Koe uusi yle.fi

Kymenlaaksossa puita teillä ja sähkölinjoilla

Eniten tuhoja on pelastuslaitoksen mukaan syntynyt Kymenlaakson pohjoisosissa. Mökkitiet ovat monessa paikassa poikki.

Kymenlaakso
salama ja synkkiä pilviä maalaismaisemassa
Harri Kiiskinen / Lehtikuva

Kiira-rajuilman riepottelemassa Kymenlaaksossa puita on kaatunut lukuisten rakennusten ja sähkölinjojen päälle, kerrotaan Kymenlaakson pelastuslaitokselta. Kenenkään ei kuitenkaan tiedetä loukkaantuneen.

Kymenlaaksossa eniten tuhoja näyttää syntyneen alueen pohjoisosissa. Palomestari Antti Tenhunen kertoi päivällä, että Kouvolan ja Iitin seuduilla tehtäviä on ollut noin 250 lauantai-illasta lähtien.

Päällikköpäivystäjä Ilpo Tolosen mukaan puita on kaatunut monilla kesämökkialueilla ja harvemmin asutuilla seuduilla. Paikoin puita on voinut kaatua 15-20 kerralla. Mökkiteitä on voinut olla poikki pidemmältäkin matkalta.