Veturinkuljettajien lakko pysäyttää junaliikenteen iltakuudelta

Maanantaina ennen kello 18 lähteneet junat ajetaan määräasemilleen. HSL ja kaukovuoroja ajavat linja-autoyhtiöt ovat varautuneet ajamaan ylimääräisiä vuoroja, mutta vain pieni osa junavuoroista pystytään korvaamaan.

rautatieliikenne
Lähijuna.
Henrietta Hassinen / Yle

Veturinkuljettajien työnseisauksesta johtuen junat eivät kulje maanantaina kello 18 lähtien, Venäjän-junia lukuun ottamatta. Maanantaina ennen kello 18:a lähteneet junat ajetaan kuitenkin määräasemilleen.

Työnseisaus päättyy tiistaina puoliltaöin, mutta keskiviikkoaamuna liikenteessä saattaa esiintyä vielä häiriöitä, koska junat eivät välttämättä ole oikeilla asemilla seisauksen vuoksi.

Pahiten seisauksesta kärsii STT:n mukaan pääkaupunkiseudun työmatkaliikenne, jossa lähijunia käyttää päivittäin noin 200 000 matkustajaa. Helsingin Seudun Liikenne pystyy korvaamaan vain pienen osan junavuoroista bussivuoroja lisäämällä.

Kaukojunavuorojen korvaamiseksi bussiyhtiöt ovat varautuneet lisäämään vuoroja peruuntuneiden junien tilalle ja taksikeskukset eri puolilla maata ovat laittamassa kaiken kalustonsa liikenteeseen.

Liikenneasiantuntijat suosittelevat omilla autolla liikkuvia välttämään ruuhkahuippuja, järjestämään kimppakyytejä, pyöräilemään ja pitämään etätyöpäiviä seisauksen haittojen välttämiseksi.

Veturinkuljettajat vastustavat poliittisella lakolla hallituksen suunnitelmaa pilkkoa VR ja kilpailuttaa henkilöliikenne. Liitto on painottanut, ettei se vastusta kilpailun avaamista, vaan tapaa, jolla matkustajaliikennettä ollaan kilpailuttamassa.

Lue myös:

Junaliikenne seisoo ensi viikolla – miten se vaikuttaa matkustajiin?