Koe uusi yle.fi

Kiira toi 2010-luvun suurimman määrän vahingontorjuntatehtäviä – Kaatuneen puun voi raivata itse, jos osaa käyttää moottorisahaa

Lähes kaikki pelastuslaitosten vahingontorjuntatehtävät ovat koskeneet kaatuneita puita.

Vahinkojen torjunta
Kiira-rajuilman lauantai-iltana kaatama puu Lielahdentiellä Lauttasaaressa Helsingissä sunnuntaiaamuna 13. elokuuta.
Tältä näytti Helsingin lauttasaarelaisen kerrostalon pihalla tänä aamuna. Helsingin pelastuslaitos on rajuilma Kiiran vuoksi saanut jo 450 tehtävää.Roni Rekomaa / Lehtikuva

STT:n Pelastusopistolta saamien tietojen mukaan rajuilma Kiiran reitille sattuneilla paikkakunnilla on kirjattu noin 750 vahingontorjuntatehtävää, enemmän kuin koskaan 2010-luvulla yhden vuorokauden aikana.

Helsingin pelastuslaitos vastaanotti eilen lähes 300 vahingontorjuntatehtävää, ja tänäänkin niitä on tippunut jo 150. Tavallisesti vahingontorjuntatehtäviä tulee muutama päivässä.

Päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoo, että lähes kaikki tehtävät ovat koskeneet kaatuneita puita.

– Puu on kaatunut ajoradalle, taloa vasten tai jonnekin muualle. Joitakin peltikattoja on myös lähtenyt lentoon.

Pelastuslaitos raivaa vain välitöntä vaaraa aiheuttavat kaatuneet puut

Pelastuslaitos toimii tällaisessakin tilanteessa normaalivalmiudessa, joskin sopimuspalokunnat on hälytetty apuun.

Puiden raivauksessa vastuunjako on sovittu siten, että pelastuslaitos hoitaa välitöntä vaaraa aiheuttavat kaatuneet puut pois tieltä. Esimerkiksi Helsingissä huomisesta lähtien raivaustöihin ryhtyy kaupungin ympäristönhoidosta vastaava liikelaitos Stara.

Helsingin pelastuslaitoksen Kimmo Tuominen
Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoo, että kulunut vuorokausi on ollut erittäin työntäyteinen.Berislav Jurišić / Yle

Yksittäisiä ihmisiä ei suorastaan yllytetä raivaustöihin, mutta ei se Kimmo Tuomisen mukaan ole poissuljettuakaan.

– En näkisi siinä mitään estettä, että jos kansalaisen pitää päästä pois pihaltaan ja puu on kaatunut eteen, niin kyllähän sen puun voi siitä pilkkoa, jos sahan käyttö onnistuu, palomestari sanoo.

Kiira-rajuilma koko pääkaupunkiseutua palvelevassa Keravan hätäkeskuksessa: 300 puhelua jonossa, odotusaika yli 20 minuuttia

Kymenlaaksossa puita teillä ja sähkölinjoilla

Kiira nostatti harvinaiset myrskylukemat – meteorologi: automaattijärjestelmät sekosivat 29 m/s puuskista

Kokenut palomestari: "En ole näin nopeasti etenevää myrskyä nähnyt"

"Onneksi ei kaatunut talon päälle" – Rivitaloyhtiön puheenjohtaja kiitteli hyvää tuuria rajuilman jälkeen

Kuva: Syöksyvirtaus repi juurineen kokonaisen kuusiaidan Tuusulan Jokelassa

Pääkaupunkiseudun pelastuslaitokset myrskyn jälkeen: Toistaiseksi ei henkilövahinkoja – tulipaloja, kaatuneita puita ja vesivahinkoja

Katso kuvat Kiira-myrskyn voimasta: Vesi tulvi, ikkunoita säpäleiksi, pellit lentelivät

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Tiede

Tutkimus: Rasvaiset maitotuotteet voivat olla terveellisempiä - 3 asiantuntijaa vastaa rasvakiistan väitteisiin

Maastopalot

Kaliforniassa palot laajenevat – tuhansia ihmisiä lisää evakuoitu

Iguaanit

Floridassa käydään taistoon iguaaneja vastaan

Ufot ja avaruusoliot

Pentagon myönsi ufojen tutkimusohjelman