Heikkisen leipomon juuri on todennäköisesti yksi Suomen vanhimmista.Kimmo Hiltunen / Yle

Se tuskin pitää paikkansa, sillä Suomi oli tuolloin osa Venäjän valtakuntaa. Venäläisiä sotavankeja ei maassa ollut.

– Sotavangit, jotka Kajaanin kautta kulkivat, olivat saksalaisia ja itävaltaisia. He pakenivat Venäjän sotavankileireistä tätä kautta, sanoo Kainuun museon amanuenssi Raili Kauppila.

Todennäköisemmältä kuulostava tarina lähti avautumaan, kun Kaisa Marinin äiti Kaija tapasi kajaanilaisen valokuvaajan Reijo Haukian viime vuonna.

Yhdistelmä kahdesta juuresta?

Tuolloin Haukia istahti yhteisen ystävän syntymäpäivillä Kaija Marinin viereen ja kertoi, että puu-uunileivän juuri on peräisin hänen isoisältään.

Haukian isoisä oli Johannes Ivan Gorodoff, Kajaaniin 1910-luvun lopulla asettunut entinen sotilas, joka jäi Suomeen töihin, kun Venäjän keisarillinen armeija oli lakannut olemasta.

Haukia ei ole itse tavannut isoisäänsä, koska tämä kuoli, kun Haukia oli pieni. Tarinan juuresta hän on kuullut sukulaisiltaan.

– Se tarina on kulkenut meidän suvussamme aina. Sisarukset, äiti ja kaikki sukulaiset ovat tästä kertoneet, Haukia sanoo.

Mies ja nainen työntävät leipiä uuniin leipomossa
Antti Happonen laittaa leipää ensimmäiseen puu-uuniin. Kaija Tervo avustaa. Tarinat ovat tärkeitä pienille leipomoille markkinoinnin takia.Pekka Heikkisen leipomon arkisto

Aikaisemmin tänä vuonna Kotiliesi-lehti (siirryt toiseen palveluun) (Kotiliesi) selvitti juuren historiaa. Kävi ilmi, että Gorodoff oli asunut Pekka Heikkisen leipomon naapurissa. Lisäksi Heikkisen ja Gorodoffin puolisot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta, Sonkajärveltä.

Olivatpa miehet asuneet myös samaan aikaan Helsingissä.

– Olisi ollut todella kummallista, jos he eivät olisi tunteneet toisiaan, Haukia sanoo.

Joka taikinasta jätetään pieni pala, jossa se henki säilyy.

Kaisa Marin

Lisäksi Gorodoffin kerrotaan tehneen leipurin töitä, vaikka työskentelikin myös esimerkiksi muurarina. Haukia sanoo, että isoisä kuulemma leipoi myös kotona.

Tarinan mukaan Gorodoff ja Heikkinen olisivat yhdistäneet omat ruisleivän juurensa ja kokeilleet eri yhdistelmiä. Tästä olisi syntynyt nykyinen puu-uunileivän juuri.

Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensosen mukaan Pekka Heikkisen leipomon juuri on todennäköisesti yksi Suomen vanhimmista. Hän kuitenkin alleviivaa, että satavuotiaita juuria on lukuisia muitakin.

Juuret eroavat toisistaan

Taikina veivaantuu vikkelästi leipuri Jaakko Marinin käsissä. Kiire ei ole hellittänyt Pekka Heikkisen leipomossa.

Kaisa Marin seuraa vierestä taitavan pikkuveljensä työskentelyä. Jaakko Marinin mukaan vaaditaan tuhat toistoa, jotta oppii niin sanotun riivaamisen taidon eli taikinan pyörittämisen leiväksi.

Kaksikon mukaan jokainen juuri eroaa toisesta, sillä mikään ei maistu samanlaiselta.

– Jokaisessa leipomossa ja talossa on oma juurensa, jossa on niiden historia ja tuhansien käsien myötä tulleet omat maut ja nyanssit, Marin sanoo.

Kaisa Marin ja Jaakko Marin
Leivän makuun vaikuttavat juuren lisäksi muutkin. asiat: lämpötila, ilmankosteus ja leipurit. Kaisa Marinin mukaan myös leipomojumalat. Kuvassa Kaisa ja Jaakko Marin.Kimmo Hiltunen / Yle

Täten myös nykyisessä puu-uunileivässä maistuisi sata vuotta sitten luotu, Gorodoffin ja Heikkisen juuri.

Tarinaa juuren alkuperästä on kuitenkin mahdotonta näyttää todeksi. Asian voisi varmistaa ainoastaan miehiltä itseltään tai tilannetta todistaneelta sivulliselta.

Tarina on kuitenkin mahdollinen, sillä pienessä kaupungissa kaksikko on todennäköisesti tavannut toisensa.

Alunperin Gorodoff oli Suomessa Venäjän armeijan palveluksessa kirjurina. Hänen arvonsa oli sotilasmestari ja Gorodoff palveli Suomenlinnassa.

Kainuun museon amanuenssi Raili Kauppilan arvion mukaan tarina sotavankeudesta voi liittyä Gorodoffin palvelukseen Venäjän armeijassa. Sisällissodan aikaan jompi kumpi sodan osapuolista on saattanut kuulustella Gorodoffia tai vangita hänet hetkeksi, koska ei ole ollut tiedossa, mitä puolta entinen sotilas mahdollisesti edustaa.

Kajaanin kaupunginarkisto dokumentti
Ivan Gorodoff sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1927. Pöytäkirja on Kajaanin kaupunginvaltuustosta.Kajaanin kaupunginarkisto

Kauppilan tietojen mukaan Gorodoff ei ole edustanut kumpaakaan osapuolta.

– Kenties tarina sotavangista juontaa juurensa johonkin tällaiseen episodiin. Mitään faktatietoa tästä ei ole, Kauppila sanoo.

Kajaanissa Gorodoffia arvostettiin. Hän sai Suomen kansalaisuuden huhtikuussa 1927. Anomusta puollettiin Kajaanin kaupunginvaltuustossa, koska "anoja on moitteettomasti elänyt ja käyttäytynyt sekä kykenee elättämään itsensä ja perheensä".

– En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi koskaan sanonut papasta poikkipuolista sanaa, Reijo Haukia sanoo.

Kaiken alku ja juuri

Vanha kivipuu-uuni hohkaa lämpöä. Se on sijainnut Pekka Heikkisen leipomossa jo 1950-luvun alusta alkaen.

Nyt uunista tulee ulos puu-uunileipiä. Samoja leipiä, joissa on käytetty leipomon ikivanhaa juurta.

Kaisa Marin sanoo, että puu-uunileivän juuri on leipomon aarre. Ensinnäkin sillä on toiminnallinen rooli, sillä sitä käytetään leipien ainesosana. Yhtäkään puu-uunileipää ei tulisi ilman sitä.

– Ja on myös tunnepohja. Olemme pitäneet juurta neljän sukupolven ajan hengissä leipomossamme. Se on vähän niin kuin sukumme ja henkilökuntamme olympiatuli, Marin sanoo.

Kaisa Marin
Kaisa Marin on veljensä Juuso Marinin kanssa leipomon yrittäjinä. Kaisan tietojen mukaan juuren kanssa on käynyt muutama "läheltä piti" -tilanne. Juuri ei ole kuitenkaan koskaan kadonnut savupiipun kautta taivaan tuuliin.Kimmo Hiltunen / Yle

Myös omat juuret ovat Marinille tärkeitä. Hän on tullut Kajaaniin takaisin paluumuuttajana pitämään huolta perheyrityksestä.

– Olen miettinyt niitä asioita aika paljon siinä vaiheessa, kun muutin takaisin. Rupesin huomaamaan hengenheimolaisuutta tänne leipomon suuntaan sekä kainuulaiseen elämänmenoon ja ajatusmalliin.

Olisi ollut todella kummallista jos he eivät olisi tunteneet toisiaan.

Reijo Haukia

Juuret tuovat Marinin mukaan varmuutta ja rohkeutta tekemiseen.

– Kun on juuret, joiden päällä seistä, niin siinä vaiheessa voi tehdä mitä vain, Marin sanoo.

Marinin mukaan kaiken alku ja juuri ei ole kuitenkaan puu-uunileivän juuri.

Kaikki on Marinin mukaan saanut alkunsa innosta.

Lue lisää:

Ruisleivästä tuli Suomessa rakas, kun arvokas vehnä myytiin pois – suosio piilee myös verensokerissa

Suomalaiset päättivät: Ruisleipä on maamme kansallisruoka

Ruisleipä on paistettu suomalaisuuden myyttisessä uunissa