Koe uusi yle.fi

Rekka- ja bussimuuri suojaa Elomessuja – 270 metriä autoletkaa

Pitkä rekkojen ja bussien ketju on vankka muuri Elomessukävijöiden turvana tänä viikonloppuna Hämeenlinnassa. Tukholman rekkaiskun jälkeen viranomaisten antama määräys toi 270-metrisen autoletkan Keinusaarentien ja Paasikiventien varteen.

Hämeenlinna
Rekkamuuria Elomessuilla
Rekka- ja bussimuuri turvaa Elomessujen vieraita mahdollisilta rekkaiskuilta Hämeenlinnassa.Timo Leponiemi / Yle

Automuurit ovat tulleet suomalaisten suurtapahtumien suojaksi tänä kesänä. Jo heinäkuun alussa Heinämessuilla Forssassa oli vastaava suojaus, kertoo Elomessujen järjestelyistä vastaava Hämeen Sanomien myyntijohtaja Mika Sutinen.

Autojen saamiseksi Sutinen oli yhteydessä Hämeenlinnan Autoilijoihin ja Pekolan Liikenteeseen.

Mika Sutinen Elomessuilla
Mika Sutinen jakaa kiitosta autoilijoille, jotka ovat vapaaehtoisesti mukana suojaamassa messuvieraita.Timo Leponiemi / Yle

– Poliisi on tehnyt suojaussuunnitelman, joka toteutettiin yhdessä autoilijoiden kanssa. Autoilijat ovat mukana tässä vapaaehtoisesti, kiittelee Sutinen.

Verkatehtaan alue on suurelta osaltaan luonnostaan suojassa rekkaiskuilta, sillä se rajoittuu Vanajaveteen. Myös rakennukset suojaavat entisellä tehdasalueella järjestettävää tapahtumaa.

Myrskyynkin varauduttu

Elomessuilla on alustavasti varauduttu lauantai-illaksi ennustettuun myrskyyn.

– Vartijoiden kanssa on sovittu, että he tyhjentelevät messutelttojen kattoja vedesta, jos sadetta tulee. Trombeille ja vastaaville emme tietysti voi mitään, sanoo Mika Sutinen.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettäville Elomessuille odotetaan jopa 55 000 kävijää. Messuilla on noin 300 näytteilleasettajaa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Donald Trump

Yli 50 kongressin naisdemokraattia vaatii Trumpin ahdistelusyytösten tutkintaa

Syntyvyys

Kauhukuva riitaisasta ja väsyneestä lapsiperheestä hirvittää nuoria aikuisia – Väestöliitto selvitti, miksi suomalaiset lykkäävät lasten hankkimista

Tohtorit

Tohtori on yhä yleisempi näky työpaikalla – Selvitys: työttömyys on pienempää kuin vähemmän opiskelleilla

Liikennesää

Meteorologi: Lunta pyryttää lähes koko maassa, kaakkoon jopa 20 senttiä

Autoilija, varaudu tiistaina erittäin huonoon ajokeliin