Sähköverkon korjaustyöt edenneet ripeästi – viimeisten asiakkaiden sähköt palannevat vasta huomenna

Puoliltapäivin noin 5 500 sähköyhtiöiden asiakasta oli edelleen ilman sähköjä. Pahiten kärsineet alueet ovat Kouvolan seutu ja itäinen Uusimaa.

sähkökatkot
Sähköjohto pistorasiassa.
Suurin osa sähkökatkoista on onnistuttu korjaamaan yön ja aamun aikana. Aamupäivällä ilman sähköjä on jäänyt vielä kuutisen tuhatta sähköyhtiöiden asiakasta.Ilkka Kemppinen / Yle

Illalla ja yöllä riehunut Kiira-rajuilma on odotetusti kaatanut hyvin paljon puita sähkölinjojen päälle. Sähköverkkojen korjaustyöt ovat kuitenkin edenneet yön ja aamun aikana erittäin ripeästi. Tällä hetkellä eniten sähköttömiä asiakkaita on KSS Verkon alueella Kouvolassa ja Iitissä sekä Kymenlaakson Sähköverkon alueella itäisellä Uudellamaalla.

Sunnuntaina puoliltapäivin sähköttömiä asiakkaita oli noin 5 500.

KSS Verkon käyttöpäällikkö Kai Kuvaja kertoo, että eilisiltana noin kahdeksan tienoilla syöksyvirtaus pyyhkäisi sähköverkkojen yli ja aiheutti pahoja vahinkoja erityisesti Iitin ja Valkealan alueella.

– Tilanne paranee koko ajan päivän mittaan, mutta useita puita on linjassa ja lankoja on monessa kohtaa poikki. Vaatii ponnisteluja meiltä, että saadaan sähköt kuntoon.

Enimmillään KSS Verkon alueella oli noin 13 500 sähkötöntä asiakasta, ja aamupäivällä heitä on ollut noin 2 500. Rajuilma vaikeutti korjaustöiden aloittamista, Kai Kuvaja kertoo.

– Ukkonen oli niin pahasti päällä, että ei uskaltanut laskea miehiä pylväisiin ja metsään, koska tuuli niin kovasti.

KSS Verkon alueella korjaustöiden pitäisi valmistua huomiseen noin kello 16:en mennessä.

"Illalla vielä muutama sata asiakasta ilman sähköjä"

Kymenlaakson Sähköverkon alueella on vielä noin 20–25 runkoverkon vikaa, joita ei ole päästy korjaamaan.

– Olemme juuri haalimassa lisää työntekijöitä vähän kauempaa. Työt ovat edenneet hyvin yön mittaan, mutta toisaalta myös tuhot ovat hyvin merkittäviä. Pylväitä on poikki, sanoo Kymenlaakson Sähköverko käyttöpäällikkö Harri Nummenpää.

Harri Nummenpää arvioi, että runkoverkko saadaan kuntoon tämän päivän aikana. Osa asiakkaista joutuu kuitenkin vielä tänään pärjäämään ilman sähköjä. Kymenlaakson Sähköverkon alueella on aamupäivällä ollut noin 1 500 sähkötöntä asiakasta. Puita ja puuryppäitä on kaatunut hyvin paljon sähkölinjoille.

– Pienenä ongelmana oli yöllä se, että rankkasateen vuoksi viestiliikenteemme ei toiminut aivan normaalisti, mikä vaikeutti työn rajaamista. Mutta kun sade loppui niin kaikki alkoi toimia hyvin.

Harri Nummenpää arvioi, että illalla sähköttömiä asiakkaita on enää muutamia satoja. Pahimmat vahingot ovat aiheutuneet Askolan–Myrskylän–Orimattilan–Lapinjärven alueella.

Tällä hetkellä sähkönjakeluvaikeuksia on muutamille sadoille asikkaille myös Etelä-Suomen Energian, Keravan Energian, Porvoon Sähköverkon ja Carunan toimialueilla.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus